Watch Dogs

Kuka valvoo valvojia?

Tämän vuoden E3-messujen yllättäjä oli Watch Dogs, hakkerointia ja toimintaa yhdistelevä hiekkalaatikkoseikkailu.

Elämme maailmassa, jossa jokaista liikettämme seurataan. Jokaisella on netissä valtava digitaalinen jalanjälki. Kaupunkien kadut, porraskäytävät ja liikehuoneistojen käytävät ovat täynnä kameroita, jotka tallentavat kaiken edessään tapahtuvan.

Harva kuitenkaan tulee miettineeksi asiaa sen tarkemmin, kuvauslaitteet kun on piilotettu riittävän hyvin ja niitä käytetään yhteisen hyvän eteen. Vai käytetäänkö? Ubisoftin uusi Watch Dogs antaa valvontakoneiston ohjat sinulle ja kysyy, mitä absoluuttisella vallalla voi tehdä.

Nokian paha päivä

Yhdistäessään maailman ihmisiä Nokia ei tainnut tietää, mitä oli tekemässä. Watch Dogsin tuottaja Dominic Guayn mukaan kaikki ovat sidoksissa toisiinsa ja sidokset ovat valtaa. Pelissä chicagolainen lähiöiden kasvatti Aiden Pierce joutuu järjestelmän kolhimaksi ja päättää kostaa kääntämällä systeemin takaisin omistajiaan vastaan. Tarkkaa syytä kostoretkelle ei vielä paljasteta, mutta Pierce päätyy metsästämään kohteitaan avoimessa, nykypäivän Chicagoa muistuttavassa kaupungissa, jossa kaikki on hakkeroitavissa.

Ympäristön hyödyntäminen on Watch Dogsin ydinjuttu. ”Pierce on fiksu tyyppi ja hän tajuaa, että nykypäivänä kaikkeen pääsee käsiksi, oli se sitten kaupungin sähköverkko tai kadulla vastaan kävelevän pukumiehen eileniltainen selainhistoria”, sanoo Guay. Kontrolli on yhtä lähellä kuin omassa taskussa makaava älypuhelin.

Valtaa voi käyttää mitä moninaisimmin tavoin. Demossa nähdään, miten Pierce hyydyttää hetkellisesti paikallisen kännykkäverkon ja lipsahtaa harhautuksen avulla vartijoiden ohitse sisään yökerhoon. Myöhemmin hän aiheuttaa liikennesuman hakkeroimalla risteyksen kaikki valot vihreiksi. Salamurhakohdetta kuljettanut auto kolaroi ohikulkijoiden kanssa ja joutuu pysähtymään, mikä antaa sankarille mahdollisuuden iskeä.

Tehtävän voi Guayn lupausten mukaan hoitaa halutessaan eri tavoilla, onhan kyseessä avoin hiekkalaatikkopeli. Yökerhoon voisi esimerkiksi hiipiä sisään takakautta ilman hakkerointia, tai vain tökerösti tunkeutua etuovesta vastarinnasta välittämättä. Kohdetta ei puolestaan ole pakko jumittaa liikenteen keskelle, vaan iskun voi tehdä missä tahansa vaiheessa. Yksi vaihtoehto olisi seurata autoa parkkipaikalle ja yllättää kohde tämän jalkautuessa.

”On pelaajasta itsestään kiinni, kuinka hän haluaa toimia. Annamme vain työkalut hänen kouraansa ja hän voi päättää, kuinka hienovarainen tai brutaali hän on. Me emme tuomitse, mutta virtuaalisen Chicagon media ja asukkaat sen sijaan eivät välttämättä ihastu, jos Pierce jatkuvasti aiheuttaa sivullisia uhreja vaativia onnettomuuksia ja tulitaisteluita kaupungin keskustassa. Jokaisella päätöksellä on vaikutuksensa”, maalailee Guay.

Verkkokärpästen herra

Ympäristön hakkerointi omaksi eduksi näytti hauskalta, mutta miten tekijät aikovat välttää liiallisen toiston ja sankarin ylivoimaisuuden? Vai onko sillä edes väliä?

”Saman kaavan toistamista ja ylivoimaisuutta vältetään muun muassa sillä, että Piercellä ei heti ole käytössään kaikkia kykyjä. Alussa hän ei vielä hallitse ympäristöä kunnolla ja pelin edetessä hahmoa voi rakentaa haluamaansa suuntaan. Kyseessä ei silti ole hahmonkehitys sanan perinteissä mielessä, sillä itsensä muokkaamisen sijasta sankari laajentaa kontaktiverkostoaan. Lopputuloksena hänelle aukeaa uusia vaikutuskeinoja”, Guay selventää.

Keskustan sykkeessä vahvaa sankaria muistutetaan aika ajoin kuolevaisuudesta. Kaikki kaupunginosat eivät ole yhtä verkottuneita ja rähjäisessä low tech -lähiössä Pierce ei voi luottaa samoihin digitaalikikkoihin kuin wifi-verkkojen halkomalla liikealueella. Tällöin hän joutuu turvautumaan maanläheisimpiin selviytymiskeinoihin, kuten piilotteluun ja aseisiin.

Liikkumisessa on selvästi haettu innostusta Ubisoftin omasta salamurhaajasarjasta. Sankari ei ole aivan Ezion ja Connorin veroinen parkour-apina, mutta katoille kiipeily ja nopea esteiden yli hyppely sujuu Pierceltä ongelmitta. Lähitaistelu ja räiskintä näytti demon perusteella sujuvalta, joten myös niihin on varmasti otettu oppia Assassin’s Creedeistä ja Splinter Celleistä.

Monien tuttujen vaikutteiden näkeminen panee miettimään, mikä Watch Dogs lopulta oikein on. Onko se nykypäivän Assassin’s Creed? Hakkeritaidoilla höystetty GTA? Guay ei suostu sijoittumaan mihinkään valmiiseen muottiin, vaikka tunnustaakin vaikutteet: ”Olemme kaikki himopelaajia, hyvät pelit vaikuttavat siihen mitä teemme.”

Yksinpelattava moninpeli

Demon lopussa kuva hyppää yllättäen viereisen talon katolle, jossa kontrolli siirtyy toiseen hahmoon Piercen kaahatessa pois maisemasta. Kyseessä on Guayn mukaan pieni vilkaisu Watch Dogsin moninpeliin. Sen varsinaisesta luonteesta ei suostuta tarkemmin hiiskumaan, mutta Guay maalailee visioita co-opilta vaikuttavasta kokonaisuudesta, jossa yksin- ja moninpelit yhdistyvät saumattomasti toisiinsa. Kuulostaa lupaavalta, mutta sen enempää moninpelistä on mahdotonta vielä sanoa.

HC-pelaajien keskuudessa yleensä kirosanana käytetty sosiaalinen aspekti on vahvasti läsnä Watch Dogsissa. Kokonaisuutta levitetään muun muassa älypuhelimiin ja täppäreihin, mikä temaattisesti kieltämättä sopii pelin henkeen. Kannettavaan laitteeseen voi esimerkiksi tulla dataa pelin sisällä hakkeroidusta tilistä, mutta mobiileilla pitäisi pystyä myös oikeasti pelaamaan tien päällä.

”Täppärillä voi esimerkiksi asettaa peliä kotonaan pelaavalle kaverille uusia haasteita hakkeroimalla tämän ympäristöä tosiajassa. Näin pakomatka muuttuu erilaiseksi, kun liikennevalot yllättäen sekoilevat tai silta aukeaa edestä”, selittää Guay.

Watch Dogs kutkuttaa makuhermoja sopivalla yhdistelmällä tuttua ja tuntematonta. Jo pari vuotta työstetty peli on onnistuttu pitämään hyvin vakan alla, eikä ilmestymispäivästä tai alustoista ole vielä varmuutta. Nykyinen pc-, Xbox 360- ja PS3-kolmikko mainittiin nimeltä, mutta seuraavan konsolisukupolven tukeminen on myös erittäin todennäköistä. Pc:llä ajettu demo vakuutti grafiikallaan, joka tuskin sellaisenaan pyörii nykykonsoleilla.

Tapio Salminen

PC, PS3, Xbox 360, mahdollinen seuraava sukupolvi

Ilmestyy kun valmistuu