Vuoden Pelit 2026: Avustajien valinnat
Kas tässä Pelit-lehden avustajakaartin sensuroimaton lista vuoden peleistä, täynnä paitsi itsestään selvyyksiä myös hyviä ja/tai hämäriä tärppejä laatupelejä etsiville.
Antti Eronen
Burden of Command:
Ainutlaatuinen johtamissimulaation ja heksataktiikkapelin yhdistelmä menee tunteisiin: upseereihinsa kiintyy ja menetysten ollessa lopullisia jokaisen virheensä muistaa. Taidokas käsikirjoitus tuo toisen maailmanpalon kauhut ja absurdiuden ennennäkemättömän henkilökohtaisella tavalla pelaajan kasvoille aikalaishaastatteluiden ja dokumenttien avulla.
Master of Command:
Arvosteluni ei ole vielä ehtinyt lehteen viimeisiä isoja päivityksiä odotellessani, mutta tämä Battle Brothers -tyylistä armeijanrakennus-rogueliteä Total Warin taisteluihin yhdistävä 1700-luvun rivitanssi-adaptaatio on kerrassaan nerokas. Siitä saisi paremman ainoastaan nostamalla fokukseen itselleni tuntemattoman seitsenvuotisen sodan sijasta muuan Napoleonin edesottamukset.
—---------------------------------------------------------------
Tuukka Grönholm
Tower Dominion
Hämmästyksekseni pelasin tornipuolustuspeliä ajallisesti eniten viime vuonna. Simppeli idea toimi "hetken hupina" yllättävän pitkään, sillä tarkoituksena on pelata eri hahmoilla, mikä avaa käyttöön uusia leluja. Hirviöiden kulkema reitti rakennetaan itse domino-tyyliin, mihin pelin nimikin fingerporilaisesti viittaa. Muihin kärkinimiin verrattuna ei mikään mestariteos, mutta ykköstila peliaikalistalla kertoo paljon pelin merkityksestä minulle.
Kingdom Come: Deliverance II
Roolipeliperinteiden mukaisesti Kingdom Comen alku on taas vahvempi kuin loppu. Ykkösosa julkaistiin pahasti keskeneräisenä, mikä vaikutti kokemukseeni siitä. Kakkososa on selkeästi vahvempi kokonaisuus ja toimii itsenäisenä teoksena, jos aikoo tulla sarjaan mukaan vasta nyt.
Hades II
Juuri näin pitää jatko-osa tehdä, kaikkea on enemmän, suurempana ja parempana kuin viimeksi.
Hollow Knight: Silksong
Hollow Knight on yksi pelimaailman sympaattisimmista tarinoista hetkeen. Kolmen hengen tiimi onnistui kaappaamaan elokuussa koko pelimaailman huomion itseensä, kun vuosia odotettu Hollow Knight -julkaisupäivä paljastettiin liki samaan syssyyn julkaisun kanssa. Itse peli on liki täydellinen metroidvania.
Split Fiction
Saman ruudun moninpelien nousua on ennustettu ruutujen kasvun myötä jo pitkään. Split Fiction -tasoloikka voi olla yksi trendin ensiaskel, sillä muksun kanssa pelattuna kaksinpelattava tiimitasoloikka on erinomaisen toimivaa viihdettä. Eniten huvittaa, miten tasoloikka yhdistelee monia genrejä, mikä pitää menon jatkuvasti yllättävänä. Juonessa hypitään tasojen lisäksi myös tarinasta toiseen, minkä myötä vaihtuvat myös hahmot ja pelimekaniikka.
—------------------------------------------------------------
Ville Harteela
Split Fiction
Hazelight teki sen taas. En uskonut, että It Takes Twosta voisi merkittävästi parantaa, mutta niin vain Split Fiction on entistä huikeampaa co-op-ilottelua. Vaihtelua ja ideoita on ainakin 20 tavallisen pelin verran, mitä on pakko arvostaa.
Skate Story
Skeittitarina helvetistä yllättää häikäisevällä tyylitajulla ja audiovisuaalisella toteutuksella. Skeittaaminen on tyydyttävää, maailma outo ja tarina runollinen. Mahtava paketti.
Sword of the Sea
Sword of the Sea on ennen kaikkea nautinnollisen liikkeen juhlaa. Pelin maailmassa on vain ilo olla ja liikkua. Hurjan kaunis visuaalinen tyyli ja Austin Swinsoryn koskettava soundtrack viimeistelevät kokemuksen.
Total Chaos
Total Chaosin taistelu ja resurssinhallinta vaativat juuri sopivasti harkintaa, mikä tekee selviytymiskauhutoiminnasta mahtavan palkitsevan tuntuista. Ihanan niljakas hirviösuunnittelu ja harvinaisen toimiva rytmitys kruunaavat kokonaisuuden.
Horses
Rankkojen aiheiden käsittelyä hyvin oudossa ja häiritsevässä kauhupelissä, joka oli liikaa Steamille ja Epicille. Peli ei ole kaupoilta saamiensa bannien arvoinen, mutta huomion kylläkin. Horses on kunnioitettavan rohkeaa ja haastavaa kokeellista pelikauhua, jollaista näkisin mielelläni enemmänkin.
—-------------------------------------------------------------------------
Petri Heikkinen
Mario Kart World
Genren ykkösnimen uusiminen on aina riskaabelia puuhaa, mutta Nintendo hoiti homman kotiin Mario Kart Worldilla. Sienimaailman addiktiiviset kart-kisat laajenivat avoimeen maailman ja saivat rinnalleen enemmän tai vähemmän vapaamuotoista temppuilua. Lisäjutut ja -jipot eivät ota mitään pois räväköistä kisoista, päinvastoin, knockout tour -pudotuspeli piii-itkällä radalla on jännittävintä mariokartteilua koskaan.
Sektori
Ei ne sadat pelitunnit, vaan mitä pelituntien aikana tapahtuu. Tuplatikkuräiskintä Sektorin huikean intensiteetin ja hiotun rakenteen imu on niin kova, että mikään muu ei rekisteröidy tiukkojen teknobiittien ja runsaslukuisten vihollisten vanavedessä zonessa vellovaan tajuntaan. Nupit kaakkoon, fokus ruutuun ja menoksi. Tuplatikkuräiskintöjen uusi kunkku on tässä!
—----------------------------------------------------------------------
Lassi Hietala
2025 oli jokseenkin kumma ohivuosi. Suurimmat ennakkosuosikkini, kuten Mario Kart World tai Doom: The Dark Ages eivät erityisemmin säväyttäneet, toisaalta Indiana Jonesin kaltaisia helmiä jäi kasapäin backlogiin.
Kingdom Come: Deliverance II
Vaikka toinen näytös odottaa vielä läpäisyä, uskallan jo tässä kohtaa julistaa Kindom Comen jatko-osan vuoden huipuksi. Maaseutumatkailu tosimaailman makuisessa, historiallisessa Böömissä on immersiivisimpiä kokemuksia miesmuistiin, ehkä osittain siksikin, että miekanheilutteluni pelissä on yhtä katastrofaalista kädetystä kuin oikeassa elämässä.
Metal Gear Solid Delta: Snake Eater
Metal Gear Deltan äänestäminen tuntuu periaatteessa väärältä, sillä remaken PS2-tausta irvisteli rumalla tavalla eilispäivän pelattavuutena ja jähmeinä kontrolleina. Takuuvarma Kojima-tunnelma ja sekoboltsi tarina kuitenkin pelastivat paljon, ja läpäisyn jälkeen seikkailu jäi mukavalla tavalla mieleen kummittelemaan. Pirun tönkkö pelinä, kokemuksena yhtä mainio kuin Conneryn Bondit.
Donkey Kong Bananza
Vaikkei henkisen edeltäjänsä Super Mario Odysseyn sfääreihin aivan yltänytkään, Donkey Kong Bananza -mäiskimisloikka ainakin todisti, että Nintendon ajatushautomossa muhii yhä uusia ideoita. Mikä puolestaan lupaa hyvää Switch 2:n tulevaisuudelle.
—-----------------------------------------------------------------------
Toni Hilden
Mechabellum
Toisena elinvuotenaan mecha-taktikointi on upottanut koukkunsa pelottavan syvällle. Peli, jota pelaan, katson ja opettelen lisää lähes päivittäin.
Tainted Grail: The Fall of Avalon
Synkkä tulkinta kuningas Arthurin legendoista on rosoistaan huolimatta todella mieleenpainuva roolipelielämys.
Clair Obscur: Expedition 33
Moderni klassikko, jossa perinteinen japsiropen runko saa ranskalaista särmää ja huikean hyvän taistelusysteemin. Unohtumaton tarina ja soundtrack.
Absolum
Helkkarin hauskaa mätkintää piirroselokuvamaisella ilmeellä, varsinkin kaverin kanssa pelattuna. Beat ‘em upin ja rogueliten fuusio toimii.
Kingdom Come: Deliverance 2
Matka tämän kanssa on vielä kesken, mutta se on pakko mainita. Jatko Henkan seikkailuille oli viime vuosien odotetuin julkaisu, eikä se todellakaan petä. Kunnianhimoinen roolipeli painii immersiivisyyden osalta ihan omassa luokassaan.
—-----------------------------------------------------------------
Antti Ilomäki
En ole tainnut pelata yhtään vuonna 2025 julkaistua peliä. Simulaattoripuolella suunnilleen kaikki on ikivanhaa, ikiörläriä tai skeidaa, ajankohtaisuus toteutuu lähinnä hardiksessa. Sillä puolella 2025 oli kyllä kova vuosi, esimerkiksi Pimaxin Crystal Super -sarja, Shiftallin Meganex ja Bigscreen Beyond 2 puskivat VR:n raskasta sarjaa kunniakkaasti eteenpäin. Kunniamaininnan saa kuitenkin Winwingin (nykyään WinCtrl) Airbus 320 MCDU, joka muun Airbus / Boeing -sarjan mukana mullistaa matkustajapötköharrastajien lentelyelämyksen hinnalla, joka olisi melkein normaalien ja kunniallistenkin ihmisten saavutettavissa.
—-------------------------------------------------------------------
Juha Kerätär
Blue Prince
Roguelikejä ja pulmapelejä yhdistelevä, yksinkertainen lähtökohta kasvaa nopeasti osiaan suuremmaksi, kun joka päivä muuttuvan perintökartanon mysteerit alkavat kunnolla aueta. Tuttujen huoneiden tarkastelu uusin silmin on täynnä ahaa-elämyksiä, ja itselläni täyttyivät sekä kuvakaappauskansio että ruutupaperivihkon sivut pohdinnasta ja muistiinpanoista. Se, jaksaako pelin mysteerin ratkaista sinne haastavimpaan loppuunsa ei lopulta ole olennaista - itselle sopiva lopetuskohta löytyy kyllä ja matka sinne on nautinnollinen.
Path of Exile II
Vaikka Path of Exile II on edelleen kehitysvaiheessa, se on vuoden aikana tulleiden kolmen isomman päivityksensä kautta kasvanut ykkösen rinnalle toimintaroolipelien kärkeen. Vaikka hahmoluokkia ja niiden leluja vielä puuttuukin reilusti, ja loppupelin tarkka luonne on vielä vähän työn alla, on pelillä selkeä oma identiteettinsä ja pelirytminsä, ja ennenkaikkea se on sulavan nautinnollista pelattavaa. Path of Exile II:een on ollut vuoden aikana helppo upottaa aikaa useampi sata tuntia.
—------------------------------------------------------------------------
Jukka Koskela
Clair Obscur: Expedition 33
Ostin joulualesta, enkä ole vielä päässyt loppuun asti. Silti vuoden vaikuttavin peli.
Knights in Tight Spaces
Viime vuoden peleistä tuhlasin eniten aikaani tähän.
Commandos: Origins
Veteraanien paluu virkisti nuoruusmuistoja.
Squeakross: Home Squeak Home
Markkinoiden paras nonogrammi-peli yllätti.
—-----------------------------------------------------------------------------------------
Juho Kuorikoski
Sektori
Aivan heittämällä vuoden paras peli, ja samalla todennäköisesti paras koskaan tehty tuplatattiräiskintä. Sektori yhdistää raudanlujan pelattavuuden kekseliääseen tasosuunnitteluun ja kuorruttaa kakun mielipuolisen upealla audiovisuaalisella toteutuksella. Kimmo Lahtisen indiehelmi on anteeksiantamaton, mutta ei koskaan epäreilu.
Bionic Bay
Toinen vuoden suomihelmi on Limbon ja Flashbackin lehtolapsi. Sektorin tavoin myös Bionic Bayssa piinkova pelattavuus heittää läpyt erinomaisen taso- ja pulmasuunnittelun kanssa paketoiden kokonaisuuden minimalistisen kauniiseen pakettiin.
—------------------------------------------------------------
Juha Kuosmanen
2025 oli minulle etupäässä remasterien, remakejen ja reimaginingien vuosi, koska osa lapsuusnuoruudestani julkaistiin sattumalta uusiksi vasta nyt. Nostalgialasien lisäksi Clair Obscur oli ihan okei, vaikkakin The Game Awardsissa kaikkien kategorioiden putsaaminen oli liian paksua. Todellista tunnustusta annan tälle kolmikolle:
Trails in the Sky 1st Chapter
Kun jättiläisjapsiropesarjan julkaisutahti on tästä eteenpäin maailmanlaajuinen, ei ole mitään syytä jättää väliin ensimmäisen Trailsin parasta uusversiota ja kokea sen jälkeen 12 jatko-osaa. Vaikkapa vuonna 2026!
Final Fantasy Tactics: The Ivalice Chronicles
Squaren taktiikkakulttiklassikko remasteroitiin taitavasti niin käyttäjäystävälliseksi, että vaikutuin viimeinkin. Sisältää myös vuoden parasta ääninäyttelyä.
Promise Mascot Agency
Indierintamalla hieman sivuun jäänyt eriskummallinen maskottimanageripakusimulaatio kertoi elämästä, järjestäytyneestä rikollisuudesta ja maskoteista. Häröpallo tuli oikeaan saumaan täyttämään elämäni mukavalla puuhastelulla ja outoilulla.
Vuoden huonoimpia pelejä on neljä, ja ne kaikki löytyvät Bubsy-kokoelmasta.
—----------------------------------------------------------
Aleksi Kuutio
Dispatch
En edes ennen pelaamista tajunnut, kuinka paljon olen kaivannut Telltale-tyylisiä erinomaisia tarinankerrontapelejä. Dispatch on tässä suhteessa täyden kympin peli, joka peittoaa jopa mestarinsa. Jotain pelin hyvyydestä kertoo se, että vaikka olen lopen kyllästynyt supersankareihin, Dispatchin tapa lähestyä asiaa, mahtavat, samaistuttavat henkilöhahmot ja hieno animaatiotyyli imivät hetkessä mukaansa. Tämä on enemmän interaktiivista fiktiota kuin peliä, mutta sou not, odotan jatkoa innolla!
Clair Obscur: Expedition 33
Mitäpä tähän voi sanoa. Kaikki peliin liittyvät kehut ovat paikkansa pitäviä. Peli kulkee vastoin nykyistä valtavirtaa. Kaikki toimii, ennen kaikkea maailma ja tarina.
Routine
Yli 12 vuotta kehitteillä ollut retrofuturistinen indiekuukauhu julkaistiin viimein loppuvuodesta 2025 Odotukseni olivat liiankin korkealla, mutta pelipä huijasi minua ja onnistui kiertämään odotukseni olemalla aivan jotain muuta kuin odotin. Peli on onnistunut yhdistelmä hengästyttävää kuurupiiloa ja verkkaisempaa, SOMAn tyylistä eksistentiaalista kauhua. Myös tarina jää mieleen, vaikka ei varmasti tyydytä kaikkia. (Mulla on pelin arvio ihan viime metreillä, lähetän sen teille ASAP.)
MiSide -
Deittailusimulaattoreita todella osuvasti parodioiva kauhupeli, joka kyseenalaistaa samalla monia deittipeleihin liittyviä ongelmallisuuksia. Villisti erilainen sekä tyyliltään että idealtaan - ja tarinakin on aika tyly. Miinusta tietysti siitä, että tämä on venäläisen studion tekemä peli..
—----------------------------------------------------------------
Antero Kyyhky
The Hundred Line: Last Defense Academy
Tajunnan räjäyttävä visual novelin ja strategiapelin yhdistelmä ylitti kaikki tekijöidensä Danganronpan ja Zero Escapen asettamat odotukset. Yli sadan tunnin jälkeen olo on kuin menetetyn ensirakkauden jälkeen: tulenko enää ikinä kokemaan yhtä hyvää peliä?
Death Stranding 2: On the Beach
Luojan kiitos Hideo Kojima ei ole tältä planeetalta.
—------------------------------------------------------------------------------
Markus Lukkarinen
Tyhjensin tänä vuonna backlogiani ja keskityin klassikkojen uudelleenlämmittelyyn. Fallout: New Vegas on edelleen rautainen (ja buginen). Ja hei, kohtahan siitä tulee uusversio!
-------------------------------------------------------------------------
Risto Karinkanta
The Outer Worlds 2
Avowed
Obsidian teki sen! Kaksi erinomaista roolipeliä yhteen vuoteen.
The Alters
The Alters punoo juonen harvinaisen hyvin yhteen resurssiselviytymisen kanssa.
Blue Prince
Monster Train 2
Monster Train 2 on tämän hetken johtava korttiroguelike.
—------------------------------------------------------------------------------
Mattila, Jussi
Hollow Knight: Silksong
Huippuunsa hiottua pelattavuutta niin paljon, että ennen loppua ehtii iskeä ähky ja ärsytys.
The Drifter
Loistavaa ääninäyttelyä A-luokan B-leffakäsikirjoituksella.
—-----------------------------------------------------------------------
Marko Mäkinen
Battlefield 6
Bäfä teki paluun rytinällä ja vei totaalisesti mukanaan. Taistelun hektisyys yhdistettynä tuhoutuvaan ympäristöön jaksaa vieläkin pitää otteessa kohta sata tuntia myöhemmin.
The Last Of Us II Remastered
PC-käännös oli kaiken odotuksen arvoinen. Se paransi lähes jokaisella osa-alueella ykköseen nähden ja ai että, se tarina.
Clair Obscur: Expedition 33
Maailma imaisi välittömästi sisäänsä ja upea tarina koukutti. En juuri perusta vuoropohjaisesta taistelusta, mutta Expedition 33:ssa se on tehty niin hyvällä maulla että se ei häirinnyt tippaakaan.
Tempest Rising
C&C-sarjan hengellinen perijä todella yllätti. Se täytti esikuvansa jättämän massiivisen aukon reaaliaikanaksugenressä, ja se jaksaakin edelleenkin houkutella ottamaan satunnaismatseja tekoälyä vastaan.
—--------------------------------------------------------------
Tuomo Nyrhilä
Clair Obscur: Expedition 33
Ranskalaiset olivat tällä listalla pitkään ansaitusti yksin. Vuosikymmenen JRPG on kaikin puolin loistava: Vuorotaistelu on toimivan yksinkertainen ja QTE-tempuilla tarpeeksi erilainen, tarina maustaa masentavaa draamaansa hölmöllä värikkyydellä ja kaikki tämä näyttää ja kuulostaa todella kauniilta.
Hollow Knight: Silksong
"Lisää sitä samaa" on harvoin näin korkea kehu, mutta Hornetin odotettu seikkailu on samaa hiottua hyppelyä kuin alkuperäinen. Se on isompi ja monipuolisempi, mutta määrä ei korvaa laatua, vaan kaikki uutuudet on mietitty tarkasti.
Silent Hill f
Painajaismaisen sekava kauhusatu pikkukylästä ja ketuista on Silent Hilliä parhaimmillaan. Sokkeloinen kartta käy tutuksi edestakaisin kulkiessa, lähitaistelu kuumottaa helppoudesta huolimatta ja tarina houkuttelee takaisin paremman ymmärryksen toivossa. Uuden kylän kauhut pärjäävät omillaan sarjan heikompien osien turvautuessa vanhan toistoon.
—------------------------------------------
Niko Nirvi
Mafia: Old World
Dying Light: Beast
Zephon
Lies of P: Overture
—---------------------------------------------
Santeri Oksanen
Kingdome Come Deliverance 2
Virtaviivaistettu kakkososa vie mennessään. Tarina mieleenpainuvine puitteineen ja käänteineen sekä syvällisine hahmoineen ovat kaikki osana upeasti toteutettua tunnelmallista ajankuvausta. Varsinkin ensimmäisen alueen tutkiminen, kun hahmo ei vielä pärjää, piti minut kivasti varpaillaan. Mafian ohella KCD2 on yksi parhaista pelikokemuksistani koskaan, ja Warhorse Studios on nyt The Vuohi (GOAT), nykypäivän Illusion Softworks.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Samu Ollila
Hades 2
Tämä jumalaisen hyvä ja vauhdikas toimintaroolipeli on genrensä parhaimmistoa.
Clair Obscur: Expedition 33
Ranskalaista charmikkuutta pursuava roolipeli, jonka tarina alkaa perinteisesti mutta päättyy yllättävästi. Tätä kelpaa pelailla croissantti kädessä.
Blue Prince
En yleensä innostu puzzlepeleistä, mutta Blue Princen mysteereitä en voinut jättää ratkaisematta. Se on aina hyvän pelin merkki.
------------------------------------
Pekko Pistokoski
Vuoden pelejä 2025 ei rehellisesti ole, koska Iikka Kiven tapaan en pelannut kovin paljon vuoden 2025 pelejä. Ainoa pelaamani merkkitapaus oli Kingdom Come: Deliverance II, sekin vielä kesken.
—------------------------------------------------------
Janne Pyykkönen
Todella vaikea vuosi arvioida, koska pelasin enemmän vain retrokamaa ja missasin monia oleellisuuksia tältä vuodelta. Ja silloin kun pelasin tämän vuoden pelejä, harvasta nautin ihan älyttömästi. Onpas nihkeää näin jälkiviisauden valossa. Mutta tämmöinen outo maininta tulee:
Cabernet
Todella tunnelmallinen vampyyriroolipeli, jossa on klassista verenimuilua 1800-luvun Itä-Euroopassa. Tyylitelty 2D-taide on mainiota ja valinnoilla on oikeita seurauksia
—------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Markus Rojola
Dispatch
Telltalen seikkailupelien henkinen jatko-osa onnistui ylittämään kaikki odotukset. AdHoc Studion esikoisteos tarjoaa tuoreen näkökulman supersankaritarinoihin. Monipuolinen konnagalleria vetää vertoja niin Hämähäkki- kuin Lepakkomiehellekin ja bonuksena samat tyypit toimivat myös pelin sankareina. Jatko-osa ei voi saapua liian aikaisin.
Ghost of Yōtei
Vuoden kahdesta erinomaisesta samuraieepoksesta pykälää erinomaisempi sekä eeppisempi. Kerronta on jaettu episodimaisesti eri alueisiin, joista jokainen sisältää oman tarinakaarensa ja vihollistyyppinsä. Yhdessä taistellaan hyvien samuraiden rinnalla pahoja samuraita vastaan, toisessa kohdataan ninjoja lumisilla vuorilla ja niin edelleen. Samalla valotetaan päähahmo Atsun taustatarinaa, mikä saa naisen janoaman koston tuntumaan alati oikeutetummalta. Pelaajan vetäessä katanan huotrastaan viimeistä kertaa, siitä on todella tullut henkilökohtaista.
Ready or Not: Dark Waters DLC
Huijaan hieman. Viime vuosien parhaan taktisen räiskinnän Ready or Notin toinen lisäosa julkaistiin joulukuussa 2024. Joulurauhan vuoksi pääsin sen kimppuun kuitenkin vasta alkuvuodesta 2025. Kolme lisäkenttää ja pari asetta eivät paperilla vaikuta kovinkaan kummoiselta lisäykseltä, mutta kun sisältö on täyttä timanttia, niin minkäs teet? Etenkin öljynporauslautalle sijoittuva pelastustehtävä iskee napakasti vyön alle lähes kauhupelimäisine kuvastoineen.
First Cut: Samurai Duel
Huijaan lisää. First Cut veti ensimmäisen viiltonsa jo tammikuussa 2024, mutta harmillisen vähälle huomiolle jäänyt samurai-indie ansaitsee noston. Hurmaavat pikseligrafiikat ja hurmeiset taistot tekevät selväksi, ettei eeppisen samuraipelin tekemiseen tarvita miljoonaluokan budjettia ja satoja työntekijöitä. Kuka väittää, ettei niitä tehdä enää niin kuin ennen?
—--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Johannes Valkola
Citizen Sleeper 2: Starward Vector
Vuoden kiehtovin kirja ei ollutkaan kirja, vaan videopeli. Citizen Sleeper 2: Starward Vector sukeltaa syvälle synkkään tulevaisuuteen, jolloin robotisoiduissa kehoissa elävät digitaaliset mielet ovat arkipäivää. Tyylikäs, unimainen visio on kieleltään rikas, pelillisesti nerokas ja käänteiltään henkeäsalpaavan jännittävä.
Death Stranding 2: On the Beach
Yksikään peli ei viime vuonna koskettanut minua niin kuin Hideo Kojiman hämmästyttävän monitasoinen Death Stranding 2: On the Beach. Graafisesti linjakas, ajaton seikkailu vie suureen ja avaraan luontoon, jonne iäksi kadottuaan löytääkin lopulta itsensä. Kojima on luonut pitkän ja kunnioitettavan uransa enimmäkseen jatko-osien parissa, ja tämä on niistä hienoimpia.
Despelote
Pienen lapsen viaton mielenmaisema aukeaa upeasti seikkailupelissä, joka korostaa videopeleissä piilevää, ainutlaatuista dokumentaarista potentiaalia. Despelote kertoo siitä, miten Ecuador taisteli vuoden 2001 kesällä pääsystä tuleviin jalkapallon MM-kisoihin. Ja kun maa onnistuu kisapaikassa ensi kertaa historiassaan, ilon määrä muistuttaa Suomen ensimmäisestä lätkäkullasta vuonna 1995.
Donkey Kong Bananza
Kun peli on tarpeeksi hyvä, minulle käy joskus niin, etten haluaisi edetä siinä. Näin elämys ikään kuin jatkuisi ikuisuuteen. Juuri niin hyvä peli on Donkey Kong Bananza. En ole vieläkään pystynyt pelaamaan sitä aivan loppuun, sillä se keksii tasohyppelyn lajityypin uudestaan villin hauskan tuhon ja temmellyksen kautta. Nyt Donkey ei todellakaan apinoi Mariota.
Kirby Air Riders
Miltei koko vuoden olin sitä mieltä, että puhtaasti pelattavuutta ajatellen laskettelupeliä Lonely Mountains: Snow Riders ei ylittäisi mikään, mutta toisin kävi. Marraskuun lopulla ohi kiiti Kirby Air Riders (myös Sektori ylsi lähelle), ja se on yksinkertaisesti uskomaton saavutus Masahiro Sakurailta. Näin hauskaa minulla ei ole ollut arcade-tyyppisen kokemuksen parissa aikoihin.
—--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Juha-Pekka Viljanen
Burden of Command
Ehkä maailman paras taktiikkapelin kampanja, koska komppanian tehtävänä ei ole kulkea voitosta toiseen kuin vain tehdä osansa, eikä sitäkään saa aina saa tehtyä. Sota on muutenkin muutakin kuin taktiikoita ja kalustotietoja.
Clair Obscure: Expedition 33
Sankarit ovat erinomaisen sympaattisia ja juoni pysyy kasassa.
Mario Kart World
Pitkin maailmaa kaahaaminen ilman merkittäviä tavoitteita on yllättävän hauskaa.
Donkey Kong: Bananza
On oikeastaan Mario Odyssey 2 hassulla apinalla.
Hollow Knight: Silksong
Kaunis estetiikka yhdistyy hassuihin ötököihin ja yleiseen häiriintyneisyyteen. Pelaaminen oli sen verran hauskaa, että tuntui hyvältä, kun tekijät kiristivät vaikeusastetta ja kaikesta kumminkin selvisi, kunnes ei enää selvinnyt.
--------------------------------------------------------------
Ville Wikström
Doom The Dark Ages
Uudistaa kaavaa sopivasti, menevää ja sulavaa toimintaa, teknisesti vaikuttavinta PC-pelaamista koko vuonna. Palautettuani arvostelun lähdin kovissa vatsakivuissa suoraan tulehtuneen umpilisäkkeen leikkaukseen, joten oli ainakin vuoden mieleenpainuvin pelikokemus. Rip and tear.
Avowed
Taattua Obsidiania, loistelias käsikirjoitus ja paljon kinkkisiä valintoja upeassa originaalissa Eora-maailmassa. PS5-versio tulossa tänä vuonna.
Earthion
Sega Mega Drive -peli vuonna 2025 legendaarisen Yuzo Koshiron Ancient-studiolta? Kyllä kiitos! Pelkällä maineella ei ratsasteta, vaan tässä on ehkä Mega Driven kovin SHMUP, joka toki pyörii alkuperäisraudallakin. Soundtrack ilman muuta timattista tykittelyä, ja piti hankkia vinyylinä.
Terminator 2D: No Fate
Ysärillä ei koskaan saatu hyvää lisenssipeliä Terminator 2:sta. Nyt asia on vihdoin korjattu. Erinomainen arcade-henkinen räiskintä on mannaa taivaasta T2-faneille, ja lyhyt kesto korvataan hyvällä uusintapeluuarvolla.
The Elder Scrolls IV: Oblivion Remastered
Stop right there criminal scum! Oblivionin uusioversiossa on upean ulkoasun lisäksi teknisiä ongelmia, mutta myös sydän paikallaan ja Cyrodiiliin tuli taas upotettua helposti yli sata tuntia.
—--------------------
Riku Vihervirta
Vuoden pelit jäivät väliin jo toista kertaa. Suurin syy on varmaan pelimaussa ja pelien pitkässä iässä. Juonivetoisia spektaakkelipelejä tulee yhä, mutta ei niitä ehdi pelaamaan kun vanhemmissa strategiapeleissä on pelattavaa ja lisäsisältöä vuosiksi. Pelin julkaisuvuodella on yhä vähemmän merkitystä kun myyntien lisäksi kilpailua käydään peliajasta. Ihanteeksi, ehkä jopa oletukseksi, on noussut pelien ylläpitäminen vuosien ajan kunhan se on kannattavaa. Kaikkeen ei edes tee mieli tarttua julkaisun aikaan vaan vasta kiinnostavien lisäysten myötä. Jos vielä harrastaa jotain pelaamisen ohella niin vähiin käy ennen kuin loppuu.
Toissijaisena syynä voisi pitää jo varsin iäkästä rautaa ja käsistä lähteneitä hintoja, mutta ei se hirveästi riipaise, kun nykyiselläänkin pelattavaa olisi älyttömästi.
