Uudet ratit PSoneen ja PS2:een - Tärinäratit syynissä

PS2:n julkaisu näkyy myös ohjaimissa, sillä markkinoille ilmestyivät ensimmäiset ratit, jotka toimivat myös PS2:ssa.

Ajopeleistä tuskin on pulaa uudellakaan konsolilla. Ensihätään ajohimot saa taltutettua Ridge Racer V:n puikoissa, mutta nurkan takana odottavat julkaisuaan Gran Turismo 3 ja paranneltu Driving Emotion Type-S.

Eniten ratista on iloa realistisissa ajopeleissä. Kunnon ratilla auton hallinta on täsmällistä ja helppoa, minkä huomaa jo ensimetreillä.

Dualshock-tärinä ei ole paras mahdollinen

Testatuissa rateissa on kaikissa Dualshock-tärinät. Ikävää, ettei tärinäefekti kertakaikkiaan tunnu samalta kuin padissa. Liika tutina joko häiritsee tai kutittaa kämmenpohjia. Ehkä juuri siksi Saitek RX400:n lähes huomaamattomat surinat olivat joukon miellyttävimmät.

Vibramoottorit saavat voimansa konsolista, joten ylimääräisten pattereiden tai virtajohtojen kanssa ei tarvitse pelleillä. PlayStation 2:n USB-porttiin liitettävät voimapalautusratit (force feedback) ovat kehityksen seuraava looginen askel.

Kolme moodia, kolmelle käyttäjälle

Kaikissa rinkuloissa peliyhteensopivuus on varmistettu kolmella toimintotilalla: digitaalinen, analoginen tai Negcon. Vain Saitekissa moodin voi asettaa mekaanisesta kytkimestä, muissa haluttu tila pitää valita aina kun ratti kytketään kiinni konsoliin. Käyttöohje kannattaa säästää, sillä toiminnot ilmaistaan numeroin tai erivärisillä ledeillä. Suomenkieliset ohjeet ovat vain Trust Dualshock Rally Masterissa.

Testin paras ratti ei välttämättä sovi kaikille. Sohvassa löhöävä satunnaiskuski voi tykästyä löysään Trust Dualshock Rally Masteriin. Naisautoilijoita viehättänee tyylikäs Saitek RX400 ja sen ompelukonepolkimet. Hardcore-pelaajalle looginen valinta on jämäkkä Thrustmaster 360 Modena Racing Wheel, jossa on bonuksena kiva Ferrarin logo.

Testipelit

Gran Turismo (PSone)

Colin McRae Rally 2 (PSone)

Ridge Racer V (PS2)

Thrustmaster 360 Modena Racing Wheel

http://europe.thrustmaster.com

Valmistaja: Guillemot Thrustmaster

Testikappale: Sanura Suomi Oy

Puh: (09) 512 38 550

Hinta: noin 500 mk

Ferrarin uudet vaatteet

Guillemot jatkaa Ferrari-lisenssin hyödyntämistä Thrustmaster 360 Modena Racing Wheel -ratilla. Uusittu Ferrari muistuttaa edeltäjäänsä aina liiallisia tärinöitä myöten, mutta erojakin on. Näkyvin muutos on ergonomiassa. Pöytään ruuvattu ratti on kohtisuorassa tasoon nähden, jolloin ote ratista on aikaisempaa matalampi. Jos pöytä on valmiiksi matala, saattaa sopivan ajoasennon löytäminen olla hankalaa.

Muovisen ohjauskehän sivuilla on tahmennetut tarttumapinnat. Kääntösäde on reilu ja rattia saa kääntää tosissaan, sillä ohjain tuntuu ensi alkuun turhankin kankealta. Keskitys onnistuu helposti ja ajotuntuma on mainio. Ratti puristetaan tukevasti alustaan eikä kiinnitykseen mene kuin hetki. Ohjevihkosen mukaan laitetta voi pitää myös sylissä, mutta oikeasti se ei ole edes vaihtoehto.

Myös polkimet on laitettu uusiksi. Kaksi jäykkää pedaalia, joista jarru on selvästi jämäkämpi, antavat hyvän ajotuntuman. Kolikon toinen puoli on se, että polkimet karkaavat helposti jalan alta. Kunnolla tuettuna pedaalit toimivat kuten pitääkin.

Modenan tärinät ovat selvästi joukon voimakkaimmat. Ratti ei sentään rämise kuten edeltäjänsä, mutta jyrinät välittyvät pöytään asti ikävästi. Varsinkin Gran Turismossa ratti rutisi lähes koko ajan ja ajotuntuma oli tärinöiden kanssa huonompi kuin ilman niitä.

Näppäinten asettelu on esimerkillinen ja padista tutut symbolit löytyvät heti. Lisäksi ratin takaa löytyy kaksi viiksivaihdetta, analoginen kaasu ja jarru, jolloin polkimia ei välttämättä tarvita. Pientä kiusaa aiheuttaa oletuksena oleva digitaalimoodi, joka pitää muistaa vaihtaa analogiseksi aina kun ratti kytketään konsoliin.

Thrustmaster 360 Modena on huolellista työtä, vaikka testikappaleessa ratin ja akselin välisessä kiinnityksessä oli havaittavissa pientä väljyyttä. Miinusta tulee polkimien ergonomiasta, vaikka tuntuma on muuten kunnossa. Tarkka ohjaus tekee ajamisesta helppoa, mutta perheen heikkokätisimmille ratti ei jäykkyytensä takia sovellu. Ferrari hallitsee edelleen rattimarkkinoita.

Hyvää

Tarkka ohjaustuntuma.

Hyvä näppäinasettelu.

Hyväntuntuiset polkimet.

Toimii myös ilman polkimia.

Huonoa

Liian kovat tärinät.

Polkimet karkailevat.

Lyhyt johto.

Ferrari on edelleen paras.

****

Saitek RX400

http://www.saitek.com

Valmistaja: Saitek

Testikappale: Sanura Suomi Oy

Puh: (09) 512 38 550

Hinta: noin 400 mk

Lady-like

Saitek on tehnyt siron ratin, jossa on hyvä muotoilu. Näppäimet on piilotettu huomaamattomiin paikkoihin ja niitä saa aluksi etsiä. Äänimerkin alta löytyy suuntaristikko ja ratin takana on kaksi huteran tuntuista vaihdevipua. Peukaloiden ulottuvilla ratin kehällä ovat padin ympyrä- ja kolmionapit, mutta risti ja neliö puuttuvat kokonaan.

Modenaan verrattuna Saitek RX400 on paljon löysempi eikä kääntösäde ole yhtä suuri. Pöytään kiinnitys on nopea ja yksinkertainen, mutta rattia voi pitää myös sylissä. Pakkauksessa toimitetaan tätä varten erillinen alusta, johon ratti ruuvataan kiinni. Kevyempi käänneltävyys auttaa asiaa, mutta mikään syliratti Saitek ei silti ole.

Polkimet herättävät ristiriitaisia tunteita. Ompelukoneen pedaalia muistuttavat lätyt ovat tunnottomat. Kaasun tai jarrun tarkka annostelu on liki mahdoton tehtävä. Läpysköitä ei voi oikein jättää poiskaan, sillä ilman niitä ajaminen ei onnistu. Etuina lituskoissa polkimissa on se, että ne eivät karkaile helposti ja jalan asento on aika mukava.

Ajotuntuma on kohtalaisen hyvä, vaikka kääntösäteen raja tulee turhan usein vastaan. Muotoilu on onnistunut ja sivuissa olevat otekohdat tukevat sormia. Ainoastaan peukaloiden syvennyksen kohdalla oleva terävä reuna häiritsee hieman. Vaihdeviikset eivät vaikuta kovin kestäviltä ja saattavat napsahtaa poikki rajussa käsittelyssä.

Tärinät ovat vaisut ja lähes huomaamattomat. Ajofiiliksiin niillä ei ole mitään merkitystä, mutta eivätpä häiritsekään. Käyttäjäystävällisyyttä on myös mietitty, sillä Saitekissa toimintamoodi valitaan mekaanisesta kytkimestä, joka on piilotettu ohjauskehän taakse. Lisäksi ratin voi sijoittaa vähän vapaammin erikoispitkän johdon ansiosta.

Saitek RX400 kulkee turvallista keskitietä. Ratti saisi olla hieman jäykempi ja liikerata isompi. Kehä on muotoiltu mukavasti, mutta pidemmässä käytössä se on aavistuksen verran liian hiostava. Lituskat polkimet joko vihastuttavat tai ihastuttavat, mutta kevyessä satunnaiskäytössä ohjain täyttää tehtävänsä mainiosti.

Hyvää

Helppo kiinnittää.

Jalat eivät väsy polkimilla.

Tyylikkään näköinen.

Pitkä johto.

Huonoa

Tunnottomat polkimet.

R

atin keskikohta ei erotu riittävän selvästi.

Pieni kääntösäde.

Ei toimi ilman polkimia.

Pieni ja sievä, huonot polkimet.

***

Trust Dualshock Rally Master

http://www.trust.com

Valmistaja: Trust

Testikappale: Triosoft

Puh: (03) 2720 772

Hinta: noin 300

Ennakkoluulottomille

Trust Dualshock Rally Master on rohkeasti erilainen ratti. Siinä ei ole ollenkaan polkimia eikä sitä voi kiinnittää pöytään. Sen sijaan siinä on isohko levy, jonka päälle istutaan niin, että ratin varsi jää haarojen väliin. Omituiselta kuulostavasta ideasta huolimatta systeemi toimii hyvin.

Siihen innovaatiot loppuvatkin. Suurimpana syntinä on täysin tunnoton ohjaus. Suoraan ajettaessa rattia saa vääntää puolelta toiselle - aivan kuin ajaisi vanhalla japanilaisella autolla. Nappien sijoittelu on myös epäonnistunut. Kaikki padin napit löytyvät, mutta vaihtamiseen normaalisti käytetyt olkapäänapit ovat epäkäytännöllisesti ratin keskellä. Erilliset vaihdevivut olisivat olleet todella tarpeen.

Kaasun ja jarrun virkaa hoitavat ratin takana olevat viikset, joiden tuntuma on mainio. Ratin etuosassa olevat ledit näyttävät, kuinka paljon kaasua painetaan. Ledit kertovat myös ohjaimen moodin, joka on muistettava asettaa joka kerta erikseen. Oletuksena on Modenan tapaan digitaalinen toimintotila.

Tärinät ovat omituista surinaa, jonka ainoa tehtävä lienee kutitella sormenpäitä. Ote ratin päällysteestä on hyvä, mutta lentokoneen ohjaimen muotoinen ratti ei tunnu käytössä hyvältä. Kehä on testin pienin, mutta se olisi voinut olla vieläkin pienempi, jolloin sormet olisivat ylettyneet paremmin ohjaimen näppäimille.

Trust Dualshock Rally Master on lelumaisen oloinen ja löysyys vain pahentaa tilannetta. On ratissa hyvätkin puolensa. Istuttaessa ajoasento on kohtalaisen hyvä, mutta varsinkin sohvassa löhöten ohjain pääsee oikeuksiinsa. Löllöä rattia jaksavat vääntää perheen pienimmätkin eikä polkimien puute haittaa. Säilytystilaakin tarvitaan vähemmän, mikä ei suinkaan ole merkityksetön asia.

Hyvää

Ergonominen ajoasento (sohvalla löhöten).

Sopii myös lapsille.

Hyvä suomenkielinen ohjekirja.

Huonoa

Ei polkimia.

Aivan liian löysä ja tunnoton.

Vaihteiden käyttö hankalaa.

Jos haluat ajaa sohvalla löhöten, valitse tämä.

**