Kun aina vingutaan warepelejä lehteen, niin menköön nyt sitten Warion warjolla.

Putkimies Mario on tähdittänyt hittipelejä maailman sivu, mutta ilkeä vastakohta Wario pistää kerralla paremmaksi: Wario Ware sisältää yli 200 peliä.

Wario Waren idea on omalaatuinen. Peli koostuu minipeleistä, jotka jatkuvat, kunnes kenttä on läpi tai pelaaja epäonnistuu. Minipelit kestävät yleensä vain viitisen sekuntia. Vaikka ohjaaminen on yksinkertaista - käytössä on vain ristiohjain ja yksi toimintanappi - tiukka aikaraja saattaa helposti kiipeliin.

Wario Ware ei ohjaa kädestä, vaan yllätyksellisyys on kokemuksen olennaisin elementti. Ohjeet rajoittuvat yhteen verbiin, joka ei valaise kontrolleja ja erehdys seuraa yritystä. Kun käsky "Cut!" käy, tietää kokenut pelaaja leikata ruudulle ilmestyvän pihvin ristiohjaimen vasen-oikea-yhdistelmällä. Crush!-komento kehottaa hakkaamaan A-nappia ja tekemään omenasta pikselimössöä.

Minipelejä joutuu tahkomaan parhaimmillaan putkeen kolmattakymmenettä. Eteneminen on kuitenkin sukkelaa, sillä mokatessakin pääsee seuraavaan tehtävään, kunhan vain on elämiä varastossa. Lisäksi tempo kiihtyy, mitä pidemmälle pääsee. Tason päättää loppupomo, joka on yleensä pidempi koitos.

Wario on ahne softamoguli, jonka jäljiltä markkinat tulvivat pelejä. Warion suurin ilo on saada pelaajien hermot paukkumaan. Pelityyppien kirjo on valtava, sillä mukaan mahtuu niin urheilua ja scifistelyä kuin arkirealismia nenänkaivuu- ja munakkaanpaistopeleineen. Älypelit poikkeavat hieman peruskaavasta, sillä palikan kääntelyyn ja päättelyyn on varattu muutama ylimääräinen pelisekunti.

Suola sopassa ovat Nintendon klassikkopelien uusioversiot. Legend of Zelda -aiheisessa pelissä johdatetaan Link luolaan turvaan ötöiltä, Metroid-minipelissä kuritetaan pääpahista tykillä ja Super Mario Bros. -pätkässä tallotaan tatteja. Esimerkkejä on vaikka kuinka, myös tuntemattomammista Nintendo-katalogin helmistä.

Halpa ratkaisu

Omalaatuisen idean viehätystä syö se, että kikkaa on jo kerran käytetty, nimittäin samannimisessä GameBoy Advance -pelissä (Pelit 8/03, 85 pistettä). GameCube-versio on muiltakin elementeiltään miltei identtinen originaalin kanssa, vain moninpelimuodot ovat poikkeus.

Identtisyys koskee jopa grafiikoita, jotka on valikoita lukuun ottamatta raavittu GBA-pelistä. Se ei ole suurin ongelma, sillä palikkagrafiikka sopii Wario Waren tyyliin ja taustatarinaan. Graafikoiden leikkisät tuherrukset tuskin paranisivat resoluutiota nostamalla. Kaikkein erikoisinta on, ettei GameCube-versioon ole keksitty juuri mitään uutta sisältöä, joten yksinpelistä loppuu potku pian.

Moninpeli toistaa yksinpelin keinoja. Yritykset piristää minipelivuorottelua ovat välillä väkinäisen tuntuisia ja kivoja korkeintaan ensi kokemalta, mutta myös riemastuttavia. Yksi hauskimmista moninpelimuodoista eroaa soolosta siten, että toinen pelaaja häiritsee pelivuorossa olevaa juoksuttamalla ja hyppyyttämällä hahmoaan ruudulla.

Teennäisempiä viritelmiä ovat tehtävät, joissa muut pelaajat yrittävät avittaa yhtä valaisemalla taskulampuilla pelikenttää tai antavat aplodeja sen mukaan, kuinka hyvin pelaaja onnistuu suorittamaan minipelin esimerkiksi räpyttäen samalla silmiä tai kehuen itseään. Moinen sählääminen ei tuntunut huvittavalta edes kaveriporukassa.

Wario Ware on hauska peli, mutta siinä ei ole tarpeeksi pelattavaa yli 200 minipelistä huolimatta. Moninpelimuodoista moni kaatuu ideaansa. Wario Waren yksinkertainen idea on paremmin kotonaan siellä mistä se on otettu, eli GBA:lla.