WRC 3 (PC) – Rallia saapasmaasta

”Auton kuljettaminen kylki edellä on parasta mitä housut jalassa voi tehdä”, sanoo rallikuskien vanha sanalasku.

WRC:n pitäisi olla jo ryhmäjaoltaan parasta A-ryhmää, ja 90-luvulla niin kuskit kuin pelit olivatkin rautaa. Oi Colin McRaen aikoja!

Mutta rallin kuninkuusluokan nykytilanne on synkkää katsottavaa, ja lyötyä lyödään tänäkin vuonna. Loebin vetäytymisen ja kahden uuden tallin vastapainoksi ensin päätti lopettaa Mini, sitten Ford.  Pakenen siis todellisuutta peleihin.

Rallipelejä ei ole kiusaksi asti. Genren suurnimi on Codemasters, jonka tallissa ovat DiRT ja simuhtava, virallisella lisenssillä siunattu WRC.  Vuosi sitten julkaistu WRC 2 näytti puutteistaan huolimatta kehityksen merkkejä, joten kolmoselta uskalsin jo odottaa jotain. Italialainen kehittäjä Milestone lupaa paranneltua ajotuntumaa, uudistettuja grafiikka- ja äänimoottoreita sekä uusiksi tehtyä uramoodia. Puheet ovat kovat.

Ei lipsu!

Ensimmäisen WRC-Fiestalla ajetun erikoiskokeen jälkeen WRC 3 tuntuu lupaavalta. Ajotuntuma on parantunut, tehokkaat rallirassit käyttäytyvät entistä luontevammin ja voimapalaute vääntää entistä paremmin vastaan. Ajaminen on hauskaa ja autoissa on tarpeeksi eroja. Mutta pitemmissä sessioissa alkaa karu totuus paljastua: eri tiepintojen mallinnuksessa on edelleen petrattavaa ja kun mennään pidon äärirajoille, pitoa on vieläkin liikaa. Lisäksi jarrut tuntuvat vähän turhan tehokkailta, minkä huomaa neulansilmämutkissa.

Ralleissa uutuutena on legendaarinen Monte Carlo, vanhoissa ralleissakin erikoiskokeita on lisätty tai päivitetty. Harmittavasti erikoiskokeet pysyvät turhan maltillisen pituisina, olisin halunnut nähdä oikeita 30 kilometrin pituisia pätkiä. Kalustossa mennään pääasiassa edeltäjän paletilla, ainoana lisäyksenä ensi vuonna WRC-sarjaan mukaan tuleva Volkswagen.

Nuotit hukassa

Lupailtu ulkoasupäivitys on pääosin onnistunut. Autot ovat entistä yksityiskohtaisempia, sääefektejä on viilattu ja tienvarsien yksityiskohtia on lisätty. Pintakiiltoa ei ole niin paljon kuin uusimmissa DiRTeissä, mutta en sitä jäänyt edes kaipaamaan. Autojen ja tienpinnan äänet ovat kakkosesta parantuneet, mutta uusittu kartanluku ei säväytä. Rallipelissä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kaikki adrenaliinin synnyttämä intensiteetti puuttuu nuotituksesta. Vauhdin ollessa keskimäärin satasen paremmalla puolella monotoniset nuotit hukkuvat taustalle, usein kohtalokkain seurauksin. Välillä kartturi huutelee mutkan ohjeistusta vasta kun puoli autonmittaa on jo rotkon puolella.

Kakkososan uramoodi oli paperilla hyvä, mutta kompastui puisevuuteen ja pirun ärsyttävään bugiin, joka söi tallennuksia. Ottivatko Italian-pojat opikseen? Ei, päinvastoin he heivasivat toimivan konseptin romukoppaan ja jättivät jäljelle pelkän tympeän pisteiden metsästyksen! Onhan autojen ja niiden päivitysten avaaminen hetken aikaa hauskaa, mutta puurtamisen parasta ennen -päiväys menee umpeen viimeistään kolmannen alueen kohdalla. Olisivat edes laittaneet aluehaasteiden vastustajiksi oikeita tulevaisuuden lupauksia tympeiden piirroshahmojen sijaan.

Kilin kolin nettiradalla

Moninpelissä on tarjolla kaikkea, aina yksittäisistä erikoiskokeista täyteen kisakalenteriin ja supererikoiskokeisiin asti. Pelaajakatto on asetettu kuuteentoista, ja ralleihin voi liittyä jopa erikoiskokeiden välissä. Aikasakon kera, tietysti. Haamuautoja vastaan ajaminen on teknisesti toimivaa, lagia tai muita ongelmia ei esiinny nimeksikään. Peliseuraakin löytyy ihan hyvin, tosin ei tungokseksi asti. Minun piti vain ennen moninpeliin pääsyä päihittää paha pomovastus: Gamespy kukistui kymmenillä kirosanoilla ja kolmannella luomallani kirjautumistunnuksella.

WRC 3 on hankala tapaus. Se on parasta, mitä rallifaneille on tällä hetkellä tarjolla, mutta kolmannessa yrityksessä pitäisi olla enemmän kehitystä, enemmän yritystä. Tuntuu siltä, että rajalliset resurssit on suunnattu ulkoasun puunaamiseen eikä pelillisen sisällön tuunaamiseen. Tympeän uramoodin jälkimakua olisi voitu paikata äärimmilleen viedyllä ajomallinnuksella, sillä nykyisellään paketti ei oikein palvele kumpaakaan kohderyhmää, intohimoisia rattimiehiä tai kasuaalikaahaajia.

WRC 3 on hauskaa ajanvietettä pieninä annoksina, mutta takaraivossa sykkii koko ajan ajatus, että tämä voisi olla parempikin.

Ehkä sitten ensi vuonna.

 

-------------

 

Kuva 1: Katsojat pönöttävät ihan väärään suuntaan! Liikaa olutta?

Kuva 3: Rällätessä roiskuu.

Kuva 4: Onnistuneesta EK:sta palkitaan pistein, joilla avataan uusia autoja ja päivityksiä.

Kuva 6: Uutuudenkarhea kansanvankkuri.

77