Woodruff and the Schnibble of Azimuth – Nallenmurhaajan jäljillä

Ydinsodan jälkeisestä maailmasta on tehty vaikka kuinka monta tietokonepeliä. Yleensä seikkailut ovat olleet, sattuneesta syystä, tunnelmaltaan synkkiä ja painostavia. Vaan ei Woodruff.

Ihmiskunta on lähes tuhoutunut suuressa ydinsodassa. Säteilytason laskettua siedettävälle tasolle eloonjääneet kömpivät esiin väestönsuojistaan ja huomaavat, että vieraat muukalaiset, boozokit, ovat valloittaneet ja asuttaneet maan. Vahingosta viisastuneina ihmiset aloittavat sodan boozokeja vastaan, tappavat suuret määrät muukalaisia ja perustavat ison kaupungin, johon jäljellejäävät otukset asettuvat asumaan ihmisten kanssa.

Boozokit ovat harvinaisen hauskan näköisiä murtikoita, jotka tuovat väistämättä mieleen pelin tekijätiimin Coctel Visionin aiemmat Gobliins-puzzlepelit. Epäilenkin, että kaukaa haettu taustajuoni on keksitty vain siksi, että Coctel on mieltynyt boozokeihinsa. Semminkin kun sotaan ja ydintuhoihin ei pahemmin viitata pelin aikana.

Pelin sankari on aluksi vielä vauvaikäinen boozokki, Woodruff. Woodruff asustaa onnellisena adoptioisänsä tohtori Azimuthin kanssa. Mutta sitten paha neuvonantaja Bigwing kaappaa professorin ja tappaa julmasti Woodruffin nallekarhun. Tohtori Azimuth kun on työskennellyt aikamatkailun parissa ja kehittänyt hyvin mielenkiintoisen Vehkeen. Kyseistä Vehjettä himoitseekin useampi kuin yksi taho.

Onneksi Azimuth saa sysättyä Woodruffin piiloon ja kytkettyä häneen kasvattajalaitteen, ja konnien häivyttyä Woodruff kasvaa yhdessä hujauksessa täysi-ikäiseksi. Mutta "lapsen tieto, naisen muisti, ei ole partasuun urohon", eikä Woodruff vasta aikuistuneena ymmärrä mitä on tapahtunut.

Lisää elokuvaa

Woodruffin maailma on todellinen kaupunkisuunnittelun helmi. Kun boozokit oli saatu alistettua, ihmiset rakensivat kaupungin, jossa Leonardo Da Vincin muinaisen suunnitelman hengessä sosiaaliluokat muuttuvat kehältä toiselle siirryttäessä.

Seikkailu etenee Kaupungin sisällä, kehältä toiselle. Eteneminen tuo lähinnä uusia vierailupaikkoja, mutta vanhemmissa on silti käytävä visiitillä aina silloin tällöin. Uutta grafiikkaa tulee nähtäville sen verran usein, että vanhoihin kuvioihin ei ennätä kyllästyä.

Kuten King's Quest 7, myös Woodruff muistuttaa enemmän elokuvaa kuin peliä. Pelin yleisilme on hyvin piirrosmainen sarjakuvamaisine hahmoineen ja vekkuleine taustoineen. Tästä on luonnollisesti omat huolensa, sillä joissain paikoissa jää helposti yksi sun toinenkin esine aluksi huomaamatta. Ongelmasta selviää haravoimalla komentokursorilla ruudun huolellisesti.

Seikkailupelien perusluonteen mukaisesti lähes jokaisessa huoneessa on muutama paikallaan nököttävä henkilö, jonka kanssa voi jutella. Dialogit toistetaan ainoastaan ja vain audiona _ tekstiä ei saa näkyviin millään. Onneksi puhe on niin selkeää, että kuullun ymmärtää. Huonompi juttu on se, että keskusteluja ei voi keskeyttää _ välianimaatiot sentään pysähtyvät ESC:llä.

Jutustelut ovat aikamoista seikkailupelien standardikamaa. Keskustelukumppanin klikkaaminen tuottaa muutaman virkkeen mittaisen dialogin. Yleensä vieraiden kanssa voi jutella muutamaan otteeseen ja jos tämän jälkeen yrittää päästä juttusille, alkaa puheruljanssi alusta. Omia sanomisiaan ei voi mitenkään kontrolloida, mikä on kyllä harmi ja tuntuu lähinnä keinotekoiselta rajoitteelta ja yksinkertaistamiselta.

Pelin ongelmat ovat aika nokkelia. Esimerkiksi pimuposteria tuijottavan papukaijan kanssa pääsee puheväleihin kun sensuroi tervalla naisenkuvan strategiset alueet. Toinen huvittava ongelma tulee eteen pelin alkuvaiheessa, jossa Woodruff ei osaa käyttää muun muassa hissiä kun raukka ei osaa lukea käyttöohjeita. ABC-kirja pitää siis päntätä päähän mahdollisimman nopeasti.

Woodruffista paistaa läpi ranskalainen Asterix-huumori. Pieniä graafisia animaatiokikkoja on mukana tuhatmäärin ja grafiikka on muutenkin hupaisaa. Boulder Dashin Rockfordin tapaan Woodruff alkaa pelleillä, jos jää yksin liian kauaksi aikaa ja jos pelaaja äityy koettamaan jotain hullua toimintaa, ilmoittaa Woodruff tästä kyllä elehtimällä hupaisasti.

Pelin graafispainotteinen huumori ei ole ratkiriemukasta, mutta jos peliin ja sen nokkelaan vitsailuun keskittyy, on aika ihme elleivät hymykuopat korista poskia. Suuryrityksille ja verovirastolle luonnollisesti irvaillaan, mutta muuten huumori on hyvin korrektia.

Outo sovellus

Woodruffin käyttäjäliityntä on yksinkertainen ja käsittää vain yhden toimintakursorin. Mikäli osoittimen alla olevaa esinettä voi käpälöidä, sen nimi ilmestyy ruudun alareunaan. Kakkosnapilla aukaistaan tavaravalikko, jonka esineitä voi koettaa käyttää ruudun olioihin, mutta tavaroiden toisiinsa käyttäminen ei onnistu. Systeemi on yksinkertainen ja toimiva, eikä helpota peliä liikaa.

Sierran nykyisen pelipolitiikan mukaan Woodruff on vain ja ainoastaan Windows-sovellus. Peli toimiikin hyvin sutjakasti ikkunoista huolimatta. Laadukas asennusohjelma höystää perus-Windowsin apuohjelmien uusimmilla versiolla ja tulos on vaikuttava: animaatiot eivät nyi ja peli ei jää tahmaamaan missään vaiheessa.

Jostain kumman syystä Woodruff-sovellus ottaa haltuunsa koko Windowsin grafiikan, eikä pyöri KQ VII:n tavoin omassa ikkunassaan. Tämä ei ole varsinainen ongelma, mutta vaikka taustalla pyörivät ohjelmat toimivat täysin pelin kanssa estää Woodruff sovelluksesta toiseen vaihtamisen.

Ötökkätesteistä Woodruff selviää lähes puhtain paperein. Ainoa ongelma on, että neljän megan RAM-muisti ei oikein riitä pelin sujuvaan pyörittämiseen, kahdeksalla sitävastoin pärjää oikein hyvin.

Kelpo peli

Romppu on ahdettu taas täyteen tavaraa: 550 megatavua. Mukaan on tosin mahtunut 12-megainen Phantasmagorian demo, mutta muuten tila on käytetty pelkästään pelille. Mitään satojen megojen mittaisia AVI- tai FLI-animaatioita ei rompulla ole.

Woodruff on hyvä osoitus ranskalaisesta pelikulttuurista. Rakastajien maasta ei tule kovin paljon pelejä, mutta se mitä tulee on vähintäänkin hyvää ja ainakin hauskaa.

Kelvollisista seikkailupeleistä on aina pula ja Woodruff on sellainen. Mitään maailmankääntävää Woodruff ei tarjoa, mutta antaa monta mukavaa pelihetkeä boozokkien tornimaailman parissa.

86