Natran kuningaskunta on katkeran sisällissodan verisissä kourissa. Paroni Prataun johdolla sekalainen porukka ritareita ja rosvoja koettaa lopettaa koko surullisen sotkun.
Valtio on hajonnut häikäilemättömien juonittelijoiden käsissä kahteen keskenään kamppailevaan puoliskoon, Itä- ja Länsi-Natraan. Itäistä armeijaa johtaa viinille ja naisille perso kuningas Nicola, jonka taustavoimana häärii Vernantzen tasavallan tukema kunnianhimoinen kardinaali Ladorak. Läntistä aluetta hallitsee julma kuningataräiti Agatha nukkeprinssin avulla ja Kaksoisimperiumin tukemana.
Sekasorron keskellä toimii pelätty rosvojoukko Punaiset sudet, joka iskee puolueettomasti kaikkien kimppuun. Bandiittisakin päällikkö on seikkailun sankari ja ennen pitkää jengi sekaantuu peruuttamattomasti sodan kulkuun.
Itse tarinaan ei voi vaikuttaa lainkaan, mutta se ei haittaa, sillä kyseessä on puhtaasti taktiseen taisteluun keskittyvä rymistely. Ongelmien ratkontaa ja päätöntä maastossa toikkarointia on turha odottaa, sillä kaikilla taisteluilla on selvä merkitys ja päämäärä, eikä satunnaistaisteluita ole lainkaan.
Maanläheisestä juonesta huolimatta omituisia tyyppejä ja taikuutta riittää joka lähtöön. Poppoo on ulkoisesti jokseenkin normaalia, mutta henkisesti kieroutuneita ja moraalittomia friikkejä kohdataan sitäkin useammin. Yksi räikeimmistä on vankilanjohtaja Mohosa, joka hyväksikäyttää ja surmaa kauniita nuoria miehiä mustan magian harjoituksissaan. Tarinan päähenkilökään ei ole aivan puhdas pulmunen vuosia sitten tapahtuneen murhan takia.
Tappelua ajatuksella
Vandal Hearts 2:n taistelusysteemi on vuoropohjainen ja jopa yli kymmenhenkisen ryhmän jäseniä liikutellaan yhtä kerrallaan. Jos vihollisen siirtovuorot eivät ole vielä ohi, samaan aikaan myös yksi vastustajista puuhastelee jotain.
Marssijärjestys on täysin vapaa, eli edellisen vuoron viimeinen voi olla seuraavaan ensimmäinen. Taistelijan valinnan jälkeen osoitetaan kohderuutu, johon edetään. Saman vuoron aikana voi liikkua ja hyökätä, jolloin lyömisen lisäksi voi viskoa heittoaseita, nuolia ja loitsuja. Vuorossa oleva soturi ei liiku, ennen kuin kaikki tehtävät on annettu.
Taisteluareena on suorakaiteen muotoinen alue, jossa on mäkiä, puita, rakennuksia ja muita esteitä. Kenttä on jaettu ruutuihin, joiden mukaan edetään kuin lautapelissä ikään. Maaston muodot ja kävelyalustan tyyppi vaikuttavat siihen, kuinka pitkälle vuoron aikana voi tepastella. Jyrkässä ylämäessä eteenpäin puurtaminen on huomattavasti hitaampaa kuin tasaisella tallustelu. Lisäksi raskaat panssarit niskassa ei ole mitään asiaa tiheisiin pusikoihin.
Vaikka mäkien kipuaminen on vaivalloista, heittoaseita ja jousia käyttävien soturien kannattaa pyrkiä mahdollisimman ylös. Kiipeilyn palkkiona on reilusti pidempi kantomatka ja tuhoisampi osuma.
Tarkkaavainen eteneminen ja maaston hyödyntäminen on tärkeää kamppailun lopputuloksen kannalta. Päättömästi rynniessä tulee yleensä vain turpiin, sillä viholliset poimivat kohteikseen joukon huonokuntoisimpia jäseniä. Pahimpia uhkia ovat massatuholoitsuja heittävät velhot, papit ja muut taikuuden mestarit.
Hyökkäyksiä tehdään vain neljään suuntaan, eli eteen, sivuille ja taakse. Tällä tavoin rajoitetaan yhtä taistelijaa kiusaavien vihollisten määrää, sillä jo kahden osuman jälkeen sankaritkin ovat yleensä henkihieverissä. Torjunnat ovat harvinaisia, mutta huteja näkee soturien samanaikaisen ravaamisen ansiosta, sillä usein kohteena on jo paikalta häipynyt vihollinen. Tehokkainta on iskeä vastustajia, jotka ovat jo liikkuneet, mutta vuoron alussa sitä ei voi tehdä.
Loitsut jakautuvat kahteen perustyyppiin. Kaupoista voi ostaa mukaansa kertakäyttöistä magiaa, joka ei kuluta taikapisteitä. Henkilökohtaiset loitsut liittyvät kiinteästi aseisiin ja niitä opitaan lisää uusia aseita heiluttelemalla. Ne kuluttavat taikapisteitä, mutta niitä voi käyttää useammin ja ne uusiutuvat ilmaiseksi kamppailujen välillä.
Matkan varrella eteen tulevat paikkakunnat ovat käytännössä vain varusteiden täydennyspaikkoja. Sekatavarakauppojen myyntitiskeillä on elintarvikkeiden sijasta aseita, kilpiä, panssareita, loitsuja ja parantavia litkuja. Mittavassa asearsenaalissa on jopa Xenalle tuttu chakram.
Spartalainen toteutus
Ulkoasu on vanhahtava, eikä efekteilläkään mässäillä. Selkeimmin tämä näkyy askeettisissa juoniosioissa, joissa pieni tausta-alue kelluu tyhjän päällä. Taistelut ovat onneksi näyttävämpiä laajemman maaston ansiosta.
Musiikki on mahtailevaa jytinää taistelujen ja muiden dramaattisten käänteiden aikana. Tarpeen tullen taustalta kohoaa esiin myös tunnelmallista tilutusta. Valitettavasti kappaleita on vähän, joten hyväänkin humppaan kyllästyy ennen pitkää. Ääniefektit ovat tavanomaisia kahahduksia ja aseiden kolahduksia sekä jämäkämpiä jyrinöitä loitsujen välähdellessä.
Kontrollit ovat yksinkertaiset ja ne oppii nopeasti. Analogiohjausta ei tueta, mutta eipä sille ole käyttöäkään. Kaikki käskyt annetaan selkeissä valikoissa. Tämä pätee myös äärimmilleen minimalisoituihin kaupunkeihin ja kyliin, jotka ovat vain kuvia valikoiden taustalla.
Perinteisestä toteutuksesta huolimatta tarina on ronski ja suhteellisen realistinen. Taisteluita on runsaasti ja sankareilla riittää paasattavaa, joten puuhastelua piisaa pitkäksi aikaa.
Vandal Hearts 2 vetoaa varmasti strategian ystäviin, vaikka kamppailuja ei käydäkään kovin suuressa mittakaavassa. Vanhaa kunnon Final Fantasy Tacticsia ja X-Comia sekä muita vuoropohjaisia temmellyksiä arvostaneiden kannattaa ehdottomasti tutustua siihen. Myös japanilaistyyppisten rooliseikkailujen taisteluista pitävien on syytä kokeilla miltä vähän isomman ryhmän komentaminen tuntuu.
86
