Viking: Battle for Asgard (Xbox 360) – Käsi joka kirvestä heiluttaa

Hikeä, verta ja karvaista mieslihaa! Öljytkää miekat ja nostakaa purjeet, sillä viikingit käyvät sotaan!

Kun jumalat tappelevat, saavat kuolevaiset mustan silmän. Viikinkien maailma vajoaa kaaokseen, kun manan majojen valtiatar Hel nousee kapinaan Odinin lakia vastaan ja käynnistää Ragnarökin ennenaikaisesti. Ei aikaakaan, kun alamaailman valtiattaren kuolleista nousseet armeijat nousevat maihin kuolevaisten Midgardissa.

Viikinkien rakkaat kotisaaret on pian vallattu viimeistä vuonoa ja vuorenrinnettä myöten, mutta viimeisen saaren viimeisessä nurkassa käytävässä taistelussa tapahtuu ihme. Jumalatar Freya siunaa kuolevan viikinkisoturi Skarinin ja tekee hänestä valittunsa, väkivahvan sotaratsun, jolla ajaa pimeyden valtiattaren armeijat mereen. Joet virtaavat verta, kun viikinkien kotiseutu vallataan takaisin yksi paloiteltu örkki kerrallaan.

Siinä missä monille ensikosketus eeppiseen fantasiaan tuli modernista fantasiakirjallisuudesta, heräsi oma kiinnostukseni aiheeseen, kun luin pikkunassikkana viikinkien mytologiaa vanhempien tietosanakirjoista. Jääjättiläiset, soturijumalat, kuun taivaalta syövä susi ja niihin liittyvät tarinat olivat niin villejä, hienoja ja rikkaita, ettei vastaavaa kokemusta enää fiktiossa ole tullut vastaan.

Pohjanmiesten mytologia on sellaisenaan kuin luotu viihdeteollisuuden käyttöön, mutta valitettavasti kovin harvat ovat tarttuneet tilaisuuteen. Pelatessani ensi kerran God of Waria tiesin heti, että olisi vain ajan kysymys kun joku tekisi jotain vastaavaa viikinkien mytologiasta. Kolme vuotta siihen meni, mutta nyt Total War -sarjasta tunnettu Creative Assembly on tuonut muinaiset soturimyytit nykyaikaan.

Elää ja kuolla Midgardissa

Viking: Battle for Asgard ei ole PC-peleistä tunnetun studion ensimmäinen yritys konsolitoiminnassa, sillä lafka kehitti myös God of Warin jälkilöylyistä ammentaneen tasokkaan Spartan: Total Warriorin (Pelit 10/2005, 88 pistettä). Spartan vetosi erityisesti suurilla joukkotaisteluillaan, ja sama tyyli jatkuu Vikingissä.

Skarin aloittaa tehtävänsä yhden miehen sotana. Saaret ovat valtavia, niillä pääsee kulkemaan suhteellisen vapaasti ja tehtävien suoritusjärjestyksenkin voi valita itse. Pieniä yksinäisen vapautustaistelijan työtehtäviä on suoritettavana kerralla noin tusina. Vasta kun nämä on tehty, Skarin astuu satojen miehien viikinkiarmeijan kärkeen, ja pojat lähtevät joukolla vapauttamaan ensimmäistä Legioonan miehittämistä kaupungeista.

Skarinin tyypillinen työpäivä alkaa Legioonan miehittämän kohteen hiljaisella lähestymisellä. Tällä kertaa vuorossa on suuri sahakompleksi, joka vapautettuna tulee valmistamaan Skarinin armeijalle muurinmurtajia, joita tarvitaan seuraavan kaupungin vapauttamiseen. Legioonan läheisyydessä viikinki kyyristyy itsestään hiljaiseen kyykkyjuoksuun, ja vielä lähempänä vetää aseetkin esille. Salamannopea viilto selän takaa halkaisee vartiossa seisovan jousimiehen kahtia.

Skarin lähestyy miehitetyn asutuksen keskusta, jossa alueen viikingit odottavat vangittuina Legioonan häkissä. Tori kuhisee vartijoita, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin taistella. Heittokirves lentoon ja toverinsa paikalle hälyttävä torvensoittaja kaatuu kuolleena maahan. Eikun menoksi.

Skarin taistelee pitkämiekka yhdessä ja kirves toisessa kädessä. Erilaisia iskuja on alussa varsin vähän, mutta uusia temppuja oppii nopeasti taisteluareenoilla kultaa vastaan. Vaikka uudet temput tekevätkin taistelusta mukavan monipuolista, ne ovat silti kaikki uskottavan maanläheisiä ja brutaaleja perusiskuja.

Skarin ei ole muutenkaan mikään muinaisen maailman supersankari, joka Dynasty Warriorsin tyyliin kaataa kokonaisia joukko-osastoja yksin. Varsinkin alussa karski barbaari kärsii hätää jo muutaman vihollisen kanssa. Torjunta toimii vain yhteen suuntaan, eli piiritetyksi ei kannata joutua. Näissä tilanteissa harmittaa Skarinilta puuttuva kohteen lukitseminen ja hyökkäyssuunnan lennosta vaihtamisen vaikeus.

Sankarin yliluonnollisuus näkyy hitaasti kertyvää taikaenergiaa kuluttavassa riimumagiassa, joka terästää Skarinin asekättä tulella, jäällä tai sähköllä. K18-leimansa Viking on ansainnut, sillä viholliset lopetetaan mätkimisen päätteeksi erittäin brutaaleilla lopetusliikkeillä, jotka muuttavat Helin soturit pieniksi märiksi palasiksi.

Kun häkin vartijat on kaadettu, ilmestyy Skarinin matkaan mutka: viikinkitoverien häkki on tukevan lukon takana. Avain on epäilemättä Legioonan paikallisella komentajalla. Kas, oikean yläkulman pikkukartassa onkin vahvasta yksiköstä kertova punainen piste. Raskailla kahden käden miekoilla huitovat komentajat eivät ole helppoja kohteita: järkälemäiset superörkit kestävät kuritusta eikä heidän iskujaan voi torjua.

Mutta Skarin on nopea kuin pantteri, ja lopulta nopeiden iskujen haavoittama hirvitys horjahtaa. Skarin näkee tilaisuutensa ja syöksyy lopettamaan verisen kamppailun. Voimakkaat vastustajat teloitetaan God of Warin tyylisissä nappulanpaineluun perustuvissa rytmipeleissä, joiden aikana Skarinin tappava akrobatia on komeaa katsottavaa.

He viljelivät tuulta, he saavat niittää myrskyn!

Suurroisto on kaadettu ja viikinkitoverit on vapautettu. Armeija on tarpeeksi suuri ja aika on otollinen hyökkäykselle. Mahtavan sotatorven soitolla Skarin kutsuu kokoon satojen viikinkisoturien armeijansa. Kaupunginportin sillalla viikingit kohtaavat Helin kalmojen armeijan. Skarinin viikinkisoturit pärjäävät hyvin Helin rivimiehiä vastaan, ja sankarin itsensä pitää huolehtia lähinnä vihollisen superyksiköistä.

Sillan taistelussa muurinmurtajien tiellä seisoo kymmenmetrinen jätti, joka pitää kaataa pitkällä väsytystaktiikalla. Kävelevän vuoren kaatuessa Skarin palkitaan riimuilla. Riimuja kuluttamalla käytetään viikinkien salaista asetta, vihollisen tärkeät yksiköt taivaalta käristäviä lohikäärmeitä.

Taisteluiden keskeinen tavoite on viholliselle lisäjoukkoja alamaailmasta manaavien shamaanien kaataminen. Kun lohikäärmeet ovat kärventäneet viikinkejä pippuroivat jousimiesjoukot, on Skarinin tie auki shamaania kaatamaan. Kun loitsuilla suojattu velho kaatuu, pääsevät viikingit muurinmurtajallaan sisään. Skarinin joukot tunkeutuvat syvemmälle ja syvemmälle kaupunkiin yksi tapettu shamaani kerrallaan, läpi veren, savun ja mudan. Lopulta vallataan vihollisen portaali, joka sinetöi Skarinin kaupungin uudeksi isännäksi.

Viking: Battle for Asgard taipuu sulavasti sekä pienimuotoiseen yhden sankarin toimintaseikkailuun että suuren luokan taisteluihin. Telkkarissa voi vilistä yhtäaikaa sata yksityiskohtaista soturia ja ruudunpäivitys pysyy silti enimmäkseen sulavana, notkahtaen aavistuksen vain aivan äärimmäisissä tilanteissa. Taisteluissa on asennetta, mutta kuolevaisten maailman selviytymiskamppailun tunnelmaa kuitenkin syö se, ettei suuria taisteluita käytännössä voi hävitä. Kun Skarin kaatuu, oman puolen shamaani herättää urhon välittömästi henkiin rintamalinjojen takana.

Kuolema ei edes tee sankaritekoja tyhjiksi. Tapetut viholliset pysyvät kuolleina, jotta massiivinen taistelu jatkuu. Tilanne jatkuu muutenkin suoraan siitä, mihin Skarin kuollessaan jäi. Pienemmissä ramboilutehtävissä kuoleminen sentään maksaa, sillä checkpointteina toimivia ympäri saaria siroteltuja teleporttikiviä ei ole sijoiteltu turhan tiheään.

Tämä tuhansien vihaisten miesten maa

Pelin norjalaistyyliset maisemat ovat käsittämättömän kauniita. Pitkä piirtoetäisyys paljastaa korkeat vuoret, jyrkät kalliot, aavan meren pärskeet ja pohjoisen kauniin luonnon upean rikkaassa väriloistossa. Erityisesti kasvillisuus on mallinnettu tyylikkäästi ja elävästi. Vikingin valtava maailma vieläpä pyörii ilman minkäänlaisia välilataustaukoja, joskin tämän takia pelin alkulataus kestää useamman minuutin.

Pelaamisessa on onneksi tarpeeksi tunnelmaa jo sellaisenaan, sillä varsinainen juoni ei onnistu sitä rakentamaan. Huonosti ohjatut ja lyhyet välianimaatiot antavat korkeintaan viitteellisen kuvan siitä, mitkä syyt koko sotkun taustalla ovat. Plussaa tosin tulee viihdyttävistä puupiirroksia muistuttavista kuvakertomuksista, jotka selventävät Vikingin maailman menneisyyttä.

Viking: Battle for Asgard ei ole aivan God of Warin veroinen mytologinen mestariteos, mutta sen massiiviset taistelut, ronskin väkivaltainen meininki ja upeat maisemat viihdyttävät varmasti kaikkia toimintaseikkailujen ystäviä. Parasta barbaariviihdettä vuosiin.

88