Elokuvateattereihin on juuri saapunut John Singetonin ohjaama dekkarielokuva Shaft, jonka nimiroolissa nähdään Samuel L. Jackson. Shaft on uusintaversio vuoden 1971 Shaftista, joka on blaxploitation-tyylilajin tunnetuin merkkiteos ja suurin klassikko.
Blaxploitation syntyi ja voi parhaiten 1970-luvun alkupuolella. Mustien ohjaamat ja näyttelemät elokuvat oli suunnattu Yhdysvaltojen kaupungeissa asuville mustille, joita Hollywood ei ollut aikaisemmin huomioinut juuri lainkaan. Rahaa ei ollut käytettävissä kovinkaan paljon, mutta asennetta ja energiaa sitäkin enemmän.
Mimmimagneetti Shaft
Yleensä blaxploitation-elokuvat olivat urbaaneja, seksin ja väkivallan täyttämiä rikostarinoita, joissa musta sankari kostaa valkoisille tai muuten vain nousee onnistuneesti yhteiskuntaa vastaan.
Uusi Shaft on tietenkin poliittisesti korrekti. Kun alkuperäisen elokuvan pääosanesittäjä Richard Roundtree kaatoi naisia kuin viikate heinää, Samuel L. Jackson saa olla kiitollinen suudelmastakin. Enää ei ole tietoakaan vanhan Shaftin motosta "a black private dick who's a sex machine to all the chicks". Shaftista on jäänyt eloon myös tarttuvasti säksättävä Oscar-palkittu teemabiisi, jonka esittää itsevarman machosti Isaac Hayes.
Samana vuonna ilmestyi myös toinen blaxploitationin kulmakivi, Marion Van Peeblesin ohjaama ja asenteella nimetty Sweet Sweetback's Baadasssss Song. Ohjaaja itse esittää ilotalossa syntynyttä kovaa jätkää, josta kasvaa parittaja ja väkivaltainen kostaja.
Shaftin menestyksen vanavedessä ilmestyi vuonna 1972 Superfly, jossa on kaikki tyylilajin perusasiat coolia soundtrackia myöten. Tämä juonikuvio ei näinä maitoina aikoina enää läpi menisi: Superfly (Ron O'Neal) on Harlemissa vaikuttava kokaiinidiileri, joka ottaa kovin ottein haltuunsa kaupunginosan huumebisnekset. Vastustajat ovat tietenkin valkoisia huumekuninkaita.
Roudtree ja Shaft palasivat valkokankaalle muun muassa elokuvissa Shaft's Big Score (1972) ja Shaft in Africa (1973). Shaftilla oli myös oma tv-sarja vuosina 1973-1974.
Ihanainen Pam
Jos Richard Troundtree oli selvä blaxploitationin kuningas, aivan yhtä selvä kuningatar oli Pam Grier. Uusi sukupolvi muistaa Grierin parhaiten Quentin Tarantinon mestariteoksesta Jackie Brown. Tarantino onkin vannoutunut Grier- ja blaxploitation-fani, mikä hänen elokuvistaan myös näkyy selvästi.
Kurvikkaan ja karismaattisen Pam Grierin suurin menestys oli äärimmäisen väkivaltainen Coffy (1973). Hän esittää sairaanhoitajaa, josta tulee kivenkova kostaja, kun hänen siskonsa joutuu huumekoukkuun. Elokuvan tagline oli kuin suoraan blaxploitationin käsikirjasta: "The baddest One-Chick Hit-Squad that ever hit town!".
Foxy Brownissa (1974) Grier on jälleen huumediilereiden jäljillä. Tällä kertaa motiivina on murhattu rakastettu.
Kuka pelkää mustaa miestä?
Blaxploitationin kulta-aika kesti vain puoli vuosikymmentä. Tyylilajia on helppo kritisoida. Elokuvien väkivaltaiset, huumeita käyttäneet ja irtosuhteisiin surutta rynnänneet mustat omalla tavallaan tukivat rasistisia stereotypioita. Pam Grierin yhden naisen kostopartiota lukuunottamatta naiset olivat hyväksikäytettäviä ammatti- tai amatöörihutsuja. Naisen paikka oli se, mihin mies hänet käski, yleensä sänky.
Toisaalta Yhdysvaltain mustilla ei tuohon aikaan ollut muita omia sankareita. Blaxploitationin mahtiorit ja valkoisia pöllyttäneet kostajat toivat lohtua elämään, eihän 1970-luvun James Bondkaan kunnioittanut naisia Shaftia enempää ja myös 007 oli tappaja.
Ajat ovat muuttuneet, mutta yhä Hollywood-elokuva, jonka pääosassa on musta, on poikkeus. Silloin kun päärooliin kelpaa Denzel Washington, Eddie Murphy, Cuba Gooding Jr. tai Wesley Snipes, rooli on yleensä roduton, eli päähenkilön voisi aivan yhtä hyvin korvata Harrison Fordilla.
Kiintiömusta on Hollywoodissa käsite siinä missä tv-sitcomien kiintiöhomokin. Valkoisen poliisin työpartneri on usein mustaihoinen. Näyttelijäjoukkoon pitää aina tunkea vaikka puoliväkisin musta tai pari, jotta ei joutuisi kuuntelemaan rasismisyytöksiä. Jännärissä ja kauhuelokuvassa pitää olla hirviönruokaa, joka tuntuu olevan mustien kohtalo hämmästyttävän usein.
Oikein ovela tuottaja hoitaa kaksi kiintiötä kerralla ja pistää tuomarin tai poliisipäällikön rooliin mustan naisen.
Blaxploitation TOP 10
1. Shaft (1971)
Musta etsivä Shaft (Richard Troundtree) on kova jätkä ja naisten mieleen.
2. Sweet Sweetback's Baadasssss Song (1971)
Ilotalo ei ole lainkaan hassumpi kasvuympäristö. Ei ainakaan, jos aikoo isona parittajaksi kuten Sweetback (Melvin Van Peebles).
3. Cotton Comes to Harlem (1970)
Kaksi mustaa poliisia (Raymond St. Jacques, Godfrey Cambridge) epäilevät, että paikallisen saarnamiehen takaisin Afrikkaan -kampanjassa on jotain hämärää.
4. Foxy Brown (1974)
Sairaanhoitaja (Pam Grier) muuttuu tappajaksi ja kostaa verisesti poikaystävänsä murhaajille.
5. Coffy (1973)
Grier on taas sairaanhoitaja kostotehtävän edessä. Tällä kertaa kohteena ovat huumediilerit, jotka tekivät Coffyn sisaresta narkkarin.
6. Superfly (1973)
Harlemin huumediileri (Ron O'Neal) aikoo jättää pilvibisnekset taakseen, mutta sitä ennen on vielä yksi ihminen tapettavana.7. Black Belt Jones (1974)
Oletteko ennen kuulleet mustasta kung-fu-sankarista? Black Belt Jones (Jim Kelly) oli sellainen.
8. Blacula (1972)
Arvasitte aivan oikein, vampyyri on tällä kertaa musta mies (William Marshall). Hän imee verta Los Angelesissa.
9. Black Caesar (1973)
Rasistinen poliisi pahoinpitelee Harlemissa kengänkiillottajan henkihieveriin. Olisi kannattanut jättää väliin, sillä pojasta kasvaa myöhemmin alamaailman isopomo (Fred Williamson).
10. Dolemite (1975)
Tyylipuhdas kulttielokuva ja tyylilajinsa matalaotsaisin edustaja. Härskejä juttuja taukoamatta suoltava parittaja (Rudy Ray Moore) ottaa haltuunsa yökerhon apunaan lauma kung-fu-taitoisia ilotyttöjä. Jep, se on komedia.
