Vampire the Masquerade: Bloodlines (PC) – Kylmän kaupungin yössä

Los Angelesissa ei pikkutunneilla liiku pelkästään palkkamurhaajia ja taksikuskeja. Enkelin siipien varjossa vampyyrit käyvät loputonta taistelua vallasta ja ikuisesta elämästä.

Supersuositun Vampire-roolipelin kuolemattomat jatkavat vaellustaan, vaikka virallisen Vampiren maailma on tietokoneversion valmistumisprosessin aikana jo ehtinyt kuolla (ja syntyä uudelleen). Arcanumista (Pelit 8/01, 80 pistettä) muistettavan Troikan odotettu roolipeli Bloodlines sijoittuu vielä vanhaan masquerade-aikaan. Maailman ehkä parhaan roolipelin lisenssin bonukseksi Bloodlines käyttää Half-Life 2:sta tuttua Source-moottoria.

Troika-tiimi koostuu legendaarisen Falloutin tekijöistä, joten sille on asetettu korkeita odotuksia. Vieläkään Troika ei breikkaa, mutta kiekko osuu lähemmäs maalia kuin kahdella edellisellä yrittämällä.

Maskin takaa

Vampiren hammaskeijuilla ei ole varaa olla demonisia petoja. Masquerade, naamiaiset, tarkoittavat juuri sitä, että vampyyrit salaavat olemassaolonsa ihmisiltä. Pelissäkin sallitaan vain tietty määrä masquerade-rikkomuksia, eli vaikka kuolevaisen korkkaamista näkyvillä. Vaikka verta tarvitsee hörppiä esimerkiksi spurguilta ja katujen naisilta, ei maljaa kannata kumota pohjaan asti. Raaka tappaminen laskee pelaajan ihmisyyttä, kunnes tästä lopulta tulee järjetön, verenhimoinen peto.

Bloodlinesissa pelaaja kuolee ja syntyy uudestaan vampyyrina Los Angelesin yöhön. Vampiren maailmassa LA on todellinen ruutitynnyri, jonka hallinnasta eri ryhmittymät kilpailevat.

Perinteisesti LA on ollut ihmisen rinnalla elämiseen uskovien, mutta poliittista peliä vierastavien anarchien hallinnassa. Nyt vampyyrimaailmaa hallitseva camarilla on hivuttautunut takaisin elokuvakaupungin kuvioihin. Samaan aikaan vallan kahvaan haluavat myös tuhoa kylvävät sabbat ja aasialaiset vampyyrivastineet, kuei-jinit. Öisillä kaduilla riittää vipinää.

Jännittäviä lähtökohtia ei hyödynnetä kunnolla, ja Bloodlinesin tarina takkuilee. Kunnollisen juonen asemasta on tukku irrallisia tehtäviä. Jossain taustalla kummittelee hyvin epämääräinen juoniviritys Turkista löydetystä muinaisesta sarkofagista, mutta draama sen ympärille ei rakennu. Kun punainen lanka on hukassa, millään ei oikein tunnu olevan merkitystä. Jopa ne seitsemän hiukan erilaista loppuratkaisua putoavat kuin taivaalta, eivätkä tarjoa kunnon päätöstä.

Dramaattinen rakenne kärsii Losin pysähtyneestä ajasta. Vuorokausien vaihtumista ei esitetä mitenkään, ja koko peli etenee vain yhdeltä yöltä vaikuttavassa putkessa, vailla huippu- tai pohjakosketuksia. Pelaaja ei saa kunnon käsitystä esimerkiksi oman hahmonsa kehityksestä: sankari tuntuu ponnahtavan muutamassa tunnissa juuri luodusta neonatesta vahvaksi elderiksi, missä ei ilman diableriaa ole mitään järkeä.

Puukkoa selkään

Heikon juonen vastapainoksi Bloodlinesissa on edellisestä tietzigga-Vampiresta poiketen tajuttu esikuvan tärkein perusidea eli juonittelu. Hahmoista yksikään ei tee mitään pyyteettömästi, vaikka siltä ensi näkemältä vaikuttaisi.

Poliittiseen kähmintään sopien keskusteluihin on panostettu kiitettävästi. Puhumista on paljon, mutta dialogi on nasevaa, eikä homma hajoa jaaritteluksi. Hahmon taidoista riippuen vastapuolta voi uhkailla, taivutella tai vietellä haluttuun suuntaan. Lisäksi ventruet voivat käyttää dominatea ja malkavianit pystyvät sekoittamaan kohteen pään dementationillaan. Vaikka tremereillä on myös dominate, eivät he oudosti voi käyttää sitä keskustelussa. Taas maageja sorretaan.

Eri taitojen käyttäminen ilmaistaan dialogissa selkeästi omalla värillä ja kirjasimella. Olisi ollut hauskempaa, jos mukaan olisi vain ilmestynyt uusia vaihtoehtoja ilman merkitystä huutavaa väriä.

Dialogi on pitkälti samaa sankarin klaanista riippumatta. Suurin poikkeus sääntöön on lepattavan järjenvalon omaava malkavian, jonka keskusteluoptiot ovat huvittavan sekopäisiä, vieläpä omalla runollisesti kallellaan olevalla kirjasimella. Puoliksi lepakkoa muistuttavalla nosferatulla on omat ymmärrettävät hankaluutensa ihmisten kanssa kommunikoinnissa, minkä takia iso osa keskusteluista menee kokonaan sivu suun. Nosferatu ei oikein sovi tietokoneversioon, mutta toisaalta arpinaamalla on hauska iskeä naisia paikallisessa kuppilassa.

Turhaa turpajuhlaa

Bloodlines alkaa hyvin. Keskustelua on runsaasti ja suurin osa tehtävistä ratkeaa ilahduttavasti puhumalla. Loppua kohti kokonaisuus kääntyy yhä enemmän hakkauspainotteiseksi, ja viimeinen kolmannes on lähes pelkkää tappelua. Tämä ei ole Vampiren hengen mukaista.

Taistelun korostaminen heijastuu tietokonemuotoon väännetyssä hahmosysteemissä. Se noudattaa muutamia yksinkertaistuksia lukuun ottamatta alkuperäistä melko hyvin, mutta verellä aktivoitavat disciplinet on muutettu toimintapeliin sopiviksi. Esimerkiksi dominate ja dementation ovat lähinnä taistelutaikoja, presence vain antaa miinuksia vastustajalle.

Otetaan esimerkiksi tehtävä, jossa vieraillaan luvatta firman pankkiholvissa. Vartijat hyökkäävät välittömästi huomaamansa sankarin kimppuun, mitä he eivät tosimaailmassa tekisi. Jos hahmosysteemi olisi jätetty ennalleen, sankari voisi kävellä esiin vaikkapa presence päällä ja puhua tiensä eteenpäin. Tarvittaessa dominatella voisi vielä varmistaa, että kukaan ei edes muista mitään hahmon öisestä vierailusta. Nyt tämä ei ole mahdollista, koska disciplinet on muutettu taistelupainotteisiksi.

Outo ratkaisu johtuu siitä, että heikolla diplomaatillakin on oltava mahdollisuuksia pääpahiksia vastaan. Pomotaistelut olisi pitänyt jättää pois, sillä ne ovat suoraviivaisia mättömatseja, jotka eivät sovi peliin mitenkään. Ilman niitä kokonaisuus etenisi tasaisemmin eikä hahmosysteemiä olisi tarvinnut muuttaa, mikä avaisi mahdollisuuksia tyystin toisenlaiseen ongelmanratkaisuun.

Suurin osa muista toimintapohjaisista osuuksista ratkeaa myös hiipimällä. Tarvittavat tapot voi hoitaa hiljaa kertaiskuina, jotka eivät vaadi taistelutaitoja. Hiipiminen toimii hyvin, sillä sankarin näkyvyyden huomaa selvästä mittarista. Riittävän korkea obfuscate tekee sankarista todellisen superninjan.

Ammun yleiseen suuntaasi

Jos taistelua korostetaan, siihen pitäisi panostaa. Bloodlinesin taistelusysteemi sekoittaa numeroilla ja taidoilla pulaamista perinteiseen suoraan toimintamättöön. Lopputulos on päälle liimattua, alkeellista sekavaa koheltamista, jossa tehottomilla aseilla mätetään vastustajia, joiden päästä nousee numeroita. Taidot vaikuttavat jonkin verran eri aseiden tekemään vaurioon ja niillä osumiseen.

Lähitaistelussa rämpytetään hakkausnappia, huvittavasti kouluttamattoman verenimijän paljaat nyrkit tekevät enemmän vauriota kuin samoihin kätösiin otettu katana. Tuliaseet ovat turhia. Kertalaukeavilla käsiaseilla ja haulikolla saattaa tuurilla osua johonkin, mutta sarjatuliaseiden rekyyli on niin voimakas, ettei niillä osu naapuriklaanin havenin seinään. Minkään valtakunnan ohjausyritykset tai lyhyet sarjat eivät auta tuon taivaallista, sillä ensimmäisen laukauksen jälkeen piippu osoittaa taivasta.

Epäkuollutta puolielämää

Vaikka taistelua on liikaa, kokonaisuutena Bloodlinesissa on mukavan paljon erilaista tekemistä. Los Angeles on jaettu neljään suurempaan alueeseen, joiden lisäksi välillä vieraillaan muutamissa lisäpaikoissa. Kaikkien sivutehtävien kanssa pelin läpäisyyn kuluu runsas viikko, mikä on nykymittapuulla pitkä aika.

Osa ajasta kuluu bugeihin turhautumiseen, sillä Bloodlinesissä on jopa kohtalokkaita bugeja. Koodaustyö ei ole teknisestikään hääppöistä. Vaikka perushyvä grafiikka ja etenkin ihmishahmot häviävät selvästi samaa moottoria käyttävälle Half-Life 2:lle, Bloodlines pyörii merkittävästi huonommin. Testikoneella 1600x1200 pisteen näyttötila oli juuri ja juuri pelattava kaikilla herkuilla, mutta näytönohjaimen vaihtaminen tehokkaampaan ei vaikuttanut nopeuteen mitenkään. Source-moottoria ei edes hyödynnetä, vaan ympäristö on staattinen ja suurin osa esineistä on lavasteita, joiden kanssa ei ole minkään tason vuorovaikutusta.

Hyvin toteutettua ääninäyttelyä ja efektejä riivaavat Source-moottorin pätkimisongelmat. Omasta musiikista ja muun muassa Tiamatin ja Lacuna Coilin musiikista koostuva soundtrack ei loista, mutta rokkaa klubeissa. Listalla on myös päivän pakollinen Buffy-viittaus, sillä mukana on kappale Angel-tunnuksen säveltäneeltä Darling Violettalta.

Bloodlines ei yllätä. Se on perinteinen Troika-rooliseikkailu niin hyvässä kuin pahassakin. Suurista lupauksista huolimatta hakkaamiseen painotutaan liikaa, mutta toisaalta tekemistä riittää, Vampirelle ollaan tyydyttävän uskollisia ja alkupuolella on mättöä sivistyneempiäkin ratkaisuvaihtoehtoja.

Kuten Arcanum, Bloodlines on melkoinen mielipiteen jakaja. Yllättävän moni on ottanut pelin vastaan kuin ilmaisen pönikän parasta O-ryhmän verta. Jos Vampire iskee ja roolipeleissä dialogi menee ohi kankean tappelun sekä tavanomaisen toteutuksen, kyllähän tätä kannattaa Syleillä.

* * * * * *

Pasquarade

Minulla ei ole masqueradesta mitään kokemusta, mutta vampyyrintappajien elämä kiinnostaa kovasti, ja Falloutin tekijöiden vampyyriroolipeli Half-Life 2:n pelimoottorilla kuulosti todella hyvältä.

Mutta Bloodlines on kuin menneisyydestä kotoisin. Ankea grafiikka, hyvin rajoittunut pelimoottori, lähettipoikatehtävät ja yllätyshuono taistelusysteemi imivät kiinnostukseni pikkuhiljaa kuiviin. Pisteiden ropsiminen eteerisiin ominaisuuksiin ja liiallinen lätinä tietokonehahmojen kanssa eivät riitä minun vaakani vastapainoksi. En anna pisteitä, koska en kuulu kohderyhmään.

Nnirvi

* * * * *

Bugien ohi konsolilla

Bloodlinesin pahimmasta pelinpysäyttäjäbugista pääsee ohi konsolikomennoilla. Konsoli aktivoidaan lisäämällä pelin käynnistystiedoston perään lisämääre -console. Pelissä konsoli ponnahtaa esille painamalla ykkösen vasemmalla puolella olevaa näppäintä, jenkkinäppäimistön tildeä.

Seuraavat komennot auttavat kohtaan, jossa juostaan kellon tikittäessä veneelle ja peli kaatuu aina seuraavaa aluetta ladattaessa. Ongelmakohdassa juokse laiturille, mutta älä hyppää veneeseen. Avaa konsoli ja kirjoita siihen kaksi eri komentoa. Ne ovat:

SaveJohansen()

changelevel2 la_hub_1 taxi_landmark

Jos pelaat nosferatua, niin jälkimmäinen komento pitää korvata seuraavalla:

changelevel2 la_hub_1 sewer_map_landmark

Jos törmäät seikkailun aikana oveen, joka ei aukea millään, voit kävellä sen läpi kytkemällä noclipin päälle. Se onnistuu kirjoittamalla konsoliin komento noclip. Tuikitärkeän tiirikan saa vain tutoriaalissa. Jollei saa, konsolikomento give item_ ja nuoli alaspäin auttaa.

* * * * *

Uutta verta roolipelaamiseen

World of Darkness

White Wolfin Vampire-roolipeli oli aikoinaan jotain täysin uutta: se asetti pelaajan puhtoisen sankarin sijasta hirviönä pidetyn vampyyrin nahkoihin. Vähintään yhtä suuri muutos oli pelimekaniikassa, sillä klassisen mättölinjan sijasta Vampiressa keskityttiin tarinankerrontaan ja eläytymiseen, lyhyesti sanottuna siis oikeaan roolipelaamiseen.

Hirviön pelaaminen ei ollut tekijöille vitsi, vaan homma otettiin vakavasti. Vampyyreille luotiin monitasoinen yhteiskuntarakenne, jonka sisällä kirotut punovat loppumattomia juoniaan kilpailijoidensa päiden menoksi. Vampiren nerokkuus piilee juuri tässä sosiaalisessa luonteessa. Kaiken takana on aina jonkinlainen poliittinen kähmintä, ja parhaissa kampanjoissa pelaajat punovat omia juoniaan muiden näennäisen palvelemisen ohessa.

Asialle omistautuvassa peliryhmässä Vampiresta voi nauttia kokonaan ilman taistelua eikä nopanheittojakaan juuri tarvita. Mättämisen sivuluonteesta kielii myös se, että Vampiren taistelusäännöt ovat pelin ehdottomasti heikoin osuus. Ehkä niitä ei ole edes tosissaan tarkoitettu käytettäväksi.

Todellista draamaa tarjoava vampyyrien saippuaooppera on vain osa White Wolfin suurempaa World of Darkness -maailmaa, jossa häärivät omissa peleissään muun muassa ihmissudet ja maagit. Kaikkien suureksi yllätykseksi White Wolf lopetti suositut pelisarjansa isolla rysäyksellä.

Lypsävää uhrilehmää ei kannata tappaa, joten White Wolf on jo uusimassa koko tuoteperhettään. Perustaa on virtaviivaistettu ja kaikki eri pelit käyttävät pohjanaan uusittua World of Darkness -sääntökirjaa.

Vampiren uuden version nimi on Vampire: The Requiem ja siinä masqueraden ajan myötä käsiin levinnyttä klaanihässäkkää yksinkertaistetaan rajulla kädellä. Suurin muutos vanhaan on vampyyrien syntyperän jättäminen salaisuudeksi, mikä samalla poistaa hahmoilta masqueradessa tärkeän generation-määritelmän. Ytimeltään peli on kuitenkin säilynyt ennallaan, ja Vampire on yhä yksi nautittavimmista roolipeleistä.

80