Veil of Darkness – Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa...

Csardan laakso keskellä Romanian vuoristoa elää omaa elämäänsä eristäytyneenä muusta maailmasta. Laaksoa hallitsee Kairn, vampyyri, joka on kietonut koko laakson pimeyden viittaan. Aina silloin tällöin Kairn haluaa leikitellä ulkopuolisten kanssa, ja nyt hän päättää ohimennen pudottaa laakson yli lentävän lentokoneen. Mutta kuljettaja koituukin Kairnin kohtaloksi.

Lempipelini The Summoningin koodannut Event Horizon jatkaa hyvien peliensä linjaa Veil of Darknessilla. Veil of Darkness on vähän paranoidinen: se ei tiedä ollako rooli- vai seikkailupeli, ja näin häviää The Summoningille kirkkaasti. Roolipelimäinen ulkomuoto jotenkin syö seikkailuosuutta, ja Veil olisi toiminut paremmin Sierra/Lucas-tyyliin toteutettuna.

Ennustus toteutuu

Sankarimme herää lentokoneen pudottua keskellä pientä kylää Kirillin talossa. Pian selviää, että pois ei laaksosta ole lähtemistä. Isäntä pyytää sankarilta palvelusta: lainatun vasaran takaisin noutamista. Mutta kun lainaaja löytyykin salakomerosta, pää murskattuna... Pikku laakso paljastuu olevan täynnä pimeyden olioita: ihmissusi, banshee, vampyyrinaisia, haamuja, varjoja ja tottakai noitakin.

Vasaran palauttamalla sankarimme osoittaa olevansa muinaisessa ennustuksessa mainittu pelastaja, ainoa, joka pystyy vapauttamaan laakson pimeyden verhosta. Tämä runomuotoinen ennustus toimii lunttilappuna suoritettavista tehtävistä, ja sitä mukaa kun tehtävät on suoritettu, vastaavat rivit vaihtavat väriä, ja haudantakainen ääni vielä sanelee ne SoundBlasterin kautta.

Pelaajaystävällistä

Seikkailu alkaa siis pikkukylästä, mutta keskustelut tuovat lisää paikkoja vierailtaviksi. Paikasta toiseen matkataan osoittamalla kartalla haluttua kylää, luostaria, mökkiä tai muuta vastaavaa ja henkilö teleporttaa sinne. Sokkelo-osuuksissa laaksokartta muutetaan nenäliinalle piirretyksi automaattikartaksi.

Käyttöliittymä on The Summoningia pelanneille tuttuakin tutumpi. Kävely tapahtuu hiiren vasenta nappia alhaalla pitämällä, löytyvät tavarat menevät suoraan reppuun oikeata nappia näpäyttämällä ja ovet aukeavat päin kävelemällä, jos eivät ole lukossa. Esineen käyttöikoni näyttää suoraan, mitä esineellä voi tehdä, kun sen laittaa käteen. Fiksusti ohjelmoija on tullut puolitiehen vastaan ja riittää, että esinettä käytetään jossain päin sitä ruutua, jossa sitä on tarkoituskin käyttää ja päähenkilö kävelee kiltisti käyttämään sitä oikeaan paikkaan.

Keskustelu on näppärää. Avainsanat on jutustelussa alleviivattu, ja niitä näpäyttämällä saa aiheesta lisätietoa. Jokaiselta hahmolta voi myös kysellä omiansa kirjoittamalla avainsanoja, jota taitoa tarvitaankin huomattavasti enemmän kuin The Summoningissa, ja joka on itse asiassa tärkein pointti pelin etenemisen kannalta. Kaikki keskustelut saa käyttäjäystävällisesti tallennettua levylle tai printattua.

Vastaantulijat puhuvat paljon ja asiaa. Harmittavan usein se tärkeä asia tuleekin heti kättelyssä, eli vihjeen mitä keneltäkin pitäisi kysyä saa vain kerran, mutta turhuuksia herrat kyllä toistelevat vaikka kuinka monta kertaa. Vihjeet ovat myös suht' kryptisiä, eli esimerkiksi baarimikolta pitää osata kysyä tulitikkuja vain yhden pieneen vihjeen avulla.

Hirviöitä onko heitä

Peliä voi pelata kolmella eri taistelumoodilla, joita ei voi enää vaihtaa kesken pelin. Jos haluaa taistella tiensä pelin läpi, saa vain muutaman osumapisteen ja vaikeita tappeluja. Jos haluaa keskittyä seikkailuun saa huikeasti osumapisteitä ja helppoja hirviöitä, tai sitten voi ottaa sen keskivaikean tien.

Helppo tie on taistelun kannalta todella helppo. Kaikki hirviöt kuolevat parilla iskulla, kunhan oikea ase löytyy. Miekka ei nimittäin tee vahinkoa kuin osaan hirviöistä, esimerkiksi luurangot ja vampyyrit eivät ole siitä moksiskaan. Oikea ase löytyy kokeilemalla ja keskustelemalla, helpointa on luntata manuaalista.

Eri hirviöt vaikuttavat eri tavoin: kummitukset vanhentavat, will-o-wispit heikentävät, varjot sairastuttavat ja niin edelleen. Jokaiselle loitsulle pitää sitten löytää vastaloitsu. Hahmossa vaikuttavat kiroukset tai siunaukset näkyvät inventoriruudussa.

Ongelma on siinä, että hahmolla ei ole mitään kehittyviä kykyjä, joten runsas taistelu on lähinnä riesa. Loitsujakaan ei poikaparkamme tunne, sillä seikkailu tapahtuu "realistisessa" isometrisessä maailmassa.

Musiikki vaihtelee paikka paikalta, mutta ei sitä siitä huolimatta jaksa kuunnella. Ääniefektejä ei paljoa ole, mitä nyt ihmissusi ulvoo vähän väliä ja aseesta lähtee joko tömps tai viuh, ja hirviöillä on omat kuolinäänensä.

Tylsiä sokkeloita

Vaikka peli tapahtuukin pääasiassa maan päällä isolla kartalla, pääsee haudasta ja kellarin ovesta maanalaisiin sokkeloihin. Mukana on myös pensaslabyrintti, jonka läpi pitää löytää tiensä kartanoon. Mutta ne sokkelot ovat pirun tylsiä, varsinkin kun hahmo kävelee varsin hitaa-aa-sti. Sokkelot eivät sinänsä ole vaikeita (automaattikartoitus pitää siitä huolen), mutta niissä ei tapahdu mitään, eikä niistä myöskään löydy paljon mitään. No, jotain ratkaisun kannalta oleellista sentään.

Veil of Darkness kompuroi kahden lajityypin rajalla. Roolipeli vaatisi hahmon kehittymisen, seikkailupeli vaatisi enemmän seikkailua, huumoria ja sitä luvattua kauhua. Missään tapauksessa peli ei kuitenkaan ole huono, päinvastoin, ja Event Horizon lienee tämän hetken pelaajamyönteisin kehitysryhmä.

Odotukseni vain olivat tosi korkealla, The Summoning kun on loistava.

84