Wiistä tulee U

Saamme pitkästä aikaa kokonaan uuden pelikonsolin, kun Nintendon Wii U julkaistaan marraskuun lopulla. Edellinen uusi pelikonsoli – käsikonsoleita lukuun ottamatta – oli viiden vuoden takainen PlayStation 3. Tai sitten se oli tammikuussa 2010 ilmestynyt Applen iPad, vähän näkökulmasta riippuen.

Se, voidaanko Wii U:ta pitää kokonaan uuden sukupolven lähtölaukauksena, riippuu sekin näkökulmasta. Joidenkin mielestä se on edellisen eli seitsemännen konsolisukupolven viimeinen pihaus, sillä teknisesti Wii U on melkein tätä nykyistä sukupolvea. Nintendolle itselleen Wii U taatusti edustaa uutta sukupolvea, ero Wiihin on niin suuri.

Wii U:sta odotetaan todella paljon. Syyskuussa Wii oli myynyt 97,18 miljoonaa kappaletta, joten miljoonan jenin kysymys kuuluu, vaihtavatko kuluttajan Wiin Uuhun vai riittääkö yksi yhden pelin (Wii Fit) ihme komeron perälle.

Wii oli ensimmäinen helppoon liikeohjaukseen perustuva konsoli. Se oli juuri sitä, mitä kasuaalipelaajat halusivat: ei hankalia pädejä, pelkkää ”kaukosäätimellä” huitomista. Liikeohjaus iski epäilyistä huolimatta suoraan kuluttajien sydämeen, ja hetikohta myös muut konsolit lisäsivät ominaisuuden Movena tai Kinectinä. Nyt ihmetellään, mitäs muuta sillä ohjauksella voisi tehdä kuin tanssia ja golfata.

Liikeohjaus on kuitenkin jo niin nähty, nyt kuluttajat haluavat kosketusnäyttöjä: älypuhelimia ja täppäreitä. Sen lisäksi, että Wii U joutuu taistelemaan uusia laitteita vastaan, se myös vastaa niille tekemällä ohjaimestaan melkein täppärin. Idea on mielenkiintoinen, mutta se, onnistuuko täppärin naittaminen pelikonsoliin, jää nähtäväksi.

Wii U on ensimmäinen Nintendo-laite, jota Nintendo on myöntänyt joutuvansa myymään tappiolla ja keräämään rahat peleistä. Vaikka muut konsolit ovat tehneet näin jo pitkään, Nintendo joutuu muuttamaan politiikkaansa nyt historiallisesti ensimmäisen kerran.

 

Jollei suurin syy niin ainakin yksi suurimmista on jeni, joka on vahvistunut viimeiset neljä vuotta. Mitä vahvempi jeni on, sitä vähemmän rahaa japanilainen valmistaja saa länsimaissa myydystä laitteesta. Tämä lienee syypäänä myös Sonyn jo jonkin aikaa jatkuneisiin vaikeuksiin.

Ensimmäisen Suomen-esiintymisensä Wii U teki viikonlopun Digiexpoilla. Tuttujen Nintendo-tittelien lisäksi esillä oli myös ns. kolmannen osapuolen julkaisemia pelejä kirkkaimpana helmenään suomalaisen Frozenbyten Trine 2. Historiaa sekin.

Lisää aiheesta

  • Pääkirjoitus: 250 lehteä myöhemmin

    Tämä juttu pitää alkaa jo miltei muinaisista roomalaisista. 23 vuotta sitten Suomi oli täysin toisenlainen kuin nykyisin: televisiokanavia oli kaksi, kännyköitä ei vielä ollut ja pelikelpoiset pc:t maksoivat monta kymmentä tuhatta markkaa.
    Silloin 250 lehteä sitten, emme mitenkään…
  • Pääkirjoitus: Pelikansan edustajat

    ELinkeinoministeri Jan Vapaavuori oli pitämässä juhlapuhetta Finnish Game Awardsissa, jossa juhlittiin pelialan 20-vuotistaivalta. Tosin me jo kauemmin pelialalla olleet olimme sitä mieltä, että termi oli väärä. Suomen "oikea" peliteollisuus syntyi varmaankin 20 vuotta sitten Housemarquen…
  • Pääkirjoitus: 20 vuotta Eekolmosta

    Jo ennen E3:sta pelejä esiteltiin muun muassa ECTS-messuilla Lontoossa parhaimmillaan kaksi kertaa vuodessa sekä Consumer Electronics Show’ssa Las Vegasissa. Sitten ala alkoi paisua ja Los Angelesiin perustettiin ne ainoat oikeat pelimessut.
    Olin mukana jo ensimmäisessä tapahtumassa – minä…