Uusia tuulia

Vuoden tapaus oli suuren puhelinjätin uhkarohkea lähtö pelien hurjaan maailmaan. Nokian N-Gage on saanut niin ristiriitaisen vastaanoton että heikompaa hirvittää. Ristiriitaisia ovat käytössä olevat myyntiluvutkin, ne kun vaihtelevat muutamasta sadasta muutamiin satoihin tuhansiin.

Osalle kännykkäfirman lähtö pelikonebisnekseen on ollut selvästi mahdoton asia sulattaa. Tuntuu aivan kuin kyseessä olisi henkilökohtainen loukkaus pelien pyhiä sääntöjä vastaan. Mutta pyhästä sodasta tuskin on kyse, kun markkoja loppupeleissä lasketaan. Olihan Sonykin aikoinaan aloittelija.

Pakko toki on myöntää, ettei N-Gagen pelivalikoima ole kokeneelle pelaajalle kiinnostavin mahdollinen. Tomb Raider kuitenkin todistaa, että 3D-grafiikka pyörii N-Gagella paremmin kuin sen pahimmalla kilpailijalla Nintendon Gameboy Advancella. Toisaalta vanhat klassikot ovat olleet GBA:nkin pelikirjaston perusta.

Pelipulasta huolimatta N-Gage on ollut allekirjoittaneella ahkerassa käytössä. Vanhana Psion-fanina uusi Symbian-lelu kiinnostaa aina. Toisaalta ihmetellä täytyy, minne on kadonnut Psion-kämmenmikroista tuttu heti päällä -ominaisuus. Nythän N-Gage buuttaa kuin wintoosa ikään.

Nokia on hehkuttanut uuden laitteensa moninpeliominaisuuksia. Kieltämättä Bluetooth-pelaaminen on ajatuksena vänkä, mutta jos kaksinpelivaihtoehto todellakin puuttuu - kuten ennakkotiedot väittävät - tulevasta Taito Memorieksen Bubble Bobble -versioinnista, jotakin on pielessä. Jos maailman kaikkien aikojen hauskin kaksinpeli on puserrettu yksinpeliksi moninpeliominaisuuksilla markkinoidulla pelikoneella, kyseessä on pyhäinhäväistys. Pelipoliisi, palokunta, Nokia ja Ollila, homma hanskaan, äkkiä miljoona euroa Taitolle ja ukaasi tehdä homma kunnolla loppuun saakka.

Moninpeli-innostusta haittaa sekin, että jollakulla ympärillä parveilevista ihmisillä pitäisi olla N-Gage, aikaa pelata ja sama peli koneen sisuksiin piilotetulla muistikortilla. Aikamoinen ihme, jos tuollaisen kohtalon tänä päivänä kokee muualla kuin Pelit-lehden pikkujouluissa (jos sielläkään). Jos N-Gage-yhteensopivuus liitettäisiin muihinkin Nokian ja jopa muiden valmistajien tuleviin Symbian-älypuhelimiin, peliseuraa saattaisi löytyä.

Tuleva vuosi on joka tapauksessa äärimmäisen kiinnostava mobiilipelaamisen näkökulmasta. Sonyn kannettava PSP tullee markkinoille loppuvuodesta 2004. Hypemasiina käy jo kuumana, ja kiistämättä laite vaikuttaa melkoiselta pakkaukselta. Kooltaan se on N-Gagea ja GBA:ta suurempi mutta eiköhän sen vielä saa taskuun sopimaan. Vaatteentekijät ohoi - isommat taskut syksyn 2004 muotimallistoon! Hypemyllytyksen hilpein yksityiskohta ovat 7.1-äänet. On taatusti näppärää lähteä baanalle mobiilipelamaan, kuljetella mukana seitsemää kaiutinta ja istua subbarin päälle pelaamaan. Munaskuissa ainakin tutisee!

Vieläkin mielenkiintoisempi on Nintendon kohtalo. Nintendon rahasampo ovat olleet vuosia Gameboyt eri inkarnaatioissaan. Nintendolle Nokian ja Sonyn tulo samoille markkinoille voi olla kovaakin kovempi isku.

Nintendon Gameboy-filosofia on ollut aina tehdä vanhaa ja hyväksi tiedettyä teknologiaa hyväksi käyttävä, mahdollisimman edullinen (lue: hyväkatteinen) laite. Mustavalkoiset kuvat riittivät vuosiksi vaikka muut kannettavat pelikoneet olivat olleet jo aikoja värillisiä (muistaako kukaan vielä Atarin Lynxiä tai Segan Game Gearia, kannettavasta PC Enginestä puhumattakaan?). Sony lähtee uudella lelullaan kokonaan eri suuntaan. Koneella voi tehdä paljon muutakin kuin vain pelata.

Samassa veneessä ja samalla tiellä on itse asiassa N-Gagekin: enemmän silläkin on toden totta tullut tehtyä kaikkea muuta kuin pelattua. Käsittämättömän hyvä Opera-nettiselain on ilman muuta N-Gagen paras "peli"! Oireellista mutta totta. Tulevaisuuden kannettavat pelikoneet ovat siis pikemminkin yleismies Jantusen viihdekeskuksia kuin perinteisiä pelikoneita.

Lisää aiheesta

  • Viimeinen

    Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös kolumnini. Melkein sata palstaa on paljon, kuukaudesta toiseen ja toiseen. Joskus on pakko vetää henkeä.

    Viimeinen virallinen palsta pakottaa pohtimaan, mitä on tapahtunut (omassa) pelaamisessa ja peliteollisuudessa sitten ensimmäisen vuonna 1998…
  • Sellofaanin suloinen suhina

    Tietoa peleistä tulee joka tuutista, radiosta, televisiosta, netistä ja lehdistä. Aina näin ei ole ollut.
    Nykyään peliuutisia ja pelejä sivuavaa tietoa löytää aviisista kuin aviisista. Internet pullistelee pelisivuja ja jokaisella pelillä on omat kotisivunsa. Pelikuvat, trailerit ja demot…
  • Oma imu paras imu

    Jotkin pelit imuttavat, jotkin eivät. Joskus huonokin peli voi niitata nojatuoliin viikoksi. Mikä tekee pelistä imukykyisen?
    Pelit imuttavat meistä jokaista eri tavoin. Toinen jumittuu yksinkertaiseen puzzlepeliin, toinen tutkailee sivilisaationsa etenemistä aamuyöhön kolmannen ihmetellessä…