Sormiani palelee, mutta lämmittelen niitä sydämeni roihussa. Se palaa kuumalla liekillä, sillä mustan satiirinen Wasteland 3 on peli, joka ei pelkää, se heittää pökköä pesään.
Yksikkömme on ahdistettu nurkkaan. Dorsey-jengiläisiä tulvii ovista ja ikkunoista, taru meistä rangereista lähestyy lausetta "Ja sen pituinen se." Lataan kiväärini, ja valmistaudun viimeiseen epätoivoiseen rynnäkköön. Sitten kuuluu laukaus. Ihanaa, jengipomon pää leviää katukiveykselle! Meillä on vielä mahdollisuus selviytyä. Luojalle kiitos tarkkuuskivääreistä!
Vaikka sota ei koskaan muutu, Wasteland paranee. Ensimmäinen Wasteland ilmestyi jo vuonna 1988 ja käytännössä loi postapokalyptisten roolipelien genren. Brian Fargon mestariteos imi vaikutteita Mad Maxista ja päästi seikkailemaan vapaasti armottomaan erämaahan. Fargo hääri taustapiruna myös Falloutin kehittämisessä, mutta Wastelandin virallista jatko-osaa saatiin odottaa aina vuoteen 2014.
Joukkorahoitettu Wasteland 2 (Pelit 10/2014, 87p) oli odotuksen arvoinen. Rosoinen roolipeli pakotti tekemään tukalia valintoja ja tarinakin toimi. Syksyllä 2015 julkaistu Director’s Cut paranteli mainiota ropea entisestään. Jatko-osa ei kuitenkaan kohonnut aivan klassikkoluokkaan, lähinnä itseään toistavan taistelun ja kankeahkon käyttöliittymän takia.
Kolmososalta on lupa odottaa suuria, sillä nyt Microsoftille myydyllä inXilellä on rutkasti enemmän resursseja. Suurempi kehitystiimi näkyy käytännössä sujuvampana taisteluna, hiotumpana käyttöliittymänä ja komeampana ulkoasuna. Eli juuri niissä asioissa, jotka olivat kakkos-Wastelandin suurimmat heikkoudet.
Muistelen kaihoisasti 90-luvun lopun roolipelejä, joten Wasteland 3 on juuri minulle. Jagged Alliancet, Baldur’s Gatet ja kaksi ensimmäistä Falloutia ovat hunajaisia herkkupaloja, kolmas Wasteland asettuu samalla jatkumolle. Vuoropohjainen taistelu, syvällinen taustatarina ja mustalla huumorilla sävytetty dialogi kutittelee nostalgiahermojani juuri oikeista paikoista.
King in the North
Rangerit ylläpitävät lakia ja järjestystä tällä kertaa kylmässä pohjoisessa. Kutsu pohjoiseen tulee Coloradon Patriarkalta, joka tarvitsee apua kapinoivan jälkipolvensa kaitsemiseen. Keikka menee alusta alkaen pieleen, sillä rangerit joutuvat väijytykseen ja lähes koko joukko-osasto pääsee hengestään. Patriarkan pakeille selviävät vain rangerien rippeet.
Tarina starttaa tehokkaasti. Selviytyneet rangerit perustavat Coloradoon tukikohdan ja alkavat etsiä Patriarkan jälkeläisiä. Eikä kyseessä ole etsi & pelasta -tehtävä, vaan autoritäärinen johtaja haluaa tappaa jälkeläisensä. Coloradoa rautaisella otteella hallitseva Patriarkka ei suvaitse niskoittelua edes lapsiltaan.
Patriarkan lasten etsiminen antaa seikkailulle selkeän selkärangan, jonka kylkeen sivutehtävät sujahtavat. Rakenne on onnistunut, tarina soljuu joutuisasti eteenpäin, tehtävät voi ratkaista monilla tavoilla ja tehdyillä valinnoilla on väliä. Jos omaan tukikohtaan pesiytyneet kyläläiset häätää taivasalle, seuraava kohtaaminen ei ole lämminhenkinen. Tai jos porukkaansa pestaa häiriintyneen Victory Buchananin, välit Patriarkkaan muuttuvat hyytäviksi.
Seikkailun voi aloittaa valmishahmoilla tai itse luoduilla rangereilla. Valmishahmojen vahvuus on niille kirjoitettu taustatarina, taisteluparinsa voi valita esimerkiksi isä–tytär-parivaljakosta, palkkasotureista tai entisistä kulttilaisista. Ainakin valmiit kaksikot ovat eläväisempiä kuin itse luodut tuppisuut. Taistelupariajatus toteutuu myös coop-mahdollisuutena. Koko kampanjan voi läpäistä kaverin kanssa yhteistyössä, mutta ei sentään yli laiterajojen.
Ryhmään mahtuu kuusi taistelijaa, joista vähintään kahden pitää olla rangereita. Kuusikon saa kokoon nopeasti, sillä tukikohdassa voi värvätä uusia rangereita ja NPC-hahmojakin on tarjolla useampia jo seikkailun alkumetreillä. Kyllä, Scotchmo eli Hobo with a shotgun on edelleen mukana.
Jotain omaa, jotain varastettua
Minulle roolipeleissä tärkeimpiä asioita ovat tunnelma ja tarina. Fargolaiset ampuvat tällä osa-alueella kriittisen osuman: Wasteland tihkuu omalaatuista tunnelmaa, jonka tunnistaa välittömästi. Old school -henkinen sanailu on kaunistelematonta ja huvittavan suorasukaista. Kuvaavaa on, että pelistä löytyy Perkele-merkkinen tarkkuuskivääri, jota huolletaan Koskenkorvalla.
Huumorissa on kaikuja Borderlandsista, käsikirjoitus ja eri ryhmittymien kanssa tasapainoilu puolestaan tuo mieleen New Vegasin. Jotkin tehdyistä valinnoista voivat harmittaa jälkikäteen, mutta toisaalta munakasta tehdessä on pakko rikkoa. Kaiken lisäksi Wastelandissa on rutkasti uudelleenpeluuarvoa.
Eläytymistä helpottaa hyvin kirjoitettu dialogi ja pääosin mallikas ääninäyttely. Patriarkassa on jäyhää karismaa, eikä Buchananin jälkipolvi jää juuri Saulia pahemmaksi. Hieman hölmösti keskustelun kaikki vastausvaihtoehdot eivät näy ison tekstin takia kerralla, vaan dialogivalikkoa joutuu rullailemaan varmuuden vuoksi ylös alas, jos haluaa nähdä kaikki vaihtoehdot.
Plussapuolena koko tiimin taidot ovat keskusteluissa käytössä eli jutellessa riittää, että yksi tiimiläinen hallitsee mielistelyn tai kovistelun jalon taidon. Sama pätee myös muihin taitotsekkauksiin, kuten hakkerointiin tai pomminpurkuun. Ohjenuorana eri keskustelutaitoihin kannattaa laittaa ainakin 3-4 pistettä eri hahmoille, jotta juttu luistaa kriittisillä hetkillä.
Mikä sinusta tulee isona?
Hahmonkehitys on toteutettu kolmikantaisesti: hahmoilla on ominaisuuksia, taitoja ja perkkejä. Alussa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat koordinaatio ja awareness ammuskelijoille, voima hyödyttää ennen kaikkea lähitaistelijoita. Ominaisuus- ja kykypisteitä saa rutkasti lisää tasonnousujen yhteydessä, eikä hahmonkehitystä ole helppo sössiä.
Taisteluissa pärjää eri tyyleillä. Haulikkomiehelle kannattaa pumpata koordinaatio ja nopeus tappiin asti, sneaky shitiin panostava voi hiippailla vihun viereen ja yllättää tämän lekaiskulla naamaan. Mekaanikon hämäykset ja tykkitornit ovat erityisen tärkeässä roolissa vaikeimmissa taisteluissa. Kun muu ei auta, kaivetaan esiin sinko. Jotkin asiat eivät muutu, sillä sinkotaktiikka toimi erinomaisesti jo ensimmäisessä Wastelandissa.
Positiivisena juttuna lähes kaikille aseille on käyttöä. Rynnäkkökivääri on tärkeä yleistyökalu, liekinheitin käristää tehokkaasti etenkin ihmiset, energia-aseet tepsivät parhaiten robotteja ja panssaroituja vihollisia vastaan. Aseita ja panssareita voi myös modata paremmiksi. Varustelukierre on loputon, sillä uutta kamaa tulee vastaan jatkuvalla syötöllä. Onneksi inventaario on hahmoille yhteinen ja sinne mahtuu loputtomasti tavaraa.
Kakkos-Wastelandissa minuun iski loppua kohti taisteluväsymys, kolmosessa pysyin virkeänä, vaikka kahakoita on paljon. Tämä johtuu kamppailuiden sujuvuudesta ja monipuolisuudesta. Kaikki tarpeellinen tieto, kuten osumatodennäköisyys ja toimintapisteiden kuluminen, on taisteluissa selkeästi näkyvillä.
Lisäksi elämänlaatua parantavat suojamekaniikat ja rehellisen yksinkertaisesti toimiva vuoropohjaisuus. Pikantin lisämausteen taisteluihin antaa Kodiak-kulkuneuvo, jonka tykkitornilla voi kääntää kamppailun kulun. Kodiakia voi myös päivittää ehommaksi.
Jäätävän hyvä
Wasteland 3 maistuu erinomaiselle, mutta siinä on puutteensa. Valtaosa probleemista liittyy tekniikkaan: liikkuminen ja luuttailu on kankeaa etenkin konsolilla, latausajat ovat pitkiä myös SSD-levyllä varustetulla PC:llä. Xboxilla hahmojen liikuttamisessa on kummallinen pikkuviive, mikä tekee pelaamisesta hieman tökkivää. Paras tapa kokea joutomaa on ehdottomasti PC.
En törmännyt seikkailuni aikana fataaleihin bugeihin. Nettikommenttien perusteella olin harvinaisen onnekas. InXile kuitenkin liiskasi suurempia ja pienempiä bugeja julkaisun jälkeisillä päivityksillä ja myös ropen tekninen suorituskyky parani. Odotettavissa on, että tulevina kuukausina ongelmat fiksaillaan yksi kerrallaan kuntoon. Sama ilmiö tapahtui jo kakkosessa.
Erityiskiitoksen tuorein Wasteland ansaitsee hienoista musiikeistaan. Kesken taistelun ilmoille pärähtävä Washed in the Blood of the Lamb tekee välittömästi vaikutuksen ja parhaimmillaan musiikkivalinnat ovat suorastaan nerokkaita. Folk-musiikki, räjähdykset ja konekiväärituli, ne ovat kuin luotuja toisilleen.
Vaikka pakkanen paukkuu, Wasteland 3 ei jätä kylmäksi. Roolipeli tihkuu omalaatuista tunnelmaa ja tarina pitää otteessaan ensimmäisestä laukauksesta viimeiseen hylsyn kilahdukseen. Moraaliset valinnat pääsevät ihon alle, sillä erämaa ei tunne armoa.
Tallustelen takaisin pakkaseen, starttaan Kodiakin ja marssin kohti väistämätöntä voittoa. Colorado on rangereiden valtakuntaa!
88
