Wakeboarding HD (PS3)

Kun kerran suora kopiointi on tuhmaa, kopioidaan vähän vierestä. Wakeboarding HD on aaltojen Toni Haukka.

Wakeboarding HD:n lautasankarit tekevät letkeästi liioiteltuja loikkia valtavista hyppyreistä laivojen, rantarakennusten ja karikkojen yli. Paremman puutteessa paatin jättämän vesivanan vaahtoava yläreuna kelpaa aina hyppyriksi. Lennokkaiden hyppyjen lomassa tehdään pitkä liuta vinhoja temppuja, kuten voltteja kerien tai ilman.

Kikat yhdistetään toisiinsa pitkillä kaiteilla tasapainoiluilla. Mitä pidempi temppuputki, sitä parempi pistekerroin ja arvosana. Koukeroiden kontrollit ovat helppoja ja alastulot sallivia, joten oppimiskäyrä on loiva.

Kauniissa merimaisemissa temppuilu ei ole useimpien kenttien pääasia, sillä esteiden ja hurjan vauhdin myötä pelkkä pystyssä pysyminen on usein saavutus. Kakkostehtävänä pujotellaan porteista, rikotaan roinaa, kerätään tähtiä, väistellään miinoja tai haikaloja. Parin minuutin mittaisilla radoilla on yleensä kaksi tai useampia tavoitteita, joista yksi on kentän läpäisyyn vaadittu päätavoite. Tappajahait olivat pahoja uhkia, kunnes tajusin niiden uivan aina samaa reittiä. Tehtävien läpäisy sinänsä ei ole vaikeaa, mutta kultapokaalit ja jokaisen bonustavoitteen metsästäminen on jo kokonaan toinen juttu.

Jaetun ruudun kaksinpelissä pelataan tyhmästi yhdessä yksin: kilpailijat kiitävät eri ulottuvuuksissa eivätkä kohtaa radalla lainkaan. Jos vaisu kaksinpeli sivuutetaan olankohautuksella, Wakeboarding HD on viihdyttävä ja rennon kesäinen paketti vauhdikasta arcademeininkiä. Se on latauspeliksi tyyriin puoleinen, mutta taso ja kenttien määrä vastaavat suurin piirtein hintaa.

84