Haluaisitko soittaa haitaria, banjoa, tuubaa tai taikorumpuja, mutta et vain osaa? Ei hätää, Wii Musicilla osaat soittaa kaikkea, vieläpä samaan aikaan.
Haaveilen osaavani soittaa jotain instrumenttia jumalaisesti. Kova realismi iskee nopeasti näpeille, sillä ajan, motivaation tai taitojen puutteen takia unelman toteutus osoittautuu vaikeaksi. Wii Music poistaa yhtälöstä taitovaatimukset: soittaja tarvitsee vain annoksen intoa ja eläytymiskykyä.
Rahakaan ei ole este, sillä Wii Music -harrastus maksaa vain noin euron per soitin. Herra Miyamoton tuottamalla soitinpotpurilla tilutetaan kitaraa, rumpuja ja 60 muuta soitinta. Joidenkin ääntä et ole edes halunnut kuulla, tai ainakaan naapurisi ei halua.
Arsenaali koostuu kosketinsoittimista, rummuista, puhaltimista, kieli- ja pelleilysoittimista. Kaikkea klavikordista kastanjettien kautta kissapukuun. Valtavaa instrumenttimassaa hallitaan neljällä soittotavalla.
Kosketinsoittimia ja rumpuja taotaan Wiimotella ja Nuntsalla pystysuuntaan huitomalla. Kitaratyyppisiä kielisoittimia näppäillään lyhyellä edestakaisella ranneliikkeellä, jolloin Nuntsa näyttelee skitan kaulaa. Laajemmilla eleillä soitetaan viulua, selloa ja muita jousisoittimia. Puhaltimet hoidetaan fiiliksen vuoksi suun eteen nostetulla Wiimotella. Äänet syntyvät näppäimillä ja voimakkuutta säädetään ohjaimen asennolla. Jokaisessa soittomuodossa näppäimet tekevät jotain erikoisuuksia, kuten tremoloita ja nuottien lyhennyksiä.
Soittaminen on helppoa, suurpiirteistä improvisointia. Omia tilutuksiaan saa tunkea ihan mihin väliin tahansa, joten kappaletta muistuttava kakofonia syntyy vaivatta. Tarkkoihin näppäimiin pohjautuvilla puhaltimilla on helpointa soittaa jopa jotain järkevän kuuloista.
Useimmiten tulkinta hajoaa väärässä tahdissa toilailuksi, vaikka metronomi ja pomppivat bebob-symbolit auttavat. Lopputuloksesta saa tehdä automaattisesti ohjatun Wii Music -videon, joka tallentaa enemmän tai vähemmän huimaavan soittosuorituksen.
Hi-hat palaa
Wii Fit -tasapainolaudan tukema rumpusetti tuo takomiseen hikeä ja tekemisen tunnelmaa. Lauta asetetaan tuolin eteen, jolloin jalat hoitavat bassorummun ja hi-hatin. Muut rummut ja symbaalit jäävät Moten ja Nuntsan harteille.
Oppituntien läpäisy vaatii rautaista koordinaatiota, rytmitajua ja sorminäppäryyttä. Vähän liiankin kanssa: koska pelkkä huitaisu ei kerro pelille, koska rummun pitää pamahtaa, iskut lyödään napeilla. Fiilis katoaa jonnekin kikkailun sekaan. Jos virtuaalirumpujen soittaminen on oikeita vaikeampaa, rummutan mieluummin vaikka pöytää. Ilman huitomisessa ei edes ole samaa armotonta intensiteettiä kuin Rock Bandin kannujen mättämisessä.
Wii Musicin juttu on jam-tila, jossa valitaan biisi ja otetaan vastuu yhdestä 4–6 hengen bändin soittimesta. Nuotit noudattavat kappaleen kulkua, mutta niiden määrän, voimakkuuden ja pituuden määräävät soittajan liikkeet. Tulkinta on siis omasta fiiliksestä kiinni.
Kipaleilla on neljä perusnopeutta ja kaikki soittimet saa soittaa itse, jos vetää kappaleen riittävän monta kertaa peräkkäin läpi. Biisivalikoima eroaa Rock Bandista ja Guitar Heroista kuin gootti kuorolaisesta, sillä soitettavana on esimerkiksi Zelda-teema ja Oodi ilolle.
Instrument improvissa ei ole lainkaan ennalta määrättyä taustakappaletta, vaan kaikki vetävät 20 minuutin jazz-odysseijaa heiluessaan ympäri huushollia. Aivojen kuulokeskuksen tuhoava keitos on taattu.
Peli puuttuu
Jammailujen ja oppituntien ohella Wii Musicissa on kolme viihdyttävää minipeliä. Niistä pisteytetty sinfoniaorkesterin johtaminen tahtipuikkoa heiluttamalla ja bemanityyliin lehmänkelloilla kilkattelu huvittavat parin tunnin verran.
Ehdottomasti paras minipeli on äänivisailu, jossa muun muassa asetetaan ääniä korkeusjärjestykseen, etsitään samaa nuottia korvakuulolta ja korjataan melodioita. Kun tähän naitetaan alaspäin tikuttava aika, vaikeustaso on sopivan kiperä. Äänivisailussa olisi jopa potentiaalia johonkin suurempaan.
Wii Musicia on vaikea pisteyttää, sillä se on musiikkilelu eikä varsinainen peli. Koko hela hoito kiteytyy kysymykseen: huvittaako? Kyllä, hetkittäin ja etenkin kimppakivana, mutta ei riittävän usein ja pitkään.
Soittamisessa on parhaimmillaan huimaa fiilistä, mutta tunsin itseni liian usein epävireisen posetiivin pyörittäjäksi. Wii Music muistuttaa huvittavia ääniä päästelevää lelusyntikkaa, joka jää nopeasti hyllyyn keräämään pölyä, vaikka aluksi olikin kiva mekkaloida.
75
