Valheim - Voihan viikinki

Raskaan työpäivän jälkeen on kiva päästä kodin lämpöön. 

Kuoleman jälkeen luulin päätyväni Valhallaan, mutta jouduinkin jonnekin ihan muualle.

Rustin ja Arkin kaltaiset selviytymispelit eivät tunnetusti ole ihan sitä helpointa mahdollista viihdettä. Jos niissä ei heti alussa kuole nälkään tai kylmyyteen, henki lähtee viimeistään siinä vaiheessa, kun törmää muihin pelaajiin. Vahvat syövät heikot. Jotkut tästä tykkäävät, mutta min.. monia stressaa niin rankka touhu. Viikinkiaiheisessa Valheimissa viidakon laki ei ole yhtä kova. Meininki on huomattavasti rennompaa, joten seikkaillessa nahkapanssari ei ole koko aikaa hiestä märkänä. Vaistoan Valhallassa sitä samaa magiaa kuin Terrariassa ja Minecraftin ensimmäisissä versioissa.

En ole suinkaan ainoa, johon Valheim on uponnut humauksella. Peli on lyhyessä ajassa yltänyt monimiljoonamyyntiin, mikä on mainio tulos tällaiselle tyhjästä ilmestyneelle indietuotokselle. Saavutuksesta vieläkin huikeamman tekee se, että siihen on päästy ilman suuria mainoskampanjoita. Viidakkorummun voimaa ei kannata aliarvioida.

Yhtenä syynä peliin suosioon on ainakin se, että siitä on karsittu lajityypin pahimmat ärsyttävyydet. Hengissä selviytymiseen ei esimerkiksi vaadita jatkuvaa syömistä, eikä kesken taistelemisen tarvitse lähteä puskaan kakkoshädälle. Aikansa voi siis käyttää johonkin oikeasti hyödylliseen, kuten ryöväämiseen, siman juomiseen ja muihin viikinkiharrastuksiin. Sitä siis lähdetään tekemään.

Suo, kuokka ja viikinki

Pelin taustatarina antaa hyvän selityksen sille, miten tähän seikkailuun on jouduttu. Normaalisti taistelussa kuolleet pohjanmiehet pääsevät osallistumaan Valhallan suuriin pitoihin, mutta nyt itse ylijumala Odinin määräyksellä heidän sielunsa lähetetäänkin Valheimin maailmaan petoja metsästämään ja tekemään maasta asumiskelpoinen. Paratiisi siis vaihtui kylmästi ison herran organisaatiomuutokseen ja sen seurauksena luotuun työleiriin. Tässä olisi oikeusjutun ainekset. 

Uudestisyntyneen viikinkisoturin ensimmäisenä tavoitteena on löytää itselleen sopiva maapläntti ja rakentaa katto pään päälle, jottei tarvitse kastua ulkona sateessa. Kunnon työkaluilla se sujuisi nopeasti, mutta eihän se jumalpomo ole niitä taaskaan muistanut hommata. Ei muu auta kuin valmistaa välineet omin kätösin kivistä ja puunoksista. Tämä alun keräily- ja rakenteluvaihe etenee tuskaisen hitaasti ja vaatii paljon kärsivällisyyttä, joten siihen kaipaisin parannusta. Jos sitä edes vähän nopeutettaisiin, silloin pelin ensi tunneista jäisi paljon positiivisempi fiilis. Onneksi välineiden päivittämisen jälkeen raksahommat alkavat helpottua.  

Jos ei halua ollenkaan liata omia käsiään, kaiken rakentelun voi delegoida toisille pelaajille ja toimia itse vain työnjohtajana. Valheimin moninpeliin mahtuu yhteensä kymmenen henkeä, mikä on mielestäni ihan riittävästi. En ole ainakaan vielä kaivannut isompia väkimääriä. Pienemmällä porukalla on helpompi tehdä yhteistyötä, eikä tarvitse jatkuvasti pelätä joutuvansa peeloarmeijan uhriksi. Pelaaminen onnistuu toki yksinkin, mutta kyllä niitä kavereita kannattaa ottaa mukaan. Heistä on kuitenkin paljon apua resurssien keräämisessä ja suurissa rakennusprojekteissa. Viikinkikamuiltaan voi myös kysyä sisustusvinkkejä, jos ei itse osaa stailata taloaan trendikkään skandinaaviseen tyyliin.  

Matkalla tuntemattomaan

Vaikka kodin leikkiminen on kivaa, sitä ei voi harrastaa loputtomiin. Jos haluaa saada parempia varusteita ja edetä pelissä eteenpäin, täytyy lähteä rohkeasti pois mökistä ja suunnata kohti kaukaisuutta. Se, mitä sieltä sitten lopulta löytää, on täysi mysteeri. Maailma nimittäin luodaan satunnaisgeneraattorilla, joten paikat ja maisemat ovat jokaisella erilaiset. Se tekeekin tutkimusmatkailusta niin kiehtovaa, kun ei voi turvautua läpipeluuoppaiden karttoihin.  

Valheimin graffatyyli on jännä sekoitus vanhaa ja uutta, mikä saa sen maailman näyttämään välillä älyttömän hienolta ja välillä taas umpirumalta. Ympäristön kasvillisuus on esimerkiksi samanlaista epätarkkaa suttua kuin joissain 2000-luvun peleissä, kun taas tiuhaan tahtiin vaihtuvan sään toteutukseen on käytetty modernimpia tekniikoita. Iltahämärässä tai myrskyn keskellä seikkaileminen onkin tämän vuoksi vaikuttava kokemus.  

Matkoillaan törmää monenlaisiin viattomiin luontokappaleisiin, joista pääsee tekemään paistia ja lämpimiä vaatteita. Nämä peurat ja possut eivät kauheasti pane vastaan, joten niiden metsästäminen sujuu aloittelijaltakin. Luurankosoturit ja goblinit ovat sen sijaan jo huomattavasti haastavampia vastuksia, mutta kyllä niidenkin hakkaaminen onnistuu, kunhan ei joudu kokonaisen lauman hampaisiin. Puiden seassa samoillessa näkee joskus myös jättiläismäisiä peikkoja, jotka suuttuessaan käyvät heti päälle sellaisella voimalla ja ryminällä, että kaatavat samalla puoli metsää. Näissä kohtaamisissa on se hyvä puoli, että niistä saa aina varastot täyteen sahatavaraa. 

Peikkojakin pelottavampia monstereita ovat alueiden loppupomot, joiden tappaminen on koko pelin päätavoite. Niiden esiin kutsuminen ei ole vain aina ihan helppoa, sillä siihen vaaditaan ensiksi ahkeraa voitonmerkkien ja muiden harvinaisempien resurssien keräilyä. Vasta sen jälkeen voi tehdä uhrauksen alttarilla, mikä saa pomon lopettamaan kahvitaukonsa ja ilmestymään näkyville. Sitten alkaa suorastaan jännittävä kamppailu hirmuista puumiestä, suohirviötä tai vaikkapa lohikäärmettä vastaan. 

Taistelusysteemi on selvästi vielä työn alla, minkä tekijätkin ovat jo myöntäneet, joten siihen pitäisi saada muutoksia ennen lopullista julkaisua. Nykyisellään taisteleminen on tylsästi vain pelkkää aseilla huitomista ja kilvellä torjumista. Lisäksi välillä ammuskellaan jousipyssyllä, muuta erikoisempaa siinä ei tapahdu. Ehkä jonkinlaiset erikoiskyvyt voisivat tuoda hakkaamiseen lisää vaihtelua. 

Pysykää kaukana tai saatte kirveestä. 

Teräksen salaisuus

Kun on saanut pari ekaa pomoa hengiltä, voi sen jälkeen matkata entistä vaarallisimmille alueille ja tyhjentää nekin raaka-aineista. Uusien mineraalien ja muiden resurssien löytäminen tuntuu joka kerta hienolta, koska siinä samalla saa aina uusia leluja rakennettavaksi. Esimerkiksi rautamalmi mahdollistaa kunnollisten miekkojen ja panssareiden takomisen, jolloin voi vihdoin heivata ne kivikautiset kirveet roskikseen. Hunajaa taas käytetään siman valmistamiseen, mikä on tärkeä taito oppia. Muuten iskee partamiehelle jano. 

Välimatkojen kasvaessa rakennuslistalle tulee myös merenkulkuun sopiva paatti. Aluksi se voi olla ihan simppeli lautta, jolla purjehtiminen onnistuu lähisaarille, mutta pidemmille reissuille tarvitaan aito viikinkilaiva. Sellaisen askarteleminen on vain pirun työläs projekti, johon vaaditaan kaikkien panosta. Voi sitä itkun määrää, kun se heti neitsytmatkalla joutuu merihirviön hampaisiin, ja kaikki työtunnit valuvat hukkaan. Tai siis hirviöön.

Laivaristeilyjen lisäksi toinen nopea siirtymistapa on teleportaatio portaalien kautta. Portaalien läpi ei kuitenkaan pysty kantamaan rautaa tai muitakaan malmeja, joten harkot pitää kuljettaa tukikohtaan perinteiseen tapaan laivalla tai kärryllä. Parempi näin, sillä liiallinen teleporttailu ei muutenkaan sovi pelin henkeen. 

Pitojen aika

Early access -statuksesta huolimatta Valheimissa on paljon sisältöä ja tehtävää pitkäksi aikaa. Pelatessa huomaa kuitenkin nopeasti, että siinä on vielä monia puutteita. Käyttöliittymää pitää vielä viimeistellä, ja taisteluihin tarvitaan lisää syvyyttä. Loppupään alueet ovat vielä keskeneräisiä, mutta se ei niin paljoa haittaa, koska niihin tarvitsee matkata vasta kymmenien pelituntien jälkeen. Vaikkei Valheim olekaan vielä läheskään valmis, se on siitä huolimatta jo tässä vaiheessa paljon lupaavampi kuin moni muu selviytymispeli. 

Suuren suosion ansiosta Valheimin kehitystyö luultavasti saatetaan kokonaan päätökseen, eikä peliä vain jätetä ikuisiksi ajoiksi early access -limboon. Tekijöillä on ainakin lopullisen version suhteen hyvältä kuulostavia suunnitelmia. Sieltä olisi tulossa paljon uusia alueita, hirviöitä ja tietenkin lisää rakennettavaa. Pahus vaan, että lopullista versiota joudutaan vielä odottelemaan ainakin vuoden verran.

Valhal…eikun Valheimissa tavataan!