Sotkan poikii ilman siipii
Mitä käy, kun sotakoneilta leikataan siivet?
Gaijin Entertainmentilla on kunnianhimoinen idea. Tiimi yhdistää lentokoneet, tankit ja laivat yhteen nettiräiskintään. War Thunderin lentokoneet ovat jo ilmassa, kesällä avattiin tankkibetan taistelukenttä kaikelle kansalle.
War Thunder on ilmainen, mutta juoni on vanha tuttu. Pelaaminen on pelkkää pelirahan ja kehityspisteiden keräämistä. Pisteillä saa auki uusia tankkeja ja niihin parempia osia, mitä voi nopeuttaa maksamalla oikeaa rahaa. En ole vaivautunut maksamaan, mutta silti viihtynyt. Peli tuntuu juuri niin World of Tanksilta kuin kuulostaa.
Achtung Panzer
Tankit jaetaan maittain ja tiereittäin tekniikkapuuhun, mutta betassa pelattavana ovat vasta saksalaiset ja venäläiset vehkeet. War Thunderin kalusto keskittyy todellisiin vaunuihin, joten taisteluissa seikkailevat klassiset Tiikerit, Sotkat ja Shermanit. World of Tanksin tapaiset piirustuspöydälle jääneet paperitiikerit puuttuvat kokonaan.
Alkupelin saksalaistankit ovat liki taistelukelvottomia, mikä on historian ja Hitlerin vika. Panzer II suunniteltiin alun perin vain panssaritaktiikoiden harjoitteluun. Peltipurkeilla ei ollut tarkoitus lähteä taistelukentälle, mutta Panzer III:n ja IV:n tuotannon yskiessä sota ehdittiin aloittaa. Euroopan kiertoajelullaan saksalaiset pärjäsivät panssaritaktiikoidensa, eivätkä kalustonsa laadullisella tai määrällisellä ylivoimalla. Nettipelitodellisuuteen moista on mahdotonta siirtää.
Muut maat olivat vaunukehityksessä jopa edellä, mikä näkyy myös War Thunderin tankkien suorituskyvyissä. Tankkipelin perusteella oli onni, että Neuvostoliitto rakensi aikanaan vain sata T-50-panssarivaunua, sillä muuten vaaleissa voisi ratsastaa populistisesti pakkovenäjän vastustuksella. Lisäjännitystä saisi siitä, että Brysselin tai Arkadianmäen sijaan vaalikampanja veisi todennäköisesti Siperiaan.
Pelimuodot ovat War Thunderin lentopuolelta tutut: arcade, realistinen ja simulaatio. Arcade on ilmataisteluversiona aivan järjetöntä sirkusta eikä tunnelma panssarivaunuilla paljon parane. Pienintäkään taktiikan häivää ei näy eikä pelaajilla tunnu olevan minkäänlaista käsitystä kartan voittotavoitteista. Porukka ajelee kentällä ampuen puita, omia, kiviä ja varmasti itseäänkin, jos alakoro vain riittäisi.
Pelkkä realistic-nappi tuntuu karkottavan pahimmat peelomaan pikku aasit, joten ajelen eniten realistisella pelimuodolla. Ampuessa pitää itse arvioida korotus ja ennakko, tankki ei myöskään saa teholisää, jolloin mäelle möngitään hitaasti. Kesäkuussa simulaatiopelimuoto muutettiin tekijöiden alkuperäisidean mukaiseksi sekasotkuksi, jossa samaan taisteluun osallistutaan joko lentokoneella tai tankilla. Jos ei aja IT-vaunulla, lentokoneille ei voi tehdä mitään. Ikonien puuttuessa ilmasta ei taas löydä tankkeja, joten simulaatio muuttui puhtaaksi bottien ammuskeluksi. En kuullut kenenkään tykkäävän tankkien ja koneiden yhdistämisestä, mikä lupaa huonoa tekijöiden alkuperäisvisiota ajatellen.
Luoti tiesi paikkansa
War Thunderin idea on pitkälle sama kuin World of Tanksissa, mutta War Thunderin vahvuutena on kilpailijaa realistisempi ote. Viikatemies niittää uhrinsa kerralla eikä hitaasti hinkkaamalla osumapiste osumapisteeltä. Vaunu voi tuhoutua ensimmäisestä osumasta ammusvarastoon tai imeä kuteja liki loputtomiin, jos mihinkään elintärkeään ei osu. Ei ole kerta eikä kaksi kun Sotkastani ammuttiin ensin telat alta, sitten kuoli kuski ja kolmas osuma väänsi tornin sijoiltaan, ennen kuin armonlaukaus päästi seuraavaan matsiin.
Eri osa-alueiden hajotessa vaunun taistelukyky heikkenee, mutta osan vaurioista voi korjata kentällä. Telat saa kilkutettua kasaan, tähtäinprismat vaihdettua ja kuollut lataajakin nousee vaunun lattialta, jos vain malttaa uskoa ja odottaa. Miehistön voi jopa komentaa ulos korjaamaan vaurioita ja tehtävään lähtee (realistisesti) kuski, joten vaunu ei korjaustöiden aikana liiku, mutta pystyy ampumaan takaisin.
Vauriosysteemi mallintaa eri laitteiden sijainnit vaunussa. Vihollisen vauriot näkee heti listasta, mikä ei ole ideana parhaasta päästä. Kun vihollistankki lakkaa liikkumasta, ei voi tietää, onko se pysähtynyt tähtäämään vai tuhoutunut. War Thunderissa eron näkee huoltokirjamaisen tarkasta vaurioraportista, jolloin epätietoisuutta ja sekasortoa ei pahemmin synny.
Myös minikartta antaa liikaa tietoa. War Thunderissa ei ole World of Tanksin outoa spottaussysteemiä, jossa vaunut muuttuvat näkymättömiksi, jos miehistö ei ”näe” vihollista. War Thunderissa vaunu näkyy aina maastossa, mutta ärsyttävästi myös minikartassa. Tankkitaistelu muuttuu nopeasti kyttäyssodaksi, jossa vihollisen sijainti kurkataan minikartasta ja kohde etsitään maastosta, joten eroa World of Tanksiin ei käytännössä jää.
Betasalpaaja
War Thunderin karttasuunnittelu on kehnoa. Minulle riittäisi Kurskin tyylinen laaja aro, jossa on mäkiä ampumasuojaksi ja kasvillisuutta näköesteeksi. Pelin Karelia-kartta saattaa olla yksi huonoimmista kartoista missään pelissä. Tankit taistelevat kallioiden muodostamassa sokkelossa, joka on täynnä pullonkauloja ja vaunut lähtevät liikkeelle kaikista kulmista, jolloin vihollisia voi tulla samasta suunnasta kuin omiakin. Saattaa kuvata venäläisten epätoivoa koukkaavien korpisotureiden edessä, mutta satunnaisessa peliseurassa Karjala-härdelli on yksinkertaisesti kamala kaaos.
War Thunder vaikuttaa betana ihan kivalta, mutta en usko pelin kasvavan World of Tanksin tapaiseksi ilmiöksi. Jos War Thunderin lentokoneversioista voi mitään päätellä, niin klaanipelin sijasta tekijät keskittyvät hiomaan tankkien ansaintamallia. Lentokoneissa grindivaatimukset vain lisääntyvät päivitys päivitykseltä, mutta itse peli ei muutu. Toivomaani loppupeliä tai kiinnostavampia pelimuotoja ei ole näkynyt, eikä niitä ole varsinaisesti luvattukaan. Klaanisotien myötä pelistä puuttuu kokonaan yhteisöllisyys ja sitä myöten sitoutumiseni peliin jää puhtaaksi satunnaissuhteeksi. Ongelma siirtyy sellaisenaan myös tankkiversioon.
World of Grind saattoi hävitä ilmasodan, mutta panssaritaistelussa se yltää vähintään torjuntavoittoon.
Ilmestynyt avoimena betana
