Vuosituhat vaihtuu ja tuo turmion ja tuhon ihmiskunnan keskuuteen _ näin meille kertoo suuri ennustaja Nostradamus. Saas nähdä, kuinka meitille käy.
1900-luvun lähestyessä loppuaan tilanne kuvitteellisessa amerikkalaisessa suurkaupungissa Union Cityssä ei näytä ainakaan lupaavalta. Turvattomuus on käsinkosketeltavaa, puolet taajaman populaatiosta on liittynyt rikollisjengi-uskonlahko Wildcatseihin ja loppuosa seonnut muuten vain.
Keitä ovat mysteeriset, tuimailmeiset miniguneillaan väkeä harventavat mustapukuiset miekkoset, kuka on kaiken takana? Ja ennen kaikkea: kuka palauttaa rauhan, järjestyksen ja Union Cityn kunnian?
Raskas tehtävä lankeaa kaupungin poliisilaitokselle, tarkemmin ottaen sen kaikkein vihreimmälle naispoliisitulokkaalle, D'Arci Sternille. Hän saa pian avukseen salaperäisen ex-sotilaan Roperin, ja kliseinen matka yhteisöä piinaavan pimeyden sydämeen voi alkaa. Pahoja poliiseja, kaameaa korruptiota, yliluonnollisia ilmiöitä. Vain romantiikka puuttuu.
Kadulle, mars!
Muutaman harjoitustehtävän jälkeen karu poliisin arki kutsuu. Komennukset jakaa monista jenkkisarjoista tuttu, karski ja sikaria tuprutteleva poliisipäällikkö. Tehtävät heittelevät sankaria eri puolille kaupunkia, tiivistyen alun yleisluontoisista poliisinhommista yhä enemmän tihenevän pääjuonen ympärille.
Komennukset ovat varsin vaihtelevia katolla seisovan itsemurhakandidaatin alashoukuttelemisesta panttivankien pelastamiseen. Varsinaisen tehtävän lisäksi kartat ovat pullollaan alitehtäviä ja psykoottisia kansalaisia.
Huumehöyryinen ammuskelija täytyy pysäyttää, puiston puluja syövä kelpokansalainen rauhoittaa tai katolla viattomia vaaniva tarkk'ampuja pudottaa maan pinnalle. Omituisena yksityiskohtana nurkkaankuseksijoita tuntuisi olevan joka puolella, ja poliisipäällikön mielestä vain niskalaukaus on heille riittävä rangaistus.
Yhteistä kaikille tehtäville ovat jengiläiset. Villikissoja tulvii pinnalle jokaikisestä viemäristä. Hyvin sujunut tehtävä päättyy usein ikävästi kuin pesäpallomailalla lyötynä. Kesken tehtävää ei voi tietenkään tallentaa, joten turhautumista ei voi välttää.
Toinen inhottavien äkkikuolemien aiheuttaja on korkealta putoaminen. Useat tehtävät edellyttävät millintarkkaa etenemistä korkeilla katoilla, sähköjohtoja pitkin liukumista ja muuta kivaa. Ei ole mukavaa, kun viisi minuuttia kiipeiltyään ratkaiseva hyppy menee ohi ja kaveri mössähtää asfaltille. "Uuungh", kuten D'Arci asian pätevästi tiivistää.
Silmiin pistää myös kartan puute. Vaikkeivät alueet valtavan laajoja olekaan, suunnistusapuväline olisi todella hyödyllinen. Tutka kertoo kyllä suunnan varsinaisiin kohteisiin, mutta minitehtävien haravoiminen hankaloituu.
Poliisit haravoivat kaupunkia yleensä jalkamiehinä, mutta myös auton rattiin voi hypätä. Tätä ei tee mieli tehdä usein, sillä auton ohjaustuntuma on suoraan sieltä mihin aurinko ei paista koskaan.
Lara poliisi?
Toimintaa seurataan hahmon takaa, ja täytyy sanoa, että D'Arci on Tomb Raiderinsa tutkinut. Ihonväriä ja kuppikokoa lukuunottamatta se on Lara-kopio, varsinkin seisoessa.
Grafiikka on kaikin puolin selkeää, mutta ei loistokasta. Hahmot liikkuvat sulavasti, joskin poliisimiesten omalaatuinen, etukenoinen juoksentelu on kieltämättä humoristista katseltavaa. Ruutu päivittyy siedettävästi, vaikka rosmoja höökisi kimppuun kymmenittäin, mutta toisaalta näkyvyys ei monta metriä ole edes päivällä.
Äänet eivät erotu massasta. Taustamusiikit jäävät huomaamatta ja äänitehosteet ovat kovin mitäänsanomattomia. Näyttelijät ovat olleet ahkeria, sillä lähes kaikki ohikulkijoidenkin lausahdukset puhutaan.
Välillä tuntuu, että kuvakulma määräytyy täysin satunnaisesti. Ampuminen tapahtuu usein sokkona sinne tänne räiskien, ja hyppiminen ei ainakaan helpotu heittelevän kuvakulman ansiosta. Jostain syystä ongelma on huomattavasti pahempi analogista ohjausta käytettäessä.
Tappamaanhan tänne on tultu
Tappotyötä tehdään paljon. Aseinaan veitsi, maila, kranaatit, pistooli, haulikko ja rynnäkkökivääri D'Arci ja Roper puhdistavat kadut rikollisista. Jos kättä pidempää ei ensihätään löydy, kylmenee vastustaja itämaisten taistelulajien avulla.
Rikolliset voi kyllä pidättää kalautettuaan ne ensin maahan, mutta päällikölle on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aivan sama, tuodaanko asiakkaat asemalle jaloillaan vai jalat edellä. Päällikkö kehottaa alaisiaan usein mieluummin tappamaan kuin pidättämään.
Siviilien surmaaminen on sallittua tiettyyn pisteeseen saakka, ja senkin jälkeen päällikkö toteaa: "Ihan hyvä poliisi mutta pikkuisen rankka."
Jatkuva taistelu on tylsää ja monotonista, mutta ei Urban Chaos missään nimessä kehno peli ole. Vaihtelevat tehtävät eivät jaksa pitää kiinnostusta yllä, kun suurin osa ajasta kuluu jengiläisten teurastamiseen ja katoilla pomppimiseen. Varsin keskinkertainen ja liian väkivaltainen kokonaisuus, sanalla sanoen.
73
