Gettysburg on Sid Meierin unohdettu klassikko, joka saa uuden elämän BreakAway Gamesin Waterloossa, josta ei tullut waterloota.
Waterloo: Napoleon's Last Battle on Sid Meierin Gettysburg-reaalistrategian ja sen jatko-osan Antietamin koodin pohjalle tehty uusversio. Aihe on Amerikan sisällissodan sijasta eurooppalaisittain kiinnostavampi Napoleonin kukistuminen. Napoleonin aikaisen aseistuksen takia vahinkosysteemiä jouduttiin hieman muuttamaan, mutta muuten kokonaisuus on suoraan vuodelta 1997.
On suorastaan masentavaa, että Waterloon jo viisi vuotta vanha tekoäly on edelleen esimerkki muille reaalistrategioille: kone tekee pistohyökkäyksiä ratsuväellä, siirtää joukkojaan uusiin asemiin vain harhauttaakseen, jättää reservejä ja reagoi pelaajan koukkausyrityksiin muuttamalla ryhmitystään.
Touhussa on osin huijauksen makua, kun selustakiertoon lähetetty osasto kohtaa metsikköön maastoutuneen jalkaväkiosaston ja asemiin ajetun tykkipatterin, vaikka kuuden kukkulan takaa kiertänyttä koukkaajaa ei ole kukaan voinut nähdä. Tekoälyssä on myös selviä virheitä. Kone juoksee liian innokkaasti voittopisteiden perässä, sillä vihollisjoukot tunkevat joskus tappioista välittämättä pelaajan hallitsemille pisteille.
Karttakeppi käyttöön
Napoleonin valtapyrkimykset ajoivat koko Euroopan 1800-luvun vaihteessa 20 vuodeksi lähes yhtäjaksoiseen sotaan. Venäjän retkestä alkaneen tappioputken seurauksena Napoleon pakotettiin luopumaan Ranskan kruunusta ja karkotettiin Elba-saaren hallitsijaksi. Pikkumies teki paluun valtaan 1815 julistautumalla hajanaisen Ranskan keisariksi. Itävalta, Venäjä, Preussi ja Englanti reagoivat uhkaan perustamalla liittoarmeijan, joka nujersi lopullisesti Napoleonin valtahaaveet koko päivän kestäneessä Waterloon taistelussa.
Varsinkin brittiläisessä historiankirjoituksessa Waterloolle annetaan suuri painoarvo ja päivää pidetään jopa nykyaikaisen Euroopan syntyhetkenä. Vaikka näkemys on liioiteltu, niin tarkasti dokumentoitu taistelu on peliaiheena mielenkiintoinen.
Pelin yli 30 skenaariota perustuvat historiallisiin faktoihin tai fiktioon ja editorilla voi halutessaan tehdä lisää. Pelattavaa riittää, sillä massiivisimmat 190 000 miehen taistelua kuvaavat skenaariot vievät reaaliajassa pelattuna yli kymmenen tuntia.
Taistelujättiläisten rinnalle ei edes kaipaa jatkuvajuonista kampanjaa. Pienimmissä taisteluissa on mukana vain joitakin prikaateja, mutta useimmiten kommennetaan divisioonan kokoisia joukkoja. Taistelukentällä kamppaillaan voittopisteistä, joiden hallinta ja aiheutettujen tappioiden summa määräävät voittajan.
Sulkeissotimista
Sotiminen muistuttaa sulkeisharjoituksia. Kaikki taktiikat perustuvat tiukkoihin muodostelmiin, jossa huolellisen alkuryhmittelyn jälkeen joukot rysähtävät yhteen. Armeijan johtaminen on sen jälkeen pelkkää hallittua kaaosta.
Linjassa tulivoima on parhaimmillaan, mutta silloin joukot eivät pärjää lähitaistelussa ja ratsuväki suorastaan silppuaa jalkaväkeä. Neliössä miehet vetäytyvät siilipuolustukseen, johon hyökkäävä ratsuväki hajoaa kuin kanaparvi. Haittapuolena sumpusta ei voi ampua tehokkaasti ja tiukkaan rivistöön osunut tykistökeskitys tekee pahaa jälkeä.
Muodostelmasta toiseen vaihtaminen aiheuttaa sekaannusta, jolloin komentojen totteleminen hidastuu. Taistelun lopputulos ratkeaakin usein jo ennen ensimmäistäkään rynnäkköä koukkausten ja harhautusten sarjoissa, joiden tarkoitus on sekoittaa vihollisen ryhmitykset.
Joukon tehokkuus määräytyy kokemuksen ja aseistuksen mukaan, johon lisätään hyvästä maastosta ja komentajan läheisyydestä annettava bonus. Yksittäinen prikaati saa plussaa vielä kummallakin sivulla ja selustassa olevista omista joukoista, joten kokonaisen divisioonan sijoittelu on oma pelinsä. Arat sivustat on pakko tukea rakennuksen tai metsäisen kukkulan päälle asettuvalla valio-osastolla.
Kuvioiden monimutkaisuus ei näy käyttöliittymässä, sillä yksittäisiä osastoja siirrellään vain hiirellä klikkaamalla ja samalla valitaan, millaisessa muodostelmassa joukot etenevät. 10 000 miehen divisioonia käskytetään komentajansa kautta aivan samalla tavalla, silloin joukot vain ryhmittyvät komentajan sijainnin mukaan.
Riittävän moderni
Äänet toimivat todella hyvin, pelaaminen kuulostaa aidolta 1800-luvun taistelukentältä. Ranskalaiset huutavat komentonsa ranskaksi, linjassa marssimista tahditetaan rummuilla, lähitaistelussa kuulee aseiden kilinän ja hevosten korskeen.
Taistelun kokonaiskuva vaatii, että tapahtumia seurataan lähes pilven reunalta, jolloin prikaatit muuttuvat pieniksi tuhruiksi eikä niitä erota toisistaan. Ranskalaisilla valiojoukoilla on hassumpi hattu ja erilaiset housut kuin tusinamiehillä, vaikka joukkojen käyttökelpoisuus eroaa valtavasti.
Pause päällä voi haeskella oikeaa porukkaa, mutta selkeät taktiset merkit rumien grafiikoiden tukena tai tilalla olisivat selkeyttäneet taistelukenttää. Onneksi pelissä saa pikanäppäimellä kameran keskitettyä aina haluamaansa johtajaan, mikä käy hyvästä vararatkaisusta.
Pelissä on pari harmitonta bugia, jotka on luvattu korjata sen jälkeen, kun Austerlitz-jatko-osa julkaistaan. Taistelukentällä voi vaellella haamuosastoja, joita ei oikeasti ole olemassa, ratsuväkirynnäköt voivat mennä joukko-osaston läpi aiheuttamatta vahinkoa ja muuta pientä pikkuikävää. Suurin ongelma on epävakaa nettipeli, joka kaatuilee herkästi yli kahden hengen peleissä.
Waterloo on mainio uusvanha peli, joka saa jatkoa jo maaliskuun lopussa, kun Austerlitz julkaistaan. Muodostelmiin ja joukkojen ryhmittämiseen perustuva taisteleminen muistuttaa yllättävän paljon Shogunia, jolle Waterloo häviää vain tunnelmallaan epäselvemmän taistelukenttänsä takia.
84
