World War Zerossa vuonna 1964 maailman yli eivät pyyhkäise brittipojat Beatlesin voimin vaan mongoli-invaasio. Paroni Ungenberg pysäytti ensin kommunistien valtaannousun ja jyräsi sitten venäläis-mongolialaisine joukkoineen puoli Eurooppaa. Länsivaltojen sankari James Anderson lähetetään Saksaan selvittämään paronin aikeita, sillä vuodesta 1914 jatkunut maailmansota on saatava loppumaan tai ainakin käännettävä voitolliseksi.
Jos World War Zeron taustatarina kalskahtaa tutulta, vika ei ole koulun luikuria lasketelleen historianopettajan, vaan PC-räiskintä Iron Stormin. Worl War Zero: IronStorm on konsoliversiointi aiheesta ja peliä on siloteltu sutjakammaksi ja paremmin konsolipelaajille uppoavaksi.
Historian nyrjähdyksestä huolimatta maailma muistuttaa toisen maailmansodan kuvauksia. Juoksuhautaa, raunioita ja sotilastukikohtia riittää vajaan kahdenkymmenen tehtävän edestä. Yksi alue on aina jaettu useampaan tehtävään, mutta kiitettävästi tehtäviä ei keskeytetä lataustauoin vaan kentät ladataan lennosta.
Viholliset askeltavat määrätietoisesti kohti, satoi sitten luoteja tai paistoi liekinheitin. Partioiden mielenkiinnolta estyy vain välttämällä näköyhteyttä. Selustassa hiippailusta ei siitäkään tule mitään, sillä mongoleilla on silmät selässä ja ne hoksaavat pelaajan aina hetkeä ennen kuin tämä syöksyy nurkan takaa.
Sotilaat eivät anna mairittelevaa kuvaa älykkyydestään, vaan niiden toiminta on muutaman rutiinin varassa. Toki aivottomat zombit ovat ensimmäisen persoonan räiskintöjen vakiovarustusta, mutta hitunen inhimillisyyttä tekisi ihmeitä World War Zeron tunnelmalle.
Vastapuolen harventamiseen on koko joukko käsiaseita, tykkejä ja kiinteitä konetuliaseita. Pääosuma kaataa vihollisen, keskiruumiiseen ja raajoihin saa syytää enemmän lyijyä. Padipelaajan paras ystävä on automaattitähtäys, vaikka se valitseekin herkästi olkapään, kun yrittää posauttaa otsaan, ja polven, kun tarkoitus on runnella sisuskaluja. Kokonaisuudessaan kontrollit ovat ok.
World War Zero on Doom-koulukunnan räiskintä, jossa tietää olevansa putkikentässä eksyksissä, jos kulman takana ei odota kuolema ja käytävillä eivät liikennöi raketit. Yksioikoisesta räimeestä puuttuu koukku, joka vetäisi pelaajan seikkailun läpi. Sodan tuntua henkii paremmin Medal of Honor -sarja ja Serious Samin seura on viihtyisämpi.
69
