Jalkapallopelejä on nykyisin ainoastaan kahta sorttia: erittäin hyviä ja todella huonoja. Virtua Pro Football kuuluu jälkimmäiseen kastiin.
Segan panos futispelirintamalla rajoittui pitkään valloittavan arcadehenkiseen Sega Soccer Slamiin (Pelit 2/03, 90 pistettä), jolla oli vähän tekemistä itse lajin kanssa, mutta kimppapelinä hurjastelu oli mitä mainiointa. Virtua Pro Football pyrkii olemaan vakavammin otettava futiselämys. Huumorilinjalta lipsuminen ei naurata, sillä hukatessaan kielen poskelta Sega hukkasi myös pelaamisen riemun.
Virtua Pro Football on jalkapallopeliksi aivan liian nopeatempoinen: nahkakuula sinkoilee pelaajien jaloista sinne tänne ja äijät vipeltäjät viheriöllä ajatusta vikkelämmin. Maalipaikkojen luominen on tuskastuttavan vaikeaa, sillä puolustuslinja pelaa syvällä ja pakit ovat kaksinkamppailuissa aina pallollista miestä vahvemmilla. Kaukolaukaukset tarttuvat poikkeuksetta veskarien näppeihin, mutta maalin edestä uppoaa sisään jokainen sutaisu. Lähietäisyydelle pääseminen on tosin lähes mahdotonta, eivätkä hyökkääjät osaa laukoa suoraan syötöstä. Koska puolustaminen on lapsellisen helppoa, suurin osa otteluista päättyy 0–0-lukemiin.
Pelaajien liikkuminen on proevomaisen kulmikasta, mutta äijät kääntyilevät epärealistisen vikkelään ja varsinkin syötön haltuunottoa seuraa hölmönnäköinen pyrähdys. Sivurajan tuntumassa toistuu usein tilanne, jossa pakki ja hyökkääjä kuskaavat pallon toisiinsa nojaten rajan yli, eikä pelaaja voi asialle yhtään mitään. Joukkueet tuntuvat olevan täynnä filippoinzagheja, sillä kärkimiehet ehtivät jatkuvasti paitsioon.
Tiukoissa tilanteissa pelaaja voi siirtyä yksi vastaan yksi -tilaan, jolloin kamera vääntyy pallollisen miehen selän taakse. Pakin voi yrittää jallittaa joko vasemmalta tai oikealta, mutta harhautusten onnistuminen tuntuu riippuvan enemmän tuurista kuin oikeasta ajoituksesta. Toinen innovaatio on mahdollisuus käyttää kulma- ja vapaapotkutilanteissa valmiita kuvioita. Idea on varteenotettava, mutta toteutus tökkii: kuvion valitsemisen jälkeen pelaaja muuttuu katselijaksi, sillä äijät hoitavat pelaamisen keskenään. Pahimpana virheenä en tehnyt enkä päästänyt ensimmäistäkään erikoistilannemaalia.
Virtua Pro Footballia voi kiittää runsaasta joukkuemäärästä: pelattavana on yhteensä 14 sarjatasoa kuudesta Euroopan huippumaasta, tukku muiden maiden parhaita seuroja ja lisäksi nippu maajoukkueita. Pelaajalistat ovat tosin viime kaudelta, eivätkä kaikki seurat esiinny omilla nimillään. Otteluselostus ei ansaitse kiitosta, sillä kommentaattorille ei ole annettu hoettavaksi kuin muutama fraasi. Pahimmillaan sama letkautus saattaa kajahtaa eetteriin kolme kertaa perätysten.
Virtua Pro Footballissa voi keskittyä seuraamaan luomansa futarin urakehitystä. Erilaiset harjoitteet parantavat taitoarvoja, mutta motivaation ja kunnon pitäminen tasapainossa edellyttää myös säännöllistä lepoa. Olisin mielelläni keskittynyt ohjaamaan pelikentällä ainoastaan omaa suojattiani, mutta otteluissa koko joukkue on pelaajan vastuulla. Pelejä on harvoin ja tositoimiin pääsee jostakin syystä vasta ottelun loppuhetkillä. Kahden kauden aikana pelasin yhteensä vain kymmenkunta matsia, vaikka menestystä tulikin ihan mukavasti.
Palloilemisen ohella futarin täytyy antaa haastatteluita, nuoleskella faneja ja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Rahat voi törsätä urheiluautoihin ja kartanoihin tai kaataa kurkusta alas. Romanssiakin voi yrittää lämmitellä, ja jos naisten kanssa menevät sukset ristiin, joukkueen kapteenilta saa aina hyviä iskuvinkkejä. Periaatteessa siviilielämän ratkaisut vaikuttavat pelaajan päänuppiin ja siten pelisuorituksiin, mutta käytännössä valintojen seuraukset jäävät hämärän peittoon. Uramoodi muuttuu nopeasti samojen rutiinien toistamiseksi.
Virtua Pro Footballissa on pari kelvollista, joskin kehnosti toteutettua ideaa, mutta pääasiassa se on tuskastuttava ja turhauttava futiskokemus. Peliä voi suositella vain niille, jotka ovat kyllästyneet kiduttamaan itseään This is Footballilla.
63
