We Love Katamari Damacy on vastaus rukouksiini. Jo nimestä voi päätellä, ettei kyse ole loppuun pureksitusta ideasta vaan jostain uudesta ja eriskummallisesta pelikokemuksesta. Kimppuun ja heti!

Tällaisia herkkupaloja voi tulla vain Japanista. Jostain syystä kankea kaukaasialainen mielikuvitus ei taivu hullutuksiin, vaan jurnuttaa nenä tiukasti kiinni mutaliigan turpeessa, ja tulos on sen mukaista. Japanilaiset sen sijaan fuusioivat satuja ja tarinoita universumin kaikilta laidoilta, ja We Love Katamari Damacy on uusin tähti tällä taivaalla.

Tosin jos ihan rehellisiä ollaan, Japanissa on julkaistu aikaisemmin Katamari Damacyn ykkösosa, mutta meillä Euroopassa We Love Katamari Damacy on vasta se ensimmäinen osa.

Ego ja egon tötterö

Universumin massiivisin ego kuuluu Kosmoksen Kuninkaalle, psykedeeliselle kukertavan kirjavalle jumalalle, joka puolivahingossa huitaisi hukkaan kaikki taivahan tähdet. Moinen mitätön pikkuseikka ei pahemmin pulleaa egoa häiritse, mutta onneksi jälkeläinen puurtaa maankamaralla saadakseen tähdet takaisin taivaalle. Kosmoksen Kuninkaan poika on tietysti Prinssi, piskuinen ja vallan merkillisen näköinen uuttera tötterö.

Vihreään verkaan verhoiltu Prinssi liikkuu maan päällä, jonka kansalaiset ovat totaalisen hullaantuneita Mr. Egoon, Kosmoksen Kuninkaaseen. Kansalaisten avoin palvonta ja mielistely ilahduttavat Kuningasta enemmän kuin kylliksi. Erityisen mieluisia ovat Prinssin vaivalla kokoon pakertamat katamarit, jotka palvovat alamaiset ystävällisesti lahjoittavat Kuninkaalle vongattuaan ne ensin itselleen Prinssiltä. Kunkku punnitsee materian kaikkivoivalla kämmenellään ja viskaa roinan tuikkimaan tähdeksi taivaankannelle.

Katamari on roinarypäs, liimapallo, jota Prinssi pyörittelee pitkin koteja, katuja ja merenpohjaa. Kaikki eteen osuva sälä ja rompe tarttuu mukaan kuin lumipalloon, kunhan kama ei ole liian suurikokoista. Tämäkin puute tosin korjautuu pallon koon kasvaessa, sillä pallon imuvoima parantuu koon kasvaessa loputtomiin. Katamariin tarttuu kottikärryjä, koiria, kissoja, polkupyöriä, puistonpenkkejä, ihmisiä ja maantielana, eikä edes pilvenpiirtäjä ole liian suuri suupala.

Kosmoksen Kuningas antaa Prinssille kunkin katamarin kokoamiseksi pienen ohjeistuksen, joka voi olla vaikkapa käsky kerätä kokoon halkaisijaltaan kolmen metrin mittainen katamari kuudessa minuutissa tai pikkaisen pienempi pallero mahdollisimman nopeasti. Jos tässä tehtävässä epäonnistuu, saa tuta isän kädestä kun mustaksi muuttunut raivopää suolaa Prinssin armotta seulaksi.

Prinssin toimia säestää merkillinen musiikki, joka sopii peliin mainiosti. Biisit ovat sekoitus jatsia, muzakia, acapellaa ja poppia, ja herättävät minussa hilpeyttä ja hyvää mieltä. Yhtä hilpeä on piirrostyyli, joka on sekoitus karikatyyrejä, psykedeliaa ja naivismia kuorrutettuna kaikilla sateenkaaren väreillä.

Kaksinpelissä voittaja on nopein katamarin kasvattaja, ja voitto varmistuu viimeistään silloin, kun saa napattua vastustajan kiinni oman liimapallonsa rakennusaineeksi. Parhaimmillaan Katamari Damacy on kuitenkin yksinpelinä.

Kukkea psykedelia

Vaikeustaso ei kiristä hermoja, joten katamari poikineen pyörähtää tähdeksi taivaalle rivakkaan tahtiin. Jokaista tehtävää ei saa kertapyöräytyksellä läpi, vaan kenttiä pitää rullailla joskus useammankin kerran ennen kuin Mr. Ego näyttää Prinssille aurinkoisemman puolensa konetuliaseen sijasta. Jo hyväksyttyjä katamareja voi parannella ja nopeuskenttiä pystyy petraamaan aina sekunnin pari, sillä jokaisen mission voi pelata uudelleen niin usein kuin haluaa.

Katamari Damacyn esikuvaa tai sukulaissielua ei ole helppo keksiä. Peli on vastaus kaikkiin niihin rukouksiin, joissa on toivottu ideoita kierrätyksen sijasta ja hulluutta tavanomaisuuden tilalle. Huumori on yhtä kukkeaa ja merkillistä kuin kaikki muukin tässä pelissä, enkä muista yhtä linjakkaan posketonta kokonaisuutta ennen nähneeni.

Yksinkertainen idea kantaa yllättävän pitkälle. Nopeatempoiset ja lyhyet pelisessiot vievät mukanaan, mutta paras (tai pahin) intohimo jää syttymättä. Katamari Damacya on hauska pelata, mutta kesken työpäivän palluran pyörittely ei putkahda mieleen eikä kotiin tarvitse palata puolijuoksua. Jäipä vielä jotain odotettavaa: se maailman ensimmäinen täydellinen peli. Sitä odotellessa Katamari Damacy on vallan hyvä korvike.