Mätkintäpeleissä sätkitään yleensä itämaisten taistelulajien merkeissä ja taustajuonessa pelastetaan tai valloitetaan maailma. Victory Boxing 2 on mukava poikkeus, sillä peli on rehellistä länsimaista nyrkkeilyä, jossa potkut ovat vain raukkoja varten ja päämäärä on maailmanmestaruusvyön tavoittelu.
Kontrollit ovat arcademaisen selkeät. Yhdestä napista lyödään päähän, toisesta vartaloon, parista muusta suojataan ylä- tai alakroppaa ja viimeisestä väistellään iskuja. Nopeiden perussuorien ja -koukkujen lisäksi nyrkkeilijät hallitsevat hitaammin lähteviä, mutta tehokkaampia erikoisliikkeitä, joihin vaaditaan kahden napin yhtäaikaista painamista. Erikoisliikkeet tuovat mieleen lähinä Asterixin. Tosielämän korvan puremiset, päällä puskemiset ja vyön alle lyömiset riittäisivät aivan hyvin erikoisliikkeiksi.
Kontrollit on tehty helposti opittaviksi eikä niihin kaipaa kuin mahdollisuutta sitoa vastustajaa, jotta voisi vetää henkeä ja odottaa pelastavaa kongin kumahdusta vastustajan kaulassa roikkuen.
Suojauksen ja väistönapin lisäksi iskujen välttely onnistuu ripeällä jalkatyöskentelyllä. Jatkuvasti liikkumalla voi vastustajaa estää käyttämästä rajusti iskukestävyyttä verottavia erikoisliikkeitään, sillä niiden tekeminen on hidasta ja liikkuvaan maalin iskut harvemmin osuvat. Liikkuminen onnistuu eteen- ja taaksepäin sekä sivuttain.
Mätkintäpeleistä tuttuja liikesarjoja pelissä ei ole lainkaan. Itse asiassa päinvastoin, sillä iskusarja katkeaa aina kolmanteen lyöntiin. Sen jälkeen seuraa aina lyhyt tauko riippumatta siitä mitä pelaaja tekee. Paussiin ei totu oikein koskaan ja sen takia kontrollit vastaavat pienellä viiveellä pelaajan tekemisiin.
Tapansa kullakin
Otteluvaihtoehtoja on kolme. Moninpeli onnistuu ainoastaan yksittäisissä harjoitusotteluissa vaikka turnaus, jossa nyrkkeilijät ottavat toisistaan mittaan kerrasta poikki -tyylisessä pudotuspelissä, sopisi useammankin ihmisen pelattavaksi erinomaisesti.
Pelillisesti parasta antia tarjoaa pelkästään yksinpelin salliva ammattilaisura. Siinä pelaaja valitsee hahmokseen aloittelevan nyrkkeilijän, jonka taidot paranevat ottelukokemuksen ja voittojen karttuessa. Uran alussa ottelut ovat mielenkiintoisimmillaan, kun vastustajat ovat aina omaa hahmoa vahvempia. Alkupuolen kamppailuihin lähdetäänkin hakemaan vain pistevoittoa ja viimeiset erät ovat jännitysnäytelmiä, kun alter-egona toimiva uupunut lasileukainen nyrkkeilijä tuupertuu parista hyvin osuneesta iskusta, ja omat vastahyökkäykset eivät saa vastustajaa edes horjahtamaan.
Otteluiden ja koko pelin luonne muuttuu nopeasti hahmon saadessa hieman painoa iskuihinsa. Silloin voi aloittaa järjettömän iskunapin takomisen ja ottelut voittaa vain huiskimalla kuin konevasara. Tämä on sääli, sillä vastustajilla on persoonallisia nyrkkeilytyylejä. Toiset ottelijat yrittävät hakea aukkoa puolustuksesta hyödyntääkseen tehokkaita erikoislyöntejään, toiset pyrkivät pistevoittoihin luottaen jalkatyöskentelyyn, ja osa isottelee läpi ottelun aukoen päätään ja pullistellen lihaksiaan. Vastustajien vahvuuksille ja heikkouksille ei kannata antaa suurtakaan painoarvoa, sillä pelkällä padin takomisella pärjää.
Hahmon kehittymiseen olisi kannattanut hieman paneutua. Nyrkkeilijän taidot karttuvat tasaisesti ottelumäärien tahtiin, eikä sen mukaan millä tyylillä pelaaja nyrkkeilee. Peli saisi rutkasti lisää mielenkiintoa, jos jatkuvasti liikkuvan pelaajan hahmosta kehittyisi erityisen nopea ja ketterä nyrkkeilijä. Nykyisellä systeemillä nyrkkeilijän kuvaamisen riittäisi yksi ainoa taidosta kertova lukuarvo, sillä hahmon eri ominaisuudet kehittyvät samaan tahtiin.
Mittavirhe
Grafiikan sarjakuvamaisuus sopii pelin tyyliin erinomaisesti. Hahmojen mielikuvituksellien ulkonäkö vain korostuu, kun lihaskimppujen strategiset mitat esitellään ennen otteluita helposti hahmotettavina lukuina. 180 senttiä ja 70 kiloa ovat kukkakepin raamit, mutta Victoryssä tämän kokoiset kaverit näyttävät hyökkäysvaunuilta.
Nyrkkeilijän kuntoa seurataan otteluissa kahdesta mittarista. Ylemmästä näkee pelaajan iskukestävyyden ja mittarin mennessä nollaan ottelijalle lasketaan lukua. Alempi mittari kertoo sen, kuinka väsynyt nyrkkeilijä on ja kuinka lähellä tyrmäystä hän hoippuu. Väsymysmittari on ottelutapahtumien kannalta tärkeämpi, sillä se vaikuttaa suoraan pelaajan iskuista palautumiskykyyn, omien lyöntien voimaan ja liikkumisnopeuteen.
Pelissä on useita kamerakulmia, mutta vain pari niistä on käyttökelpoisia. Ideana hauska on ottelun seuraaminen omin tai vastustajan silmin, mutta nyrkkeilystä ei silloin tule mitään. Vastustajan tekemisiä ei näe juuri ollenkaan, kun tiukasti rajattuun lähikuvaan mahtuvat vain omat hanskat ja vastustajan pää. Otteluita voi seurata sammakkoperspektiivistä kehän alapuolelta, mutta silloin ei näe suojaako vastustaja ylä- vai alavartaloa vai suojaako mitään. Vaikka pelin käyttökelpoiset kuvakulmat eivät olekaan yhtä näyttävistä suunnista, ainakin ne esittävät otteluista tasapuolisen kuvan kaksinpeleissäkin.
Victory Boxing on mätkintäpeliksi tylsä, sillä nyrkkeilyssä ei päästä samanlaiseen tunnelmaan kuin Tekkenin vauhdikkaissa tappeluissa. Ottelutapahtumat kaipaisivat monipuolisuutta, sillä varsinkin yksinpeleissä pärjää turhan helposti pelkkää iskunappia takomalla eikä mestaruuden valloittamiseen tarvita taitoa kourallistakaan. Kaksinpelissä tarvitaan vähän taitoakin, mutta yksittäisten otteluiden tahkominen ei pitkään kiinnosta. Jos nyrkkeilylliset mätkintäpelit kiinnostavat, kannattaa tutustua mieluummin vaikka KO Kingsiin.
67
