Maineikas vuoropohjaisten fantasiastrategioiden sarja Warlords haarautui pari vuotta sitten reaaliaikapolulle nimeltä Battlecry. Kuori oli karunlainen, mutta alta paljastui monipuolinen peli. Kuinka käynee kakkososalle?
Warlords Battlecry raivasi tiensä kärkijoukkoon, ei näyttävällä toteutuksella vaan monipuolisella, mutta huolellisesti tasapainotetulla pelimekaniikalla.
Opiskelu kannattaa
Warlordsin perinteitä kunnioittaen sankarit ovat tärkeitä. Ne kohottavat komennossaan olevien joukkojen tehoa ja voivat taistelun lomassa suorittaa erilaisia pieniä sivutehtäviä, joista on palkintona raaka-aineita, joukkoja tai taikaesineitä.
Yksi sankareista on pelaajan roolihahmo, joka taistelusta toiseen edetessään kerää roolipelihenkisesti kokemusta ja kykyjä. Myös taistelujen aikana ja niiden jälkeen löydetyt taikaesineet saa pitää. Pääjippo on se, että saman hahmon samoine kokemuksineen ja bonuksineen saa käyttöönsä niin kampanjassa, yksittäistaisteluissa kuin moninpelissäkin. On siis mahdollista kouluttaa hahmoaan yksittäismatseissa ennen kuin lähtee tahkoamaan kampanjaa. Vastus tosin kovenee automaattisesti sen mukaan, kuinka kokenutta sankaria pelaaja ohjastaa.
Kerää koko sarja
Peruspelimekaniikka ja meininki eivät juuri eroa kevytstrategioiden kaavoista. Kartoilta kerätään neljää raaka-ainetta: kultaa, malmia, kiveä ja kristalleja. Sitten pystytetään rakennuksia, kootaan armeija, katsotaan kuinka se jauhetaan muutamassa hetkessä mössöksi, kootaan uusi armeija ja toistetaan samaa kaavaa niin kauan kuin tarvis on.
Onneksi erilaisia voittovaihtoehtoja on runsain mitoin, joten käytännössä Battlecry 2 ei ole niin puuduttavaa perusnaksua kuin voisi olla. Kisata voidaan esimerkiksi siitä, kuka kokoaa ensin 2500 yksikköä kaikkia raaka-aineita tai kuka tuhoaa eniten rakennuksia 30 minuutissa.
Eteerinen sota
Lajien määrä on nostettu kahteentoista. Eri kansat eroavat toisistaan reippaasti, ja erot todella huomaa pelissä. Esimerkiksi metsähaltioilla pelatessaan oppii nopeasti välttämään lähitaistelua ja luottamaan suippokorvien ylivertaisiin jousimiehiin.
Edellisen osan jotakuinkin lineaarisesta kampanjasta on siirrytty lähemmäksi täysiveristä strategiapeliä. Etherian maa on jaettu 67 provinssiin, joista kamppailevat kaikki pelin 12 kansakuntaa. Provinssien valtauksesta saa rahaa, sekä kertamaksuna että joistakin vuosittaisena verona. Lisäksi kunkin alueen valtauksesta saa oman erikoisbonuksensa, ja valtaamalla jonkin lajin kotikonnun pääsee komentamaan heikäläisiä. Positiivista on myös se, että toisin kuin ykkösosassa kampanjaa pääsee pelaamaan muillakin kuin ihmisillä.
Vaan kumpi on parempi, tarinapohjainen kampanja vai vapaa strategiamittelö? Olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta hyvin tehty kampanja on tunnelmaltaan aivan eri luokkaa (vaikkakin helppo munata kliseillä ja epäjohdonmukaisuuksilla), mutta vapaan mallin monipuolisuus ja vaihtelevuus (samaa turkasen vaikeaa tehtävää ei tarvitse hakata viikkokausia ennen kuin pääsee eteenpäin) ovat tervetulleita. Epäilemättä se kultainen tie on jälleen jossain keskivaiheilla.
Musiikkia korville
Teknisessä toteutuksessa ei liiemmin ole valittamista, päivitykset liiskaavat pikkubugeja ja hienosäätävät pelattavuutta. Käyttöliittymä on varsin mainio ja sisältää monta joukkojen hallintaa helpottavaa jippoa. Kasarmit saa suoltamaan tiettyjä yksiköitä jatkuvalla syötöllä, käskyjä voi ketjuttaa useammallakin tavalla ja joukoille voi määrittää toistakymmentä käyttäytymismallia täydestä taistelun välttelystä jääräpäiseen ei tuumaakaan periksi -puolustukseen.
Grafiikallaan ei juhli tämäkään Battlecry. Piirrosjälki on ihan tyylikästä ja yksityiskohtaista, ja edellisestä osasta on päästy eteenpäin, mutta minkäänlaista äimän käki -efektiä se ei saa aikaan. Animaatio toimii ajoittaisia kömmähdyksiä lukuun ottamatta hyvin.
Efektipuolen pojillakaan ei ole paljon lastenlapsille kertomista: miekkojen kalske ja muut äänitehosteet ovat kelpo työtä, mutta eivät erityisemmin jää mieleen. Samoin käskynkuittaukset ja satunnaiset muut puheet kuulostavat enimmäkseen vähintäänkin siedettäviltä, mutta kun ne aikanaan alkavat puuduttaa, toivoisi, että ne saisi pois päältä.
Musiikki ansaitsee pisteitä roppakaupalla. Steve Fawknerin rauhallisen pehmeät ja tunnelmalliset sävellykset tuovat mieleen vaikkapa Loreena McKennitin ja peittoavat peruskevytstrategioiden köyhän miehen hanszimmerit mennen tullen. Enemmän niitä vain saisi olla.
Polvi paranee
Battlecry 2 on joka suhteessa isänsä poika. Kaikkea on enemmän ja melkein kaikki on parempaa, joten normaalin jatko-osariman peli ylittää komeasti. Mutta jos olet suippokorviasi myöten kypsynyt ykkösosaan tai fantasiatoimintastrategioihin ylipäätään, mitään aidosti ja oikeasti uutta ja mullistavaa pelissä ei ole.
"I'll be back", murahtaa pelin iso-arskamainen barbaarisankari, joten saas nähdä, tuleeko Battlecryta vielä kolmaskin osa. Toivottavasti ei ennen vuoropohjaista Warlords IV:a. Se on edelleen tulossa, mutta niin se oli myös pari vuotta sitten, Battlecry I:n ilmestyessä. Sitä odotellessa tätä pelaa ihan mielikseen.
Moninpeli
Monipuolismättöä
TCP/IP, IPX, modeemi, 2-6 pelaajaa, Ubi.com
Koska arvostelukappale ei suostunut päivittymään, eikä vanhalla versiolla ollut asiaa Ubi.comiin, moninpelin testaus jäi lähiverkkoon. Onneksi moninpeli onnistuu myös ilman cd:tä.
Taistoon tuimaan pääsee kerralla enintään kuusi pelaajaa ja meno on varsin messevää. Satunnaismaaston lisäksi tarjolla on kymmenittäin valmiskarttoja, ja yksinpelin skirmish-taistelujen monipuoliset säätömahdollisuudet ovat käytössä, joten vaihtelua luulisi piisaavan ja mielenkiinnon pysyvän yllä pitkään.
85
