Siivekkäiden pahin pelko on toteutunut: proteiinipitoiselle aamupalalle on jaettu aseet, ja aikainen lintu ei nappaa kuin napin otsaan. Team 17:n Wormsissa aseet kääntyvät kuitenkin matoveljiä vastaan.
Monet tuntevat SW-peliklassikon Scorched Earth. Pelissä tykille annetaan sekä ampumakulma että voimakkuus, laukaistaan se ja katsotaan osuiko vastustajaan. Wormissa tykin korvaa mato, mutta ei mikään vaivainen matkamies maan, vaan raskaasti aseistettu ja käsillä terästetty viiden pikselin korkuinen tappokone, joka lisäksi puhuu sujuvasti neljää kieltä.
Miksipä jättää vaikutteita siihen? Matosoppaa on maustettu vielä Lemmingsillä, Doomilla ja Street Fighterilla. Peli ei heti lopu kesken, sillä kenttiä Worms pystyy generoimaan nelisen miljardia (ensi lehdessä julkaisemme koodit jokaiseen). Määrä on ihan riittävä, koska jo miljardin kentän jälkeen kiinnostus Wormsiin selvästi laskee.
De Vermis Mysteriis
Vielä sitä tehdään yksinkertaisiakin pelejä. Wormsissa vastakkain on kaksi nelimatoista joukkuetta, ja tavoite ei voisi olla selkeämpi: vastapuolesta tehdään madonruokaa. Madot liikkuvat vuoronperään sen verran kuin aikaraja antaa myöten, ja vuoro katkeaa ampumiseen. Osuma eli vahinko verottaa osumapisteitä, minkä lisäksi mato kuolee, jos se lentää ruudusta pois tai tippuu veteen, ja lisäksi maastossa on miinojakin. Tyylipuhtaassa tapossa vihollismato sinkautetaan ilmaan räjäyttämällä tai lyömällä, kierrätetään parin miinan kautta ja plumpsautaan veteen.
Liikkumisen ja hyppimisen lisäksi madot osaavat rakentaa tasoja, kaivaa koloja pysty- ja vaakasuoraan, kavuta ylöspäin ninjaköydellä tai turvallisesti laskeutua benjiköydellä. Nopeasti siirtyminen hoituu teleporttaamisella, aidolla "Scotty, beam me up" -efektillä höystettynä.
Vaan vaikeaa vastustajaa on tuhota hyppimällä ja kävelemällä, siihen vaaditaan aseita, ja niitä madoilla on. Suurinta osaa käytetään samalla tavalla, eli ensin käännetään mato oikeaan suuntaan, väännetään tähtäyskursori sopivaan kulmaan, annetaan välilyöntinäppäimestä tarvittava määrä voimaa ja niin sanotusti annetaan palaa.
Matojen perusase on rajoittamattomalla ammusmäärällä varustettu sinko, jolla ammuskelua vaikeuttaa lentorataan vaikuttava tuuli. Aseen kehittyneempi muoto on maaliin hakeutuva ohjus, mutta ei senkään käyttö täysin vailla taitoa suju. Tärkeitä ja käytettyjä räjähdyksen lähteitä ovat käsi- ja sirpalekranaatti, joilla on myös helpointa töpeksiä: ylämäkeen heitetyn, mutta lyhyeksi jääneen kranaatin kieriminen takaisin omiin jalkoihin on tosi nöyryyttävää. Naapurimatojen jalkoihin voi käydä jättämässä dynamiittipötkön, mutta on parempi pitää huoli, että itse ehtii kauas ja lujaa.
Mikäli vihollismato on vieressä, sitä voi räiskiä joko Uzi-konepistoolilla tai kaksipiippuisella haulikolla. Street Fighterista varastetut Dragon Punch ja Dragon Ball sopivat erinomaisesti vihollismatojen poukittamiseen.
Ilmasta tippuu tasaisin väliajoin asetäydennys, joka tavanomaisimpien aseiden lisäksi saattaa sisältää jonkin tavoitelluista erikoisaseista.
Minigunin käyttöä tuskin tarvitsee rautalangasta vääntää, ja banaanipommi on vain sirpalekranaatin voimakkaampi versio. Himotuin ase, enemmän sen huvittavuuden kuin käyttökelpoisuuden vuoksi, on kauhua ja vavistusta herättävä Lammas. Kun hilpeän surkeasti määkivä nelijalkainen on hyppelehtinyt sopivaan paikkaan, saa lähitienoo bäää!nsärkyä, kun villapuseron perusmuoto räjähtää.
Madonlukuja
Pelaajaa yritetään saada samaistumaan matoihinsa antamalla hänelle mahdollisuus tehdä ikioma joukkue, jossa joka madolla on oma nimi. Sydämen manipulointihihnoja nykii myös pikkuruisten matojen söpö animointi ja hellyttävät kitisevällä äänellä lauotut kommentit.
Valitettavasti kaltaiseni karskit bittitappajat vailla omaatuntoa, sääliä ja huumorintajua lähinnä ärsyyntyvät varsinkin ja ennen kaikkea kuolinanimaatiosta, jossa mato vilkaisee ruutuun, sanoo alistuneesti "Oh Dear!" ja räjäyttää itsensä. Animaatio on aivan liian hidas ja tylsä verrattuna vaikka kunnon "Yaaargh!"illa maustettuun punasävyisen roiskuvaan versioon.
Onneksi madot puhuvat sujuvasti neljää kieltä, joten brittiläisteennäiset pikku pukahdukset saa vaihdettua jenkki-, germaani- ja ranskanpoikaversioihin. Ei se kuolinanimaatioon vaikuta, mutta helpottaa korvien oloa. Wormsissa on muutenkin vähän liikaa ylityöstöä ja varsinkin CD:n kerran naurattavien välianimaatioiden ajan olisi voinut käyttää muuhunkin. Vaan pieniä pyitä nämä ovat Itkun & Porun puussa, kun sen oksilla rötköttää varsinainen Hölmöyden hanhikin...
Kas kun yksinpelinä Worms ei kauaa jaksa viehättää, vaikka tietokonevastustajan saakin viritettyä varsin luonnollisen tuntuiseksi (tai erehtymättömäksi). Mitä hienoa, näppärää ja taitavaa pelaaja ikuna tekeekin, tietokone ei masennu, ei kiroile, ei tillitä itkua eikä muutenkaan osaa käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla, puhumattakaan siitä että se töpeksisi todella lahjakkaasti.
Moninpelinä Worms onkin sitten erinomaisen hauska, mikä ei ole lainkaan yllättävää. Todella yllättävää on, että aikana jolloin internetistä ja surffipelleilystä ollaan väen väkisin tekemässä uutta uskontoa, Worms ei tue muuta moninpeliä kuin saman koneen ääressä vuorottelua, onneksi sentään peräti 16 pelaajan voimin. Mutta edes modeemipeli olisi ehdottomasti pitänyt mukaan saada mukaan, vaikka kuinka kiire oli joulumarkkinoille! Klassiseen tapaan verkko- ja modeemipeli tietysti luvataan tulevassa päivityksessä.
Worms on kuitenkin hauska ja sosiaalinen peli, joka sopii erinomaisen hyvin esimerkiksi vaikka siihen, kun muiden Raittiusseuran poikien kanssa palataan vihollisympäristöön suoritetulta tiedusteluretkeltä, ja Steel Panthers ei enää ole hyvä idea.
85
