WRC 3 haastaa Colin McRaen rallitaistoon, muttei suinkaan vastustajan omilla aseilla. Riittääkö rallipoluilla tilaa kahdelle erilaiselle näkemykselle rallattelusta vai viekö kartturi harhaan?
Rallitallien kuljettajakuviot kiepsahtivat vastikään päättyneen kauden päätteeksi kutkuttavan kinkkisiksi. Harri Rovanperä jäi sopimuksestaan huolimatta ilman tallipaikkaa ja jo uransa lopettaneet Tommi Mäkinen ja Colin McRae palaavat ehkä rallipoluille Richard Burnsin sairastumisen takia.
WRC kolmosessa kaasuttelevat McRaeta lukuun ottamatta kaikki edellä mainitut ja lisäksi vielä pitkä liuta muita ralliammattilaisia. FIA:n lisenssin myötä pelissä on kaikki kuusitoista aitoa kisapaikkaa.
Ei mitään silikonia
WRC:n yksinoikeusherkusta eli aidosta rallilisenssistä revitään kaikki mahdollinen ja mahdotonkin irti. Pelaajalle esitellään monipuoliset historiikit ja tilastot niin kuljettajista, autoista kuin radoista. Onpa jokainen talli väsännyt varta vasten esittelyvideonkin.
Radat esittelee YLE:n urheilutoimittaja Pekka Kaidesoja, joka työnsä puolesta seuraa rallisirkusta ympäri maailmaa. Asiallisen napakat juonnot on tehty huolella, ja niihin on faktatietojen lisäksi ympätty pieniä ajovinkkejä. Lisenssistä huolimatta Kaidesoja ei onneksi ole erikoiskokeiden välissä tunkemassa mikrofonia ärtyisien rallimaakarien suuhun. USB-mikkiin tankeroinnilta siis vältytään.
WRC tavoittaa eri maiden ratojen erityispiirteet ihailtavalla tarkkuudella. Esimerkiksi nopeutensa vuoksi mainetta keräävässä kotoisessa Neste Rallyssa hyppyjen täyttämiä leveitä taipaleita posotetaan talla pohjassa, eikä jarrua juuri hiplailla. Turkissa tiet ovat täynnä pieniä ja teiden varret vähän isompia kiviä, jotka hillitsevät kummasti menohaluja. Italiassa kieputetaan pitkin mutkikkaita serpentiiniteitä ja Argentiinassa pelätään huteran aidan reunustamia kallionkielekkeitä.
Teiden pinnat eroavat toisistaan muutenkin kuin ulkonäöltä. Siinä missä renkaat nuolevat saksalaisella asfaltilla ajettaessa kiltisti tienpintaa tunnelman noustessa rata-automaiseksi, Australian kuulalaakerikivistä koostuvalla hiekalla meno on melkein yhtä liukasta kuin Ruotsin jäisillä baanoilla. Kesken erikoiskokeen voidaan ajaa hiekka-, sora- ja mutateitä, ja pito on hieman erilainen kullakin alustalla.
Tö kaar vas kut
WRC kolmosen letkeä ajotuntuma on huomattavasti arcade-henkisempi verrattuna sen edeltäjään ja ennen kaikkea sen pahimpaan kilpailijaan. Vauhdinhurma on miltei käsinkosketeltava ja pirssi käyttäytyy mutkissa niin kuin ralliauton pitääkin, mutta Colinin tyyliseen hienovaraisuuteen ei ole edes pyritty.
Ajolinjoista ei kannata ottaa turhaa stressiä, aitoja ja seinämiä voi käyttää hyväkseen. Kolme kertaa katon kautta ympäri pyörähdettyään auto saattaa pudota renkailleen ja meno jatkuu vauhdin juuri hidastumatta. Ulkoiset naarmut ja lommot tai konepellin irtoaminen eivät sanottavasti vähennä menopelin tehoja, vaikka kartturi muuta väittää.
Jos auto lipeää kallionkielekkeeltä rotkoon, kolmen sekunnin kuluttua kosla seisoo tiellä valmiina uuteen yritykseen. Liikennemerkit, pusikot ja jopa tukit väistyvät kiltisti raivoavien kaarojen tieltä eikä meno stoppaa, jollei jysäytä päin isompaa kiveä tai puuta. WRC:ssä mestaruustaisto käy yleensä kuumana kauden loppuun asti, sillä jopa kärkinimet saattavat keskeyttää kisoja. Pelaajalta kyseinen temppu ei onnistu, vaikka sitä kuinka yrittäisi.
Autojen säätämisruljanssia ei ole viety järin pitkälle. Säädellä voi vain jousituksia, jarrujen tasapainoa ja vaihteiden välityksiä, eikä esimerkiksi ohjaukseen voi puuttua lainkaan. Eri alustoille on erilaiset säädöt, mutta auton virittelyn voi jättää insinöörien harteille. Siitähän niille rasvapeukaloille maksetaan.
Huono kartturi on kuollut kartturi
Surullisen hahmon ritari on kuskin vieressä ähöttävä kartanlukija, jonka lokalisoinnin ansiosta saa turisemaan suomeksi. En tiedä, oliko syy puutteellisessa arvostelukappaleessa, mutta kartanlukijalle sattuu ajon aikana enemmän virheitä kuin kuskille. Kartturi unohtelee nuotteja, ei aina muista varoittaa sisäkaarteessa olevasta kivestä eikä välttämättä mainitse etäisyyksiä laisinkaan. Toisinaan kaveri kyselee kuskin vointia maaliintulon jälkeen, vaikkei autossa olisi naarmun naarmua.
Kartturi on rallipeleissä samanlaisessa asemassa kuin maalivahti futispeleissä: tappiota miehen piikkiin ei voi yksistään laittaa, mutta kun kaveri tupeloi, lopputulos ei voi olla hyvä. Kartanlukija on WRC:ssä autossa istuvista selvästi vihaisempi osapuoli, kun heikosti sujuneen EK:n jälkeen saavutaan maaliin. Miksiköhän?
Kartturia paremmin on tehty moninpeli. Jaetun ruudun kaksinpelissä ruudunpäivitys on mukavan sulavaa, mikä taas heittää ihmetyksen varjon sen tosiseikan ylle, että yksinpelissä grafiikka ajoittain takkuaa. Piirtoetäisyys pysyy kuitenkin pääosin kiitettävänä. Vuorotteluperiaatteella maailmanmestaruuskisoihin voi ottaa osaa 2#4 pelaajaa.
Pikataipaleiden jälkeisten uusintojen katseluun tuo mukavasti draivia dramaattiset kuvakulmat. Näkyviin saa myös telemetriatiedot, joista voi seurata huippu- ja keskinopeuksia sekä korkeimpia ja pisimpiä hyppyjä. Myös pelin vaikeustaso on edellisiin osiin verrattuna kokenut selvän kasvojenkohotuksen: kaksi helpointa tasoa on valittavissa heti, mutta vaikeimmat pitää avata ajamalla. Pelattavaa siis riittää.
Kumpi voittaa, karhu vai leijona?
WRC 3:n kohtalonkysymys on se, miten pelille käy kun viivalle kaasuttaa itse rallipelimestari Colin McRae. WRC voi ylpeillä vahvuuksilla, joista Colin voi vain haaveilla: on huomattavasti jännempää pulkata Subarua Tommi Mäkisenä kuin sinänsä legendaarisena Lunabbana.
WRC ei haasta Colinia rallisimulaationa, sillä WRC hakee selvästi helpommin lähestyttävää otetta arcade-hengessä. Asetelma kuulostaakin harvinaisen tutulta: samanlainen kilpailutilanne on futispelirintamalla FIFA:n ja Pro Evolutionin välillä. Pro Evo on kilpailijaansa kaksi kentänmittaa edellä, WRC kyttää ohituspaikkaa Colinin takapuskurissa ellei jo rinnalla.
87
