Olen Warlords-fani. Antaisin uudelle Warlords-pelille yli 90 pistettä, vaikka se olisi vain lisää sitä samaa vanhaa.

Warlords IV on oikeastaan suurin mullistus pelisarjassa sitten legendaarisen kakkososan, mutta muutoksen suunta ei ole parempaan.

Vihdoinkin sotalordi!

Warlords IV on, kuten aiemmatkin osat, tarina fantasiahahmojen sodasta. Ritarit, lohikäärmeet, örkit ja muu vakiokalusto ottavat yhteen erilaisilla kartoilla, selvittävät arvoituksia, löytävät maagisia esineitä, valloittavat kaupunkeja ja siirtävät imperiumiensa rajoja. Kaupungit tuottavat manaa ja rahaa, joilla saa ostettua apujoukkoja ja heitettyä loitsuja.

Päätavoite on muuttunut. Tavoitteena ei ole vihollisen täydellinen tuhoaminen joka suunnalla, vaan vihollisen pääkaupungin valloitus. Jokaisella osapuolella on pääkaupunki, jossa kököttää sotalordi. Jotenkin hassua, että tämän nimisessä pelisarjassa ei ole ollut sotalordeja ennen kuin nyt.

Sotalordi on ainoa hahmo, joka osaa loitsuja. Sotalordin voi säästää kampanjasta toiseen, ja hän saa ottaa kolme kovinta soturiaan mukaansa seuraavaan peliin. Huijaamista on estetty sillä, että sotalordilla voi olla kerrallaan vain yksi peli käynnissä.

Taistelukentällä soi tuuba

Sotalordit ovat vielä hyvä idea, mutta sitten on mopo karannut käsistä. Sankarit, jotka olivat ennen joukkojen tukijalka, on alennettu tusinatavaraksi. Sankareiden ainoa erikoisominaisuus on kyky kantaa löydettyjä tavaroita. Riemun täyteiset Mä sain heron -kiljahdukset ovat menneisyyttä, sillä sankareita voi jopa valmistaa kaupungeissa normaalien yksiköiden tapaan!

Taktinen taistelu ei koskaan ole kuulunut Warlordsin toimenkuvaan, vaan taistelu olivat mallia "pika". Yksiköistä koottiin armeijapinoja, joissa yksiköiden bonuksilla ja sankarilla oli valtava merkitys.

Yli kymmenen vuotta kunnialla tehtävänsä täyttänyt taistelusysteemi on korvattu kivi-paperi-sakset-tyyppisellä taistelukentällä, jossa kaksi hahmoa ottaa toisistaan mittaa. Paeta ei voi, taistelu käydään kuoloon asti. Kentälle voi siis lykätä ensimmäiseksi vaikkapa pullamössösankarinsa, jos uskoo hänen selviävän kaikista vihollisyksiköistä. Onneksi homman voi automatisoida muistuttamaan edes pikkuriikkisen vanhaa systeemiä.

Diplomatiaa ei enää ole. Pelin alussa voi valita usealle pelaajalle saman puolen, mutta pelin aikana sovittuja alliansseja ja sodanjulistuksia ei ole enää lainkaan, mikä on paha tunnelmantappaja. Joukkoja ja rahaa ei voi lahjoittaa muille pelaajille. Poltetut kaupungit voi rakentaa uudestaan aivan liian halvalla. Ohjekirja ei mainitse laivoja sanallakaan, eikä kukaan keksinyt, millä joukot saa nyt vesille. Saaneeko ollenkaan. Käsittämätöntä.

Raze & Resign

Kaupunkiruutujen ulkoasua on viety kovasti Heroes of Might & Magicin suuntaan ulkonäöltään. Se on vain kosmetiikkaa, ainoa oikea uudistus ovat tuotantojonot.

Karttaruudun ulkoasu on kokenut kovia. Ylhäältä kuvattu, selkeä palikkagrafiikka on korvattu isometrisellä, 3D-kiihdytetyllä sateenkaarella, joka näyttää kivalta, mutta on epäselvä, varsinkin yläkulman minikartta. Grafiikan mittakaava on outo, sillä kaikki on aivan liian suurta, mistä tulee paha ahtauden tuntu. Tarkkuutta voi ruuvata aina 1600x1200 asti, mutta se ei vaikuta näkyvän kaman määrään.

Musiikki sentään on sitä pehmeän mahtipontista lurittelua, josta Warlords on muun muassa tunnettu ja ihailtu. Sitäkin vain tuntuu olevan liian vähän. Edellisosien tapaan pelieditorilla voi luoda omia karttoja ja skenaarioita.

Viimeisin Warlords on outo sekoitus. Siinä on paljon hyvää, mutta samalla paljon huonoa... tai oikeastaan puuttuvaa. Toimivaa on koetettu korjata, jolloin tärkeitäkin rattaita on hukkunut.

Jos Warlords IV:n nimi olisi jotain muuta kuin Warlords ja jos objektiivisuuteni olisi kalibroitu kohdalleen, olisi kyseessä modernin näköinen, sujuva ja oikeastaan ihan ok fantasiastrategia. Edeltäjiinsä verrattuna IV on kuitenkin epäonnistunut, konsolimainen Warlords, josta on hukassa vanhan henki, tyyli ja fiilis.

* * * * *

Moninpeli

Me sotaherrat

TCP/IP, IPX, ubi.com, hotseat, play-by-email

2-8 pelaajaa

Warlordsin moninpelimahdollisuudet ovat olleet erinomaiset jo vuodesta 1995 ja osasta II Deluxe, joka muutenkin on sarjan paras peli.

Hauskinta pelaaminen on, kun fyysisesti vaihdellaan pelaajaa tuolilla, lyödään internet-letku kirveellä poikki ja keskitytään sipsien mussutukseen ja leffojen katseluun pelivuorojen ohessa.

Kiireetön pelaaminen onnistuu sisäänrakennetulla PBEM-toiminnolla, jossa pelitallennetta pallotellaan sähköpostitse pelaajalta toiselle. Lähes-reaaliaikaiseksi peli muuttuu lähiverkossa tai internetin kautta.

Moninpeliseurue oli parhaimmillaan kuusihenkinen, ja lähes yksimielisesti nelososa rankattiin kakkosen alapuolelle. Ei näin, herra Fawkner.

-----

Warlords-sarja pähkinänkuoressa

Warlords (1990) oli yksinkertainen, mutta perusmekanismiltaan onnistunut. Karttoja oli vain yksi ja peli kärsi suunnitteluvirheistä (haltiat ja ritarit olivat aina etulyöntiasemassa), minkä lisäksi bugit mahdollistivat huijauksen.

Warlords II (1993) (Pelit 7/93, 91 pistettä) räjäytti potin. Kaikkea oli enemmän, muttei liikaa, käyttöliittymä oli selkeän sujuva ja kaikki yksinkertaisesti toimi.

Warlords II Deluxe (1995) (Pelit 9/95, 85 pistettä) lisäsi peliin 256-värisen grafiikan, mikä oli järkytys, ja ensimmäinen kerta, kun peli otti sivuaskeleen muodikkaan silmäkarkin takia: yksikkögrafiikka muuttui hieman epäselvemmäksi. Peli sai onneksi myös erinomaisen CD-musiikin ja kunnon verkkopeliominaisuudet sekä skenaarioeditorin, joten tämä on se parempi versio kakkosesta.

Warlords III: Reign of Heroes (1997) (Pelit 8/97, 90 pistettä ) jakaa mielipiteet kahtia. Käyttöliittymä on surkea, kaikkea tuntuu olevan jo liikaa ja peli vaatii huomattavasti syventymistä opetteluvaiheessa. Tämä versio mahdollisti sujuvan pelaamisen lähiverkossa, sillä eri pelaajavuorot pystyi pelaamaan samanaikaisesti, vähän kuin uudessa verkko-Civilizationissa.

Warlords III: Darklords Rising (1998) (Pelit 10/98, 93 pistettä) korjasi edeltäjänsä pikkupuutteita ja lisäsi yksiköitä ja loitsuja, mutta mitään dramaattista eroa peleillä ei ole. Edellisosasta hukattu pelieditorikin palasi mukaan.

Tosiaikaiset Warlords Battlecry -pelit (Battlecry Pelit 10/00, 83 pistettä ja Battlecry 2 Pelit 5/02, 85 pistettä) eivät kuulu alkuperäiseen Warlords-jatkumoon, vaan ovat ihan oma sarjansa.

Osoitteita:

www.classic-trash.com - kaksi ensimmäistä Warlordsia.

vdmsound.sourceforge.net - DOS-pelit toimimaan.