Valkoista verta

Miten intiaanien olisi käynyt, jos valkoiset miehet Italiasta eivät olisi tulleet heidän avukseen?

Hyvät, pahat ja rumat – kolme sanaa, joihin tiivistyy italialainen Villi länsi. Sarjakuvissa nämä kolme voisivat olla: hyvä – Tex Willer, paha – Ned Ellis ja ruma – Ken Parker. Siis kuka Ned Ellis?

Italolänkkärien kolmen kärki

Navajo-intiaanien suuri päällikkö on tunnetusti kalpeanaama Tex Willer, intiaaninimeltään Yön Kotka. Puoliverisen poikansa Kitin (Pikku Haukka) kanssa Tex johdattaa heimonsa voitokkaasti 16 kertaa vuodessa minunkin postilaatikkooni. Lisäksi Tex on valloittanut lehtikioskit ja kirjakaupat lukuisilla klassikkouusinnoillaan ja tuhdeilla uutuuksillaan. Tex on ehdoton suomalaisten suosikki jo vuosikymmenien ajan.

Pienen sopimusneuvotteluista johtuneen julkaisutauon jälkeen myös toinen italialaisperäinen valkonaama Ken Parker eli Pitkä Pyssy jatkaa ryhdikkäästi heikompiosaisten, kuten naisten, lasten ja siinä sivussa myös intiaanien puolustamista. Uusia, tuhteja tuplataskareita on ilmestynyt 17. Viimeisin ilmestyi juuri ja lisää on taas luvassa – tosin hitaammassa tahdissa kuin aiemmin eli vain kaksi tuplaa vuodessa, seuraava ensi syksynä.

Suomennetuista italowesterneistä tuoreimmassa, Ukkostuulessa, Sioux-heimolla on kunnia saada riveihinsä ryöstössä loukkaantunut ja muistinsa menettänyt Ned Ellis, joka pääsee jo toipilaana oppipojaksi poppamiehelle. Eikä kulu aikaakaan, kun Nedistä tulee heimon kunnioitettu shamaani, joka Ukkostuulena käy lännessä riehuvia yliluonnollisia pahoja päin.

Siinä missä Ken Parker sai ainakin aluksi ulkomuotonsa Robert Redfordilta, Ukkostuuli on ilmetty Viimeinen mohikaani -leffan näyttelijä Daniel Day-Lewis. Tällä tempulla sarja päähahmoineen tuntuu heti kättelyssä tutulta, mikä lienee ollut tekijöitten ajatuksenakin. Samaa tuttuutta lisää sankarin seuraan ilmestyvä alkoholisoitunut lehtimies Willy Richards, jota kutsutaan lempinimellä Poe. Kuuluisa amerikkalainen kauhukirjailija saa näin kunniaa postyymisti italialaisessa kauhulänkkärissä.

Ukkostuulta on ilmestynyt kahden paksun Pulp-pokkarin verran ja syksyllä seuraa jatkoa tähänkin sarjaan.

Ja viihteestä vastaa

Tex Willer, Ken Parker ja Ukkostuuli (alkuperäiseltä nimeltään Magico Vento) ovat kaikki italialaisen Bonelli-kustantamon tuotantoa, mikä tarkoittaa sitä, että sama tekijätiimi on jollakin tavalla osallisena kaikissa. Kuvituspuolella tämä näkyy osaavana ja asiantuntevana otteena. On hämmästyttävää, miten paljon ja miten hienoa jälkeä Bonellin piirtäjätalli pystyy tuottamaan. Ukkostuulessakin piirrokset ovat kautta linjan loistavia. Vain suomalaisen julkaisukoon pienuus harmittaa.

Bonelli-tallin tarinat sen sijaan ovat satunnaisia Ken Parker -helmiä lukuun ottamatta olleet vähän mitä sattuu, eikä Tex Willerkään enää lukijaansa yllätä. Ukkostuuli tuntuu alussa raikkaalta, mutta Parker-tasoon se ei yllä. Kyseessä on pikemminkin modernisoitu, mystinen Tex-toisinto, jossa intiaanien elämää ja uskomuksia yritetään ymmärtää ja kenties kunnioittaakin. Vinkkeli on kuitenkin valkoinen.

Tex Willeriä tuotetaan koko ajan lisää, mutta Parker ja Ukkostuuli ovat Italiassa jo tiensä päässä. Parker-sarja on kohta Suomessakin julkaistu, kun mukaan lasketaan 80-luvulla ilmestyneet, nyt jo keräilyharvinaisuuksiksi käyneet lehdet. Ukkostuulta julkaistiin Italiassa vuosina 1997–2010 yhteensä 120 lehteä, joten tällä kolme tarinaa per Pulp -tahdilla julkaistavaa vielä hetkeksi riittää. Tästä kaikki me Wannabe-heimon soturit iloitsemme!

Wallu

 

Gianfranco Manfredi ja muut: Ukkostuuli, # 1– (Pulp-sarja), Egmont 2011–, 288 sivua, hinta 9,95 euroa.

Ajassa

Ruudun takaa

Valkoista verta

Lisää aiheesta