Nnirvi
Minulla on unelma, unelma maailmasta, jossa on vain yksi pelilaite. Se olisi sellainen, jossa olisi järki mukana, vapaus vahvana ja kaikki kompromissit kaukana.
Vielä viimeisen kerran?
Tervetuloa uusi konsolisukupolvi, sydämellisesti tervetuloa! Tässä teille PC Masterrace -kerhon prospektiliivit!
PC, PlayStation 3 ja Xbox 360 istuivat peli-iltaa. Tarjoilija toi pöytään kalliin AAA-annoksen. Pelikoneet katsoivat toisiaan. ”Minä maksan tipin, jakakaa te lasku”, sanoi PC.
Entäpä ensi vuonna? Syntyykö nyt viimeinen konsolisukupolvi, ja tulevaisuudessa odottaa pilvi, jossa pelkkä näyttö riittää?
Meillä kaikilla oli niin mukavaa
Piirretään käyrän alku vuoteen 2000, jolloin vasta-ilmestynyt PlayStation 2 aloitti konsoleiden parhaan kulta-ajan. Pelit näyttivät jo joltain, silti niiden kehityskulut olivat kohtuulliset. Pleikka kaksi levisi ykkösen suosion voitelemana pelaajakuntaan kuin Musta surma Eurooppaan. Ykköspleikka myi Wiin verran, eli yli 100 miljoonaa, mutta kakkonen veti kaikkien aikojen high scoret. Maailmalla on myyty yli 155 miljoonaa mustaa tornia, joista yli 100 oli pelaajien kotona vuonna 2006, kun seuraava sukupolvi aloitti.
Kilpaileva Xbox (24 miljoonaa, 2006) oli enemmänkin kuriositeetti, joten riitti, kun pisti pelimerkit PS2-kehitykseen. Digitaalisen jakelun räjähdykseen oli vielä vuosi, joten pelikauppiaat ajelivat Mersuilla ja pelinkehittäjiä oli paljon. PC:n kuolemaa sai ennustaa ihan vakavissaan eikä kukaan nauranut.
PlayStation 2 oli kiistaton kuningas, tosin yhdentekevää paskaa julkaistiin enemmän kuin kaksi Herkulesta ehtii lapioimaan.
Sääli kun et enää ole mukana
Seuraavassa sukupolvessa (2006) Wii wei bulkkirahvaan, corepelaajapotti jaettiin PlayStation kolmosen ja Xbox 360:n kesken. Kumpikin pyörii nyt karvan alle 80 miljoonan lukemissa, joten kruunu jaettiin.
Mutta peli koveni, kun kovo koveni ja kuvaan tuli resoluutiota. Hupsista vain, pelien kehityskulut karkasivat käsistä. Kansa vaati aina vain parempaa, eli hienompaa ja kalliimpaa, ja aina kun rima nousi, sen alle ei ollut paluuta. Syklin lopussa enää suurimmat pelitalot ja tunnetuimmat brändit seisovat, loput on pilkottu ja myyty.
Ja taas olemme uuden ajan äärellä. Tässä kuussa ilmestyy uuden sukupolven ensimmäinen airut, PlayStation 4, ja ensi vuoden alussa Xbox One. Näille ennustetaan taas vähenevää myyntiä, tuoreessa analyytikon arvauksessa PS4:lle 38 ja Xbox Onelle 30 miljoonaa myytyä konsolia vuoteen 2018.
Todellisuus kirjoittaa shekin
Kaikissa isoissa firmoissa on se ongelma, että kun menee hyvin, niistä tulee jäykkiä ja ylimielisiä. Vasta kun menee tarpeeksi huonosti, alkaa nöyryys ja realiteettien taju.
Nostan hattua sekä Microsoftille että Sonylle. Kun unohdetaan omien fanipoikien tunnelman nostatukseen tarkoitettu propaganda, kummassakin konsolissa on ylimääräisenä ainesosana järki sekä kahden rintaman hyökkäys, joista toinen on pelaaja ja toinen olohuone.
Pelikonsoli on nyt halvoista vakio-osista kasattu, kokoonpanoltaan kiinteä peli-PC. Tehoa on tarpeeksi, niin että suurin osa peleistä pyörii 1080P-resolla ja moninpeleissä on vihdoinkin kunnolla pelaajia. Mikä tärkeintä, muistia on ihanat 8 gigatavua, vaikka siitä käyttöjärjestelmä osansa haukkaakin. Pelilevyistä ei vielä päästy eroon, mutta Free 2 Play on jatkossa osa konsolipelaamistakin. Pahimmassa tapauksessa se tappaa kaiken muun.
Konsolit lakkaavat olemasta pelinkehityksen pullonkaula. Se lämmittää isoa ja pientä pelifirmaa, että uuden helvetin kalliin pelin saa pienillä muutoksilla pyörimään sekä Pleikassa, Xbonessa että PC:ssä. Odotan muitakin synergiaetuja, kuten vihdoinkin ristiin sopivia peliohjaimia ja muita oheislaitteita. Omiin virityksiin ei tähänkään asti ole ollut mitään syytä.
Sukupolvenvaihdos on muidenkin mahdollisuuksien aikaa. Kun uuden konsolin ostaneet haalivat pelattavaa, aluksi kelpaa kaikki. Tämä on aika, jolloin uudet brändit ajetaan sisään. Ainakin Titanfall ja Watch Dogs tulevat poikimaan pesueen jatko-osia vuoden-kahden välein. Ilahduttavasti myös ylimielisyys indiekehittäjiä kohtaan on realismin edessä haihtunut. Sekä Sony että Microsoft tarjoavat jatkossa mielekkäät julkaisukanavat, joissa peliä voi jopa päivittää, ilman että se kestää vuoden ja maksaa muutaman kymppitonnin. Se, palaavatko indiet Steamista ja mobiilista, jää nähtäväksi.
Tulevaisuus näyttää hyvältä. Luulen, toivon ja uskon, että vastenmieliset yhden alustan eksklusiivitkin rajoittuvat jatkossa vain Sonyn ja Microsoftin omiin strategisiin myynninedistämisnimikkeisiin, sellaisiin kuin Xbox Onen yksinoikeus, itse itsensä läpäisevä QTE-räime Spartacus, eiku Ryse: Son of Rome, joka on niin upea, ettei Xbox One jaksa pyörittää sitä. (Se pyörii resolla 900P, joka skaalataan ylös HD-tarkkuuteen).
Mutta.
With great power comes great irresponsibility
Samalla sekunnilla kun PlayStation 4 ilmestyy, PlayStation 3 muuttuu kehityksen riippakiveksi. Mitä iloa on uudesta sukupolvesta, jos pelit käytännön pakosta suunnitellaan edellisen heikomman sukupolven ehdoilla? PC-herrarotu tuntee tämän konsolointina, mikäs kiva uudissana nyt keksitään? Pregenaus?
Se pahin uhkakuvakin säilyy: kaikki ovat yksimielisiä siitä, että pelinkehityksen kulut moninkertaistuvat, arvoitus on vain kuinka paljon. Niinpä uusia konsoleita pitäisi myydä paljon, että pelien tekeminen kannattaa, mutta pelätään, että nykyisessä taloustilanteessa ihmiset mieluummin kituvat wanhan konsolinsa kanssa. Ja vaikka konsolit myytäisiin suoraan tehtaan liukuhihnalta, kanta on pitkään pieni. Kyseessä on kehitystyökalujen kehittymisen ja kustannusten kasvun ikuinen kilpajuoksu.
Rajuimmissa ennustuksissa povataan, että bulkkirahvas ei enää tartu koukkuun. Vanha sukupolvi riittää, kiinnostus pelaamiseen hiipuu, uuskonsolimyynti jää odotettuakin vähäisemmäksi ja nykyinen pelibisnes romahtaa. Pelätään, että pelaamisesta tulee taas... harrastus.
Tuskinpa. Pelaaminen vain harrastuksena on samanlainen niche kuin kirjat, yleissivistys ja pienruuduton vapaa-aika. Olen hyvin varma, että uuskonsot löytävät yleisönsä. Pelkään enemmän sitä, mitä tapahtuu, kun alemmuuskompleksista kärsineet konsolifundamentalistit innosta vinkuen vaihtavat uuteen upeaan sukupolveen. Odotukset ovat satavarmasti valmiiksi kohtuuttomat ja pahenevat jokaisen megabudjetilla tehdyn AAA-pelin mukana. Aina kun jossain pelissä näkyy sahalaitaa, netti täyttyy itkun ja raivon välillä poukkoilevista diginatiiveista. Hrrrr!
Pihvi on tämä: mitä ikinä tulevaisuus tuokaan mukanaan, niin millä tahansa mittarilla, minkä tahansa pelialustan kannattajalle, uusi konsolisukupolvi on parasta, mitä pelaamiselle on vähään aikaan tapahtunut. Hyvästi omat ihmeratkaisut ja lusikallinen muistia! Pleikka ja Xbox maksavat jatkossakin edelleen entistäkin hienompien AAA-pelien laskun, ehkä aluksi luottokortilla tai käteismaksun jälkeen kukkaro tyhjänä, mutta kuitenkin.
Täytyy enää keksiä miten pääsemme vauhdilla eroon PlayStation 3:sta ja Xbox 360:sta. Joku haittavero kenties?
