Viisitoista vuotta vanhoja räiskintäpelejä? SHMUP up and take my money!
Pleikkarin PSN-nettikauppaan on vaivihkaa rantautunut kourallinen PSonen SHMUP-räiskintäklassikoita ja -harvinaisuuksia. Näitä 90-luvulla Japanissa julkaistuja pelejä ei aikoinaan haluttu tuoda virallisesti Eurooppaan. Miksi näin? Kannattaako niistä enää nykyään edes kiinnostua?
Kannattaa, sillä hyvä SHMUP on ikuinen.
Luotihelvetin pirut
SHMUP-kirjainhirviö on nettiajan lyhennys ammuskeluun viittaavasta termistä shoot ’em up. Klassisen räiskintägenren syntyhetkenä voidaan pitää Tomohiro Nishikadon mustavalkoista Space Invadersia, jonka Taito julkaisi pelihalleissa 1978. Jatkon viitoittivat muun muassa Galaxians-välietapin kautta 80-luvun alussa Konamin Scramble ja Namcon Xevious, joissa oli jo vaihtelevat taustat ja selkeästi etenevät kentät.
Alunperin kaikkea ammuskeluvoittoista sanottiin shoot ’em upeiksi, nykyään SHMUP-lyhenteellä tarkoitetaan useimmiten kenttää vaaka- tai pystysuuntaan vierittäviä ammuskeluja tyyliin Gradius ja R-Type, joissa yksinäinen hävittäjä tulittaa valtavia vihollismassoja atomeiksi. Pääosin scifi-teemaisia nujakoita kuvataan yleensä suoraan sivulta tai ylhäältä.
SHMUPit pohjautuvat 80-luvun teknisiin rajoitteisiin: yksi pieni alus vastaan tosi paljon pieniä vihollisaluksia. Pelien nopeus ja etenkin vihollisalusten koot kasvoivat tekniikan kehittyessä, mutta perusperiaatteet säilyivät ennallaan: ammu, väistele tulitusta, opettele vihollisten hyökkäysmuodostelmat ja kenttien erikoisuudet. Sekoita ja mausta tiukoilla refleksivaatimuksilla. Scifistelystä huolimatta realistinen fysiikka ei ole koskaan kuulunut yhtälöön, vihollisiin reagoidaan katananterävällä tarkkuudella.
Teknisten rajoitteiden hiipuessa ampumisesta tuli vähitellen sivuseikka ja vihollistulituksen seassa menestyksekkäästi luoviminen nousi SHMUP-kokemuksen keskiöön. Tervetuloa luotihelvetit (bullet hell), jotka peittävät ruudun järkyttävillä, likimain läpitunkemattomilla ammusaalloilla: danmaku-termin suora käännös japanista tarkoittaakin luotiverhoa. Alus pidetään ehjänä nopeasti liikkuvan luotimassan pienissä koloissa luovimalla. Luotihelvettien yksi kulminaatiopiste on Treasuren upea Ikaruga, jossa viholliskudeilla on polariteetti: pilotin valinnasta riippuen toinen väri tietää kuolemaa, toinen energiaa.
Aikakaudesta ja alalajeista riippumatta SHMUPpeja yhdistää high score -vetoinen pelifilosofia, jossa läpäisy sinällään ei merkkaa mitään, koska (melkein) kuka tahansa voi tehdä sen syöttämällä peliin läjän virtuaalikolikoita. Kovat pisteet ovat pääasia ja ne saavutetaan vain taidolla ja mielen tyhjentävällä, meditatiivisella zone-keskittymisellä. Ja kunnon arcadetikulla.
Japanin ihmeitä
Kasarilla SHMUPit olivat yleismaailmallista viihdettä, mutta 90-luvun edetessä ne syntyivät yhä säännöllisemmin Japanin maaperällä. Lännessä SHMUPit hävisivät parrasvaloista Amigan (ja Atari ST:n) kulta-ajan päätyttyä 90-luvun alkuvuosina. Huonosti ruutua vierittävän pc:n nousu, 3D ja Doom johdattelivat länsiräiskeen uusille urille. 90-luvun puolivälissä Pleikkarin vauhdittaman 3D-vallankumouksen sokaisemat länsimaiset silmät katsoivat 2D-pelejä erityisen nihkeästi ja samanaikainen kolikkopelihallien hiipuminen eliminoi viimeisetkin korkean profiilin SHMUP-jakelukanavat.
Videopelien kehittäminen ei ole koskaan ollut tehottomien konsolien suosion ja pelien hahmovetoisuuden myötä Japanissa yhtä tekniikkakeskeistä kuin lännessä, minkä ansiosta SHMUPit säilyttivät siellä kaupallisen niche-suosion. Kehitystyön jatkuminen tiesi luonnollisesti räiskintöjen pelillistä ja teemallista kehittymistä. Luotihelvettien ohella nähtiin SHMUP-komedioita, kuten älyvapaa muskelieepos Cho Aniki ja räiskintäeditoreita, kuten Dezaemon Plus. Näitä molempia erikoisuuksia pääsee tyyppäämään PSN:n kautta.
PSN:n japanilaisen räiskintäpaletin eliittiin kuuluvat aikoinaan PSonelle julkaistut Shienryu, Sonic Wings Special ja Gaia Seed. Iäkkään kolmikon näyttötarkkuudet eivät tietenkään ole enää tätä päivää, mutta suhteellisen staattinen ja värikäs 90-luvun pikseligrafiikka kestää aikaa ja suurelle näytölle zoomausta hyvin.
Vajaan vitosen hinta ysäripelistä saattaa tuntua tyyriiltä, mutta kyseessä on retro vain historiallisessa mielessä: ysäri-SHMUPit ovat pelillisesti täysin kuranttia kamaa ja samalla hinnalla pelin saa asentaa sekä kolmos-Pleikkaan että taskupleikkaan. Tekstitys on tietysti japania, mutta SHMUPissa juonen ohittaminen ei pahemmin häiritse. Fire pohjaan ja luotisateen sekaan!
Shienryu
Warashi
PS3, PS Vita, PSP
4,95€
1–2 pelaajaa
Arcadehalleissa päivän, sori, loisteputkivalon nähnyt Shienryu vierittää maastoa pystysuuntaan: kauniita ja yksityiskohtaisia scifi-visioita syvennetään eri tahtiin vierivillä parallaksitasoilla. Huokaus, tällaista pikselitaidetta ei enää tehdä.
Komean näköisiä ja runsaslukuisia robotti- ja mechavihollisia kurmotetaan kolmella pääaseen ja superpommin yhdistelmällä, joilla on useita päivitystasoja. Leveä luotiviuhka ja osittain itsehakeutuvat ohjukset ovat tuttua räiskintäkauraa, mutta lähimpiin vihuihin imeytyvät salamat ovat jo erikoisempaa settiä. Salamoilla ei tarvitse tähdätä lainkaan, mutta aseen valitsemat kohteet eivät ole aina optimaalisia.
Maan pinnalla möngertävien sotakoneiden yli voi huoleti lentää, joten ammusten väistely on masiinoiden välttelyä tärkeämpää. Kuolema heikentää aseita useita tehotasoja kerrallaan, joten... älä kuole! Vastarinta kiristyy muutaman kentän jälkeen melkoisesti eivätkä rajattomat krediititkään auta pinteestä pois, koska ammuskelu ei jatku suoraan siitä mihin jäi. Viimeistään loppumatsissa on pakko vaan pärjätä.
Räväkkää tempoa ylläpitävä Shienryu ei tue ruudun kääntöä pystyyn, mutta matalan alkuperäistarkkuuden myötä kaikki pikselit ovat näkyvillä. Enkkojen tallennus täytyy tehdä ehdalle paperiarkille. Kotiversion bonustiloihin kuuluvat muun muassa virtuaali-PocketStationin lcd-näytöllä pyörivä Jienryu-räiskintä ja kourallinen Shienryun vaihtelevin tavoin muunneltuja versioita.
Viisi joystickia
Sonic Wings Special
Video System
PS3, PS Vita, PSP
4,95€
1–2 pelaajaa
Sega Saturn -debyytistään huolimatta Sonic Wings Specialilla ja sinisillä vauhtisiileillä ei ole nimeä enempää yhteistä. Pystysuuntaan maastoa vierittävän Sonic Wings Specialin pikkutarkka grafiikka on perinteistä käsityötä: aluksiin, ammuksiin ja taustaan ei kohdisteta mitään zoomauksia tai muita muljautuksia. Sonic Wings Special on esimerkki erittäin huolellisesti viimeistellyn pikseligrafiikan tenhosta, jota vuodet eivät ole verottaneet.
Sonic Wings Specialissa on poikkeuksellisen paljon vaihtelua, mikä nostaa uusintakierrosten mielekkyyttä. Erilaisia peruspilotteja on kahdeksan ja nätit kentät seuraavat toisiaan osittain satunnaisesti ja osittain pelaajan valintojen mukaan – yhdellä läpäisyllä ei näe kaikkea.
Vaihtelu ei jää vain hävittäjäspriteen, sillä tulitus ja rajalliset superaseet tai -pommit ovat erilaisia. Vihujen jättämät asepäivitykset ja pommit liikkuvat, joten keräyshetken suhteen pitää olla tarkkana. Sokea bonusten perään rynniminen vie hävittäjän usein nopeiden vihollislentsikoiden tai -kopterien alle. Perään pitää silti mennä, koska aseet hiipuvat ajan kuluessa.
Tiettyä realismia tavoittelevasta ilmeestään huolimatta Sonic Wings Special ei unohda keventävää huumoria: Punaisen torin rakettikupolit irrottivat spontaaneja hymähdyksiä. Vastarinta on Pete Peruspelaajalle tiukkaa etenkin puolivälin jälkeen, jolloin kuolema heittää kylmästi kentän alkuun. Bonuksena ruudun saa kääntää arcadekoneen tapaan pystyyn, mitä on helppo hyödyntää ainakin taskupleikalla.
Viisi joystickia
Gaia Seed
Techno Soleil
PS3, PS Vita, PSP
4,95€
1 pelaaja
Fyysinen kopio Gaia Seedistä on keräilypiireissä arvokas, sillä pienen japanilaisen kehittäjän PSone-julkaisua painettiin suhteellisen vähän. Vaakatasossa taustaa vierittävä Gaia Seed käyttää surutta PSone-raudasta helposti irtoavia raflaavia zoomauksia, pyörityksiä ja taustan aaltoiluja. Nämä teknisesti vanhentuneet efektit tosin nostavat esiin kultasilmiä kiusaavaa pikselöitymistä ja karkeita sahalaitoja. Grafiikka ei muutenkaan ole yhtä tarkkaan viilattua kuin Shienryussa tai Sonic Wings Specialissa, mikä ei sinänsä menoa haittaa.
Asesysteemi on selkeä: vain kaksi pää- ja kaksi apuasetta ja kakkosaseissa ei ole ainuttakaan päivitystasoa. SHMUP-normista poikkeavana valintana aluksella on kestopisteet ja spesiaaliase, jotka molemmat latautuvat automaattisesti. Panssarin vastapainoksi viholliset ovat tavallista kestävämpiä – pieninkään mörri ei kuukahda yhteen, kahteen tai kolmeen osumaan. Onneksi kuolema verottaa pääaseesta vain yhden tehotason.
Gaia Seed ei ole vaikea, mutta hällä väliä -asenteella loppu jää näkemättä, koska krediittejä on vain viisi. Monivaiheisten ja viihdyttävien pomojen elkeiden opiskelua siivittää mainio ääniraita, joka on omaperäinen sekoitus ambient-biittejä, konepoppia ja oopperakailotusta. Plussaa tulee myös mukisematta toimivasta enkkojen tallennuksesta.
Neljä joystickia
