Walker on niitä pelejä, joiden ei koskaan olisi uskonut löytävän tietään pelikaupan hyllyille. Mutta niin vain kävi, että vuosien sähellyksen jälkeen peli on vihdoin valmis. Pelin toteutuksesta vastaa jo liki legendaarinen DMA Designs.
Tämä peli lienee viimeisiä Psygnosiksen ensin Amigalle suunnittelemia pelejä. Markkinatalouden lait ja ehkäpä viihteen gigajätin Sonyn omistukseen siirtyminen ovat tehneet Psygnosiksesta ensisijaisesti PC-koneisiin ja konsoleihin keskittyvän yrityksen. Luonnollisesti Amiga-käännöksiä julkaistaan, mutta jatkossa Psygnosiksen pelit tulevat todennäköisesti ensin muille koneille. Nyyh.
Walker on räiskintäpeli, jossa isolla robotilla kävellään pitkin sotaisia katuja ja ammutaan atomeiksi maassa lyllertäviä pikkuihmisiä ja heidän erilaisia sotalelujaan. Pelin pitkä taustatarina kertoo Endalionin aikarosvoista, jotka perustivat tukipesäkkeitä eri aikavyöhykkeille. Myarnialaiset taas halusivat päästä eroon edellä mainituista, ja niin AG-9 _ koodinimeltään Walker _ laitettiin aikamatkalle tuhoa tuottamaan.
Peli alkaa toisen maailmansodan Berliinistä, josta edetään tulevaisuuden Los Angelesin kautta nykypäivän Lähi-itään. Lopullinen taistelu käydään Suuressa Sodassa vuonna 2420. Pelin idea on tietysti tuhota ja/tai tappaa kaikki mikä liikkuu tai pysyy paikallaan. Armoa ei anneta ja melkomoinen väkivaltaspektaakkeli on valmis.
Walkerin ohjailu on jokseenkin erikoista; hiirellä liikutetaan tähtäinkursoria (Op. Wolfin malliin), toisella hiirennappulalla ammutaan ja toisella lukitaan kohde. Näppäimillä, ilotikulla tai peukalo-ohjaimella taas kävelytetään tappajarotiskoa sivusuunnassa. Erikoisuudestaan huolimatta kontrollit ovat luontevat ja toimivat hyvin hetken harjoittelun jälkeen.
Hekumallisinta pelissä on erinomaisesti animoitujen pikku-ukkojen grillaaminen ääniefektien tanakalla tuella. Valittamista ei ole myöskään sotalelujen komeissa ilotulitusmaisissa räjähdyksissä. Taustagrafiikka on melkoisen rumaa ja keskeneräisen näköistä, vaikka sopiikin jollakin tavalla pelin apokalyptiseen tunnelmaan.
Helpommalla vaikeustasolla pelattaessa peli on pelattavuudeltaan hyvä ja muutoinkin tyydyttävä kokemus. Vaikka ensimmäinen vaihe onkin kokonaisuutena melko yllätyksetön, seuraava kenttä tuo eteen mielenkiintoista, vaihtelevaa tuhottavaa. Pelaajan täytyy keksiä mikä on joka suunnalta kimppuun käyvien vihollisten järkevin tuhoamisjärjestys. Myös vaiheen loppu on hyvä, vaikkei mistään jättimäisestä loppuhirviöstä voikaan puhua. Tämän jälkeen ruutuun yllättäen mäjähtää Game Over. Mikä antikliimaksi! Peli ei nimittäin tällä vaikeustasolla päästä pitemmälle.
Vaikeustason lisääminen tuo peliin tietysti vielä paremman ja vauhdikkaamman tunnelman. Tuhottavaa on tuolloin kuvaruudulla kuitenkin jo niin paljon, että peli muuttuu reaktiomittaustestiksi. Nautittavuus karisee pois ja tilalle tulee pakkopuurtamisen maku. (Täytyy toisaalta myöntää, etten ole koskaan ollut kovin hyvä hiirenkiduttaja.)
Vielä viime talven ennakkokohuilussa pelin kerrottiin sisältävän räiskintävaiheiden lisäksi jonkinlaisia tasohyppelyosioita. Ne ovat kuitenkin jääneet suunnittelupöydille. Tasohyppelyä enemmän peliin olisi kaivannut (varsinkin vaikeammalla vaikeustasolla pelattaessa) parempia aseita tai edes älypommeja. Lisäksi lisäenergiakanisteri siellä täällä olisi lisännyt huomattavasti pelin pelattavuutta.
Vuosikausien odottelu ja liioitellut ennakkotiedot tekevät Walkerista väkisinkin pettymyksen; pelistä jää kitalakeen keskeneräinen maku. Potentiaalia pelissä olisi ollut vaikka mihin. Pelin pelastajaksi nousee kuitenkin mahtava listimismeininki ja hauskojen yksityiskohtien runsaus. Vaikkei pelistä olekaan huippupeliksi, on siinä taatusti ainekset kulttipeliksi.
80
