Capcomin Way of the Samurai on kuin Kurosawan Yojimbo-elokuva, mutta pelaaja päättää, mihin suuntaan Amahara-kylän kohtalo kulkee.

Way of the Samurai 2 kertoo samurain arjesta 1800-luvun lopun Japanissa. Yhteiskunta on käymistilassa ja samurai-luokka vetää yhdessä Tokugawa-hallinnon kanssa viimeisiä hengenvetojaan. Koska feodaaliaikaista luokkajakoa puretaan, useita entisiä samuraita odottaa kiertolaisen elämä.

Isännättömät samurait eli roninit päätyvät pätkätyön perässä Amaharan kaltaisiin pikkukyliin. Amaharassa kyläidylli on muuttunut taistelutantereeksi, jossa maistraatin ylläpitämä järjestysvalta käy kädenvääntöä rikollisen Aoto-jengin kanssa. Samurai- ja western-elokuvien harrastajat tunnistavat kuvion eikä sitä enempää pelissäkään pohjusteta.

Yo! Jimbo!

Pelaajan samurain on luovittava korruptoituneiden virkamiesten ja häikäilemättömien murhamiesten välissä, motivaationaan joko korkea moraali tai lihava palkkapussi. Laki on modernisoituvassakin Japanissa yhtä kuin miekka.

Katana yksin ei pidä miestä leivässä. Hyvällä lykyllä töihin törmää kadulla, mutta elannon perässä on myös juostava. Paikallishallinnon tai Aoto-jengin riveissä niittää mukavaa saldoa, mutta viholliselle työskentelevä muukalainen muistetaan ja leirin myötä valitsee myös vihollisensa. Tehtävät koostuvat yleensä taisteluista, mutta mukaan mahtuu tavaroiden ja ihmisten etsimistä.

Roolipeli- ja toimintaelementtien yhdistämisestä huolimatta seikkailu toimii saumattomasti. Yhdestä napista puhuu samurai, toisesta miekka. Taistelu ovat yksinkertaisia. Käytössä ovat vaaka- ja pystyviillot, joita voi myös yhdistellä. Uusia liikkeitä oppii kokeilemalla tai viisaampiaan kuuntelemalla. Myös esineitä, kuten ruukkuja ja laatikoita, voi käyttää apuna pieksennässä.

Vihollisia vaivaa varovaisuus. Ne eivät saa porukalla pystyyn kunnon nujakoita, vaan astelevat useimmiten yksi kerrallaan miekan ruoaksi. Vaikeustasoa nostamalla saa jo vastusta.

Last Man Standing

Samurain tie on tiivistetty kymmeneen päivään. Pelkkä läpipeluu ei ole tehtävä eikä mikään. Yhteen pelikertaan saa upotettua korkeintaan muutaman tunnin, onneksi uusintakierroksiin on panostettu. Seikkailussa ei ole vain yhtä tarinaa, se rakentuu aidosti omien ratkaisujen perusteella.

Kymmenen päivän aikana aikataulu on vapaa ja loppukohtauksia on useita. Lisäpontta seuraavalle yritykselle antaa mahdollisuus jatkaa edellisen pelihahmon tilastoilla.

Päivät on jaettu vuorokaudenaikoihin, jotka asettavat rajat työtehtäville. Aamuksi määrätystä deadlinesta on turha yrittää hakea palkkaa enää illalla. Työnteon ohella aikaa on järjestettävä varusteiden päivittämiseen, syömiseen ja nukkumiseen.

Way of the Samurai 2:ssa on oikeasti tehtävä valintoja. Malli on virkistävä, mutta siinä on myös kääntöpuoli. Pelin on venyttävä eri vaihtoehtojen mukaan, eikä hahmoihin, tapahtumiin tai tehtäviin ole saatu luonnetta mukaan. Pahiksen peluu ei esimerkiksi kannata, sillä kauppias kieltäytyy myymästä kylää riivaavalle raggarille mitään. Puotipuksua ei voi silti viiltää kahtia ja ottaa tiskiltä haluamaansa.

Kamera liitää matalalla ja zoomaa vuorotellen liian lähelle ja kauas. Sisätiloissa tai muissa yhtään ahtaammissa sopukoissa kuvakulmasta on mahdoton saada tolkkua. Samurain kävelyttäminen on vaivatonta, mutta taisteluliikkeissä on ikävä viive, joka hieman haittaa miekkailua.

Vetovoima on paljon omasta kestokyvystä kiinni. Jos konsepti ei heti nappaa, jäävät pelikerrat yhteen. Ahkeralla tahkoamisella pääsee peliin paremmin sisään, mutta toisto ei säästä Way of the Samurai 2:takaan, vaan se syö auttamatta kokemuksen tuoreutta. Hyvää Way of the Samurai 2:ssa on idea, pahaa toteutuksen löyhyys ja rumaa grafiikka. Peli näyttää yhtä jännittävältä kuin riisipelto.