Ykköspleikkarilla pelanneet muistanevat Vandal Heartsit, kevyet ja mainiot roolistrategiat, joiden juttuna oli sujuvan taktiset taistelut.
Idea on klassisen toimiva. Kuutta hahmoa liikutellaan vuoropohjaisesti. Liikkumisen jälkeen hahmo voi joko läjäyttää vihollista, käyttää erikoisvoimaa tai tehdä erikoisruudussa jotain yllättävää, kuten kääntää vipua tai vierittää lohkareen alla odottavien vihollisten niskaan. Jokaisella pelattavalla hahmolla on vielä oma erikoisvoimansa, joka käynnistyy automaattisesti. Esimerkiksi tiimin jousityttö Altyria nostaa koko porukan kestävyyttä vuoron ajaksi aina, kun onnistuu nitistämään vihollisen.
Tehtävät ovat vain harvoin tapa kaikki -luokkaa, vaan mukana on jokin koukku. Välillä täytyy ehtiä pelastamaan bandiittien vangitsemia kyläläisiä, kun toisaalla saatetaan kuningas turvaan jatkuvasti kasvavalta takaa-ajajien laumalta. Valitettavasti valtaosa tehtävien monipuolisuudesta hukataan, koska vaikeustaso on väännetty nollaan. On suoritus, jos onnistuu tapattamaan yhdenkin hahmoistaan.
Helppouden lisäksi suurimmaksi probleemaksi nousee pituus. Tarina on jaettu neljään lyhyeen kappaleeseen ja kouralliseen bonuskarttoja. Kun yhteen tehtävään menee parikymmentä minuuttia, ei loppuratkaisua joudu juuri odottamaan. Lisäpituutta saa toki kahdesta erilaisesta loppuratkaisusta.
Vandal Hearts: Flames of Judgment on tervetullut paluu, ja vieläpä toimiva sellainen, mutta peli on turhan lyhyt ja helppo. Eipä sillä, minulle kevyt taktikointi kelpasi näinkin.
79
