Halvin tapa tutustua autourheilun vauhdikkaaseen maailmaan on ruveta harrastamaan mikroautoilua. Edullisin tapa perehtyä mikroautoiluun on puolestaan marssia pelikauppaan ja ostaa MicroProsen Virtual Karts -peli.
Mikroautoilu ei ehkä ole se kaikkein kiihottavin ja eniten julkisuutta saava moottoriurheilun laji. Toisaalta lähes kaikki Formula 1 -sarjan ajajat ovat aloittaneet uransa näiden kevyiden, mutta nopeiden kärryjen ohjaimissa. Pelkästään Yhdysvalloissa on arviolta 100 000 mikroautoilun harrastajaa. Suurimmat kisat käydään isoilla moottoristadioneilla kymmenientuhansien katsojien silmien alla.
MicroProsen Virtual Karts tuo viipaleen mikroautoilua tietokoneen ruudulle. Pelaaja voi ajaa joko yksittäisen kilpailun kerrallaan tai kilpailla mestaruudesta. Kaikkiaan ratoja on kaksitoista, joista osa on mitä ilmeisimmin mallattu Yhdysvaltain mikroautosarjan ratojen mukaan. Valittavana on niin katuratoja kuin perinteisiä kilparatoja. Kahdeksan pelaajan verkkopeli on myös mahdollista.
Luokkia on kolme ja ne määräytyvät moottorin tehon ja tilavuuden mukaan. Hillityintä menoa tarjoaa Briggs & Strattonin viiden hevosvoiman mylly ja hurjimpaan vauhtiin yltää vaihteistolla varustettu 125 cc Shifter -luokan moottori. Viimeksi mainittu pääsee suorilla 100 mailia tunnissa eli noin sataaviittäkymppiä. Pelivaihtoehdot ovat kuitenkin varsin rajatut; oikeasti eri luokkia on useita kymmeniä.
Mikroautossa ei ole luonnollisesti viriteltävää niin paljon kuin esimerkiksi formula-autossa. Simulaatiofriikille Virtual Kartsin tarjoamat näpertelymahdollisuudet ovatkin varmasti pettymys. Ainoa sallittu säätökohde on välityspyörän hammasten lukumäärä, jonka avulla määritellään kullekin radalle sopivin kiihtyvyyden ja maksiminopeuden suhde. Oikeassa modernissa mikroautossa säädettävää on huomattavasti enemmän.
Ohjattavuus on realistisen tuntuista ja oikeiden ajolinjojen valinta on tärkeää. Vaikutelma kevyestä, mutta nopeasta kulkuvälineestä välittyy pelaajan hyppysiin. Tunnelmaa latistaa kärryn epärealistinen käyttäytyminen katukivetystä ja vastustajan autoa hipaistessa. Kuvakulmia on tarjolla useita, mutta niistä käytännössä ainoastaan kaksi soveltuu pelaamiseen. Näistä toinen on ajajan näkövinkkelistä ja toinen mikroauton takaa menosuuntaan.
486:lla Virtual Kartsia on pakko pelata postimerkin kokoisella näytöllä, jotta vauhdin tunne olisi riittävä. Pentiumilla (120) tarkempikin grafiikka soljuu kohtuudella, mutta käsi hakeutuu yllättävän nopeasti joko erottelua alentavan tai ruudun kokoa pienentävän näppäimen suuntaan.
Latausajat ovat tuplanopeuksisella CD-asemalla erittäin pitkät. Pelin voi (käsin) asentaa kiintolevylle, mutta arvokasta levytilaa tuhraantuu tuolloin peräti 160 megatavua. Tarkemmin tutkailtuna levykkeen sisältö paljastuu pääosin ääni- ja kuvatiedostoiksi (wav ja pcx), joista tekstinkäsittelyohjelmalla luettavissa olevat scriptit kursivat radan pala palalta kokoon. Rataeditoria ei kuitenkaan ole paketissa mukana.
Virtual Karts on toimintapelinä tylsähkö eikä se tarjoa simulaationakaan paljoa ihmeteltävää tai haastetta. Se kannattaa poimia parin vuoden kuluttua alennuskorista kun nykyistä nopeammat tietokoneet ovat kohtuuhintaan hankittavissa. Rattiohjaimen ja pedaalien omistaja ilahtunee Virtual Kartsin monipuolisista ohjainmahdollisuuksista.
70
