Klassinen Wizardry-sarja on kyntänyt pelimeriä jo vuosikymmenen ajan. Osa seitsemän melkein valahti verkkomme läpi, mutta koska se voitti noin puolet jenkkilehtien jakamista Vuoden Roolipeli -palkinnoista, niin pakkohan se oli ottaa katsaukseen.
Wizardryt ovat vähintäänkin yhtä legendaarisia kuin Ultimat, mutta Suomen valloitus alkoi vasta kuutososasta pelien levitessä Yhdysvaltain ulkopuolelle. Wizardry seiskan perusjuoni on näennäisesti tavanomainen: etsi mahtiesine ennen kuin pahat jätkät löytävät sen. Mahtiesine on piiloitettu Lost Guardian -nimiseltä planeetalta löytyvän hirmuisen sokkelon syövereihin ja vain pelaajaporukka voi pelastaa maailman. Pelin edistyessä paljastuukin huomattavasti peruskliseitä rikkaampi juoni.
Juonivyyhti
Wizardryssä on todella nähty vaivaa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että peli voi alkaa neljällä eri tavalla. Kolme ensimmäistä tapaa määräytyvät sen mukaan, miten pelaaja läpäisi Wizardry VI:n ja neljäs on noviisialoitus peliä ennen pelaamattomille.
Aloitusvaihtoehdot vaikuttavat lähinnä porukan aloituskohtaan maastossa, aseistukseen ja taikoihin. Uusi sakki aloittaa lähellä New Cityä, ja kovin pahoja mömmöjä ei heti tule vastaan. Veteraanisankarit puolestaan joutuvat jo alusta pitäen melkoisen myllytyksen kohteeksi.
Juorut kulkevat
Wizardry 7 sijoittuu Guardia-planeetan pinnalle. Seikkailijatiimimme kompatessa ympäri maita ja mantuja vastaan saapuu mitä omituisimpia olentoja. Guardian alkuperäiskansojen lisäksi vastaan tulee Guardian ulkopuolelta saapuneita ilkeiden olentojen ryhmiä.
Pahojen poikien jengeissä on yksi mielenkiintoinen piirre: eräät niistä yrittävät tietokoneohjatusti suoriutua samasta tehtävästä kuin pelaajakin, eli jos viivyttelee liikaa, saattaa eteen tulla tyhjiä aarrearkkuja sun muita, joiden tavarat ovat jo kadonneet parempiin ja nopeampiin suihin. Todella loistava ja omaperäinen idea!
Vaihtoehtotodellisuuden tunnelmaa lisää entisestään sekin, että NPC:t juttelevat keskenään. Jos pelaajaporukka juoruaa yhden kanssa ja paljastaa itsestään liikaa tietoja, saattaa tieto kulkeutua paikalliselle pääpahalle, joka tietää järjestää muutaman mukavan pikku yllätyksen pelaajien polun varrelle...
Keskustelu muuten tapahtuu kirjoittamalla kokonaisia lauseita. Pääsääntöisesti peli tuntuu pysyvän kärryillä pelaajan puheista, ellei nyt aivan hurjan monimutkaisia virkkeitä kehittele. Keskustelu lauseittain on hyvä idea, mutta ikävä kyllä vastausrepliikit valuvat hitaasti ruudulle ja ei voi olla aivan varma, miten pitkälle pelin parseri (jiih!) ymmärtää syötteitä. Hyvä idea silti.
Taikuuden kuusi elementtitasoa
Wizardryn taikasysteemi on varsin mielenkiintoinen. Taikoja voivat käyttää maagi-, alkemisti-, kleeri- tai psyykkisiä kykyjä omaavat henkilöt. Esimerkiksi piispa osaa käyttää maagin ja kleerin loitsuja, ja samurai pystyy heittämään maagiloitsuja.
Loitsut on jaettu kuuteen ryhmään eli maan, ilman, veden, tulen, magian ja hengellisyyden elementtitasoihin. Jokaisella hahmolla on omat loitsupisteet kullekin elementtitasolle ja loitsun käyttö verottaa pisteitä vain siltä elementtitasolta, johon loitsu kuuluu.
Älykkäästi loitsuja voi heittää myös eri voimakkuuksilla. Esimerkiksi jos Patric-maagi loitsii 3. voimatason tulipallon (pisteitä 6 per taso), hän kuluttaa tulen elementtitason magiapisteistään kaikkiaan 18 kappaletta. Voimatasot vaikuttavat paitsi tehoon myös loitsun heiton vaikeuteen.
Taioista löytyy kaikkea vänkää aina psyyketulesta ydinpommiin ja jos oikein ilkeiksi ruvetaan, voi vihollisten päälle manata vaikkapa muutaman tonnin kiveä (hihihi).
Kaiken kaikkiaan loitsimissysteemi on yksi parhaista eteen osuneista, josta voisi yksi sun toinenkin firma ottaa oppia. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Vähävalinnaista miekanheilutusta
Vaikka magiasysteemi on loistava, ei samaa voi ikävä kyllä sanoa taistelusta yleensä. Vihollisia hyökkää kimppuun lähes jatkuvasti ja uusien maisemien tutkiminen on melkoisen tahmeaa, kun joka halvatun hetki joku örkki huohottaa niskaan. Tuleehan niistä tietysti mukavasti kokemusta, mutta silti...
Sir-Tech on tietoisesti käyttänyt jo vähän vanhahtavaa vuoropohjaista taistelusysteemiä reaaliaikataisteluita vihaavien roolipelajien iloksi. Taktiikka valitettavasti rajoittuu optioiden valintaan, ja viholliset liimautuvat ryhmän eteen ja siinä sitten mätkitään, kunnes toinen osapuoli puree multaa tai lähtee karkuun. Oman ryhmän jäseniä ei voi osoittaa keskittämään hyökkäystään jonkun tietyn hahmon kimppuun. Ikävä tuli jotain AD&D-kultalaatikoiden kaltaista taistelusysteemiä, nyt pelaajalle jää niin hirmuisen vähän päätettävää.
Omien hahmojen joutuessa myrkytyksen, jäädytyksen tai ylipäätään minkä tahansa muun pahan vaikutuksen uhriksi ilmestyy tätä tilaa kuvaava naamankuva hahmon pään viereen. Ikävä kyllä naamari on pientä tihrua, josta ei saa kunnolla selvää. Might & Magicin ylikorostuneet naamankuvat olivat paljon parempia. Eikä suojaloitsujen päälläoloa näy mistään.
Tekninen puoli
Grafiikka on sellaista kohtalaista VGA:ta ja vaikka animaatiota kehutaan, ei se oikein säväyttänyt. Ääniefektit sentään ovat varsin kiitettäviä. Linnut laulavat, askeleet narisevat ja taistelussa miekat kilisevät loitsunhumahdusten lomassa. Lisäksi viholliset ääntelevät silloin tällöin ja muutamat äänet, kuten pahojen munkkien messuaminen, ovat todella mukaansatempaavia. Musiikki puolestaan kärsii lievästä naiviudesta ja itsensä toistamisesta.
Hahmonhallinta on toteutettu suhteellisen hyvin. Naaman klikkauksella siirrytään ruutuun, josta voidaan tutkailla kyseisen henkilön kykypisteitä ja tavaroita. Ainoa häiritsevä piirre on se, että siirryttäessä hahmoikkunassa tutkailemaan toista hahmoa, tulee seuraava hahmo näkyviin jokseenkin sattumanvaraisesti. Ärsyttävää, kun pitäisi siirtää kamaa mieheltä toiselle.
No, onkos se huippupeli?
Ensimmäisellä pelikerralla Wizardry ei vakuuta. Pelaajaporukka on järjestelmällisesti alakynnessä ja kun kompassia ei ole kuin loitsuna tulee alussa harhailtua melkoisesti.
Pelipaketin kannessa rummutetaan mahtavalla automaattisella kartoituksella, mutta naama vääntyy hyvin ikävästi kun selviääkin, että ensin täytyy hommata kartta. Tätä etsiessä minulla sitten menikin hupaisasti tunti jos toinenkin. Vielä pahemmin itkettää siinä vaiheessa, kun huomaa kartan kartoittavan kerrallaan vain pikkuisen alueen verran ja kaiken kukkuraksi vain ne alueet, joissa pelaajaporukka on käynyt, eikä esimerkiksi niitä alueita, jotka nähdään selvästi. Se on nähkääs sidottu kartoittajan kartoituskykyyn, joka minulla oli vasta vasta 15/100. Perästä kuuluu.
Wizardry-sarja on tarkoitettu raskaan sarjan roolipelaajille ja vilistää yli toimintapohjaisempaa AD&D/Beholder-linjaa rakastavilta. Siihen kypsyy hyvin helposti, ellei viitsi paneutua pelaamiseen. Mutta kun peliin jaksaa keskittyä, alkaa systeemiin pikkuhiljaa tottua ja pelaaminen maistuu ihan toisella tavalla. Pelihistoriaa tutkivien iloksi kolme ensimmäistä Wizardryä on muuten saatavissa Suomestakin yhtenä pakettina.
86
