Arviomme mukaan Cessna vastaa Forgotten Battles -koneista lento-ominaisuuksiltaan eniten I-153 Tsaikkaa. Niitä oikeakin Lentolaivue 30 lensi vuoden ajan, ennen kuin siirtyi Fiateihin ja Messerschmitteihin.

Rullaamme kiitotien päähän Malmin funkkistyylisen päärakennuksen ohi. Pelissä sen päällä oleva lennonjohtotorni on matalampi, koska maailmansotien jälkeen lisätty yläosa puuttuu. Toinen ero, jonka huomaan vasta ilmasta, ovat risteävät kiitotiet. Niitä Forgotten Battles ei mallinna ja siksi kenttä näyttää pelissä liian suurelta.

Kuula hukassa

Aluksi teemme nousukaartoa pari minuuttia ja kiipeämme neljään tuhanteen jalkaan, lennonjohdon meille antaman "boksin" katolle. Tähystän kello 7:ään. Pelissä laivueemme työjuhta Messerschmitt Bf 109 kaartaa hieman paremmin vasemmalle, joten niin teemme mekin. Cumulus-pilvien varjot vaeltavat maaston yllä kuin grafiikkabugit.

Lämmittelemme ensin muutamilla tiukoilla kaarroksilla, jotta nähdään, pysyykö lounaani sisällä. Pysyy, mutta seuratessani mittareita huomasin, kuinka kuljettajani piti huolellisesti "kuulan" keskellä. Peräsintä kuuluu polkea siltä puolelta, jonne kuula heilahtaa tai muuten alkaa ohjaamossa irvistyskilpailu. Ilman polkimia jo yksinkertaisella kaarroksella saa matkustajat laatoitushommiin. Käsi ylös kaikki virtuaalipilotit, jotka olette edes kerran vilkaisseet kaarto- ja kallistusmittareita Forgotten Battlessa. Niin arvelinkin. En minäkään, sillä pelissä tulee tuijotettua vihollista. Nyt näkyy vain Finnairin MD-82, joka lentää boksimme yli kohti Helsinki-Vantaata.

Aloitamme pystykäännöksillä. Ensin hankitaan syöksymällä vähän vauhtia ja sitten vetoooooohhhhhhh... suolet pyrkivät mahalaukun pohjan läpi lattialle. Keskityn vain hengittämiseen. Roikumme taivaalla potkurin varassa! Pidän jalkojani kevyesti kaksoisohjaimieni polkimilla ja tunnen, kuinka kuski painaa vasemman jalan pohjaan ja pyöräyttää koneen sivuperäsimellä kauniisti siivenkärjen ympäri. Temppua voi käyttää monilla energiahävittäjillä, kuten Focke-Wulfilla ja Bf 109:llä silloin, kun vihollinen yrittää kiivetä perässä, mutta sakkaa. Maailma kiepsahtaa ympäri. Mahassa loputkin perhoset pölähtävät lentoon. Vihollinen olisi nyt avuttomana tähtäimissämme ja yrittäisi kerätä vauhtia.

Nyypät luuppaavat

Seuraavaksi silmukoidaan. Kun kone seisoo pystyssä, käännän päätäni taakse niin, että nikamat rutisevat ja odotan, että horisontti tulee näkyviin kattoikkunaan. Roikumme päät alaspäin, bensa käy vähiin - moottori yskähtää! Ellen tietäisi, miten polttoainesyöttö Cessnassa toimii, panikoisin. Ohitamme silmukan huippukohdan ja moottori hörppii taas normaalisti. Syöksymme sekunnin kohti maata, kunnes taas tulee vetooohhhhhhhh... Hengitän jo niin keskittyneesti, että huohotan. Vedon aikana en muista tähystää taakse.

Ensimmäisen luupin perään vedämme heti uuden. Ylös, pystyyn, taas pää taakse ja katse kattoikkunaan. Roikun penkin reunasta rystyset valkoisena. Kolmannen luupin jälkeen alkaa kuskillakin olla pää sen verran pyörällä, että täytyy hengähtää. Maassa on yleisöä enemmän kuin äsken.

Luuppien tekeminen IL-2:ssa on nyyppien hommaa, siinä tulee vain ammutuksi. Ilmataistelussa oikeasti hyödyllinen hyökkäysliike on syöksykaarto. Kentällä seisova vuonna 1938 käyttöön otettu DC-3 auttaa pääsemään tunnelmaan. Neuvostoliitto teki lisenssillä samaa kuljetuskonetta ja se osallistui myös kevään 1944 yöpommituksiin Helsinkiä vastaan. Tämäkin vispilä löytyy pelistä.

Kun olemme "vastaan tulevan Li-2:n" kohdalla, pilotti heittää koneen rajusti kyljelleen. Seuraamme maalia ikkunoista ja hyökkäämme. Keskustelemme samalla ennakoista sekä "kuutoseen" tähystämisestä kuin mitkäkin asiantuntijat. G-voimat painavat päätä hartioiden sisään. Täytyy pitää maali koko ajan näkyvissä, täytyyyhhhh...

Ylösvedossa pää ei käänny enää lainkaan. Selviää, miksi muistelmateoksissa ohjaajat tarkastavat ilmatilan ympäriltään aina ennen hyökkäystä: hyökkäyksen aikana ei enää pysty. Kiihtyvyysmittari näytti tuskin neljää. Tekijämiehet kiskoivat jopa seitsemän G:tä ilman moderneja veren yläruumiiseen puristavia erikoistamineita.

Yläjalalla koreasti

Split-s-nimellä tunnettu liike toimii kuten syöksykaarto, mutta se aloitetaan suoraan kohteen päältä heittämällä kone katolleen ja tähystämällä maalia kattoikkunan läpi. Harjoittelemme liikettä monta kertaa ja joka kerralla kunnioituksemme oikeita hävittäjälentäjiä kohtaan kasvaa. Selviää, kuinka raskas boom & zoomina tunnettu taistelutapa oikeasti on. Kukaan meistä ei oikeasti jaksaisi tehdä montaa boomausta, vaikka olisi huippu-urheilijan kunto.

Siirrymme vaakakierteisiin. Nopea vaakakierre on helppo liike, kuljettajani valistaa. Valmis? Juu, kyllä oleeeEEEN..! Liikkeen nopeus yllättää täysin. Jokainen ruumiinosa singahtaa eri suuntaan. Ei ihme, että temppua kutsutaan myös nimellä "älytön".

Nopeassa vaakakierteessä vaikeaa on kaikkien ohjainten, myös yläjalan, koordinoitu yhteiskäyttö. Jos liike menee poskelleen, kone voi jäädä roikkumaan katolleen tai valahtaa nolosti liukuun. Pelissä vaakakierteiden käyttö on minulle liiankin tuttua. Niillä voi väistellä taakse päässeen vihollisen tulitusta samalla kun odottelee kaveria avuksi.

Toinen hyvä väistötemppu on nokan painaminen nopeasti alas. Se tuntuu päässä niin kamalalta, että siihen turvautuisi vain oikea hengenlähdön ollessa lähellä. On hämmästyttävän vaikeaa osua näin väistävään viholliseen. Liikettä voi maustaa polkaisemalla peräsimen pohjaan, jolloin koneen asennosta ei enää näekään, mihin suuntaan se on menossa. Pystysyöksyssä nopeasti kiihtyvällä Messerschmitillä voi tehdä vielä siivekekäännöksen ja oikaista vastakkaiseen suuntaan. Siivekevoimaltaan huonompi LaGG tai Yak vetää tonttiin tai hajoaa ilmassa, jos yrittää tulla perässä.

Syöksykierteen aloittamisessa ero todellisuuteen tulee esiin. Noviisit tietävät, kuinka helposti koneet pelissä lähtevät kieppumaan maata kohti. Vaan Cessnapa ei ensin tahdo aloittaa lainkaan. Päätämme kokeilla vaakakierteen kautta. Jos sen jättää vastajalalla pysäyttämättä ja antaa nokan painua alas, syöksykierteen pitäisi seurata väkisin. Ehdin jo ajatella, että kaiken tämän vatkaamisen jälkeen ei mikään enää tuntuisi mahassa. Olin väärässä. Syöksykierre oikenee kuten pelissäkin: vastajalalla ensin pyörimisliike pois, otetaan vauhtia ja lopuksi vedetään varovasti vaakalentoon.

Ilmasodan inhimillistä tekijää ei peleissä ole mallinnettu. Koneiden lento- ja vauriomallit ovat riittävän yksityiskohtaisia luodakseen toimivan illuusion, mutta kaikki lentäjät omaavat samat lihasvoimat, samanlaisen tasapainoaistin ja kestävät kiihtyvyyttä samalla tavalla. Koneiden mallinnus hallitsee simukeskustelua.

Mutta lentäjä, ei kone, on se joka ratkaisi taistelun. Ajattelen pilvenveikkoja Kyösti Karhilaa ja Erkki Pakarista, jotka näin Malmin kentällä menneitä muistelemassa. "Ässät on erikseen", kuten virtuaalivarakomentajamme tapaa lausua.

Testattu:

Cessna 152 Aerobat (OH-COX) 1-moottorinen 2-paikkainen kokometallinen ylätasoinen lentokone