Eläköön! Taas on Maa muukalaisten invaasion kohteena! X-Com 3: Apocalypsen rompun X-filet tarjoavat jälleen maukkaan tiukkaa taktista taistelua ja resurssihallintaa, panoksena ihmiskunnan tulevaisuus. Tai avioeron, jos innostuu liikaa.
Vuonna 2084 pahoin saastuneessa Maassa on vain yksi suojakuvun alla elävä suurkaupunki, Mega-Primus. Siellä kymmenet yritykset ja järjestöt nahistelevat keskenään, siellä sectoidien ja ihmisten jälkeläiset vaativat oikeuksiaan, ja sitten eräänä aamuna saadaan todellisia ongelmia.
Kaupungin taivaalle ilmestyy ulottuvaisuusportteja, joiden läpi tulee lentäviä aluksia, ja pian saadaan raportteja hirviöistä eri puolella kaupunkia.
Senaatti kutsuu pelastajaksi X-Comin. Sen tehtävä on pysäyttää ufot, terminoida hirviöt, estää soluttautuminen firmoihin sekä tutkia niin muukalaisia kuin heidän teknologiaansa. Senaatti antaa kerran viikossa vähän viikkorahaa, jolla X-Comin pitäisi kattaa juoksevat menonsa, kuten palkat ja ammukset. Muukalaisteknologian kauppaaminen ei ole enää niin kannattavaa, eikä hirviönruumiita osta enää kukaan, joten rahan kanssa tulee hankaluuksia.
Jos kaikki sujuu hyvin, myös toisen ulottuvuuden asukkaat näkevät kauhukseen taivaalla ufoja, joiden vaaleanpunaiset kaksijalkaiset hirviöt abduktoivat heitä ja tuhoavat heidän rakennuksiaan.
Odotuksen tuskassa kiemurrelleet voivat huokaista helpotuksesta: X-Com: Apocalypse kestää vertailun klassikoksi kohonneen isänsä rinnalla. Sen tunnistaa perheeseen kuuluvaksi, mutta siinä on myös niin paljon uutta, että kokemus tuntuu taas tuoreelta.
Tutkitaan ja hutkitaan
X-Com voi ostaa tukikohtia ympäri kaupunkia. Tukikohdissa sotilaat nukkuvat, harjoittelevat ja paranevat, ajoneuvot aseistetaan ja korjataan, tavarat tutkitaan ja rakennetaan, ja tietysti tiedemiehet tutkivat saaliiksi saatuja tavaroita ja elämänmuotoja. Kunhan vain muistaa rakentaa tukikohtaan huoneet niitä varten.
Tutkimustyö on jaettu biokemiaan (karkeasti hirviöt ja biologia) ja kvanttifysiikkaan (teknologia). Insinöörit rakentavat tutkimustyön mahdolliset hedelmät.
Jokainen tiedemies on tällä kertaa yksilö ja jokainen projekti vaatii oman laboratorion. Voi sitä riemua, kun vaikka Cult of Sirius hyökkää tukikohtaan, ja pelaaja yrittää evakuoida aseettomat, labratakkiset tiedemiehensä ennen kuin nämä raa'asti teurastetaan.
Ajoneuvoja on tarjolla liitomopoista panssarivaunuihin, liitoautoihin ja hävittäjiin. Kaikkiin voidaan pultata erilaisia aseita, lisäosia ja moottoreita, ja kaikki näyttävät olevan kotoisin 50-luvulta. Ajoneuvoilla kuljetetaan agentteja, ammutaan ufot alas ja pistetään tarpeen vaatiessa rakennuksia maan tasalle. Ilmataistelun melskeessä varsinkin huoleton ohjusten kylväminen voi tehdä pahaa vauriota kaupungille.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, ovat X-Comin agentit. He kiitävät paikalle, kun jossain vilahtaa anthropodin sininen sorkka, he tutkivat epäilyttävät yritykset mahdollisen solutuksen varalta, he hyökkäävät vihamielisten yritysten rakennuksiin, ja he ovat paikalla kun X-Comin ilmavoimat saavat ammuttua ufoja alas.
Kuolkaa, iljettävät otukset!
Taktiset taistelut voi käydä joko tutulla, erinomaisella vuoropohjaisella systeemillä toimintapisteineen ja reaktioampumisineen, tai vallan pirun hyvällä reaaliaikaisella systeemillä, jolle peli varsinaisesti on suunniteltu ja jolla sen tarjoama kokemus on valovuosia nautittavampi.
Kyllästymään ei pääse, taistelutantereita on kymmeniä. Vaikka varsinaiset ulkoilmakentät puuttuvatkin, taisteluja käydään muun muassa ufoissa, yritysten pääkonttoreissa, slummeissa ja alienien kotirakennuksissa. Monitasoisissa kentissä voi olla jopa yhdeksän kerrosta.
Taistelun aluksi X-Com nakataan taistelutantereelle satunnaisiin paikkoihin, ja ajoneuvoja ei kentällä näy, edes niitä ykkösen pikku tankkeja. Omat joukot saa vihdoinkin jaettua ryhmiin, ja taistelukentälle mahtuu 36 X-Comin agenttia, jos tarve vaatii. Ja sitten alkavat aseet puhua.
X-Com 3: Apocalypse on pitkästä aikaa peli, jossa tietokone pistää hanttiin ja kunnolla. Tekoäly pitää jonkinnäköistä kirjaa, miten pelaaja pelaa, ja yrittää sopeutua siihen. Parin ensimmäisen viikon jälkeen taisteluista alkaa tulla yhä epätoivoisempia, kun muukalaisetkin siirtyvät raskaampiin aseisiin. Tyhmimmilläänkin muukalaiset ovat varteenotettava vastus, varsinkin kun pelaa tosiaikaversiota.
Omien joukkojen tekoälyä säädetään määräämällä tulimoodi (tähdätty, heittolaukaus tai sarjatuli), asento (pystyseisonnasta makaamiseen) ja aggressiivisuus. Aggressiivinen agentti ampuu vaikka ympäristössä tapahtuu mitä, normaali yrittää käyttää hyväksi lähellä olevaa suojaa, ja osaa poukkia piiloon ja pois, välillä ammuskellen. Varovainen yrittää vain pysyä suojassa. Tosiaikatilassa agentit eivät ala heti räiskiä vihollisen nähdessään, vaan heillä on yksilöllinen, hermoja raastava reagointiviive.
Taistelu on hienon näköistä. Valtavissa räjähdyksissä rakennelmat sortuvat, tulipalot leviävät, savun seasta kuuluu lähestyvien alienien ääniä, ja kiivaammissa taisteluissa aseiden ammukset halkovat taistelukenttää kuin Star Warsissa ikään.
Sotilaat kestävät enemmän kuin yhden osuman, joskin tosi paha haava voi vuodattaa agentin kuiviin, jollei plakkarissa ole lääkelaukkua. Eritasoiset taisteluhaarniskat paitsi suojaavat, mahdollistavat lentämisen. Aseita ja varusteita riittää pistooleista, konekivääreistä ja autocannoneista raskaisiin sinkoihin ja bioaseisiin, palokranaateista raskaisiin räjähteisiin, suojakenttiin, lääkintälaukkuihin, liiketunnistimiin ja vaikka mihin.
Sotilailla on lisäksi vaihteleva psi-voima, jolla muukalaisia voi yrittää tainnuttaa, pelotella tai kontrolloida. Sectoidien kokeiden tuloksena syntyneet mutantit ovat tällä alueella mestareita.
Hirviöitä! Hirviöitä!
Alussa X-Com kohtaa melko vaarattomia hirviöitä. Tosin joku multiworm, joka kuollessaan jakautuu neljäksi nopsaksi hyperwormiksi, tai brainsucker, joka helposti pääsee esimerkiksi savun suojassa muuttamaan agentin zombieksi, voivat ensialkuun yllättää.
Siniset kik... anthropodit ja leijuvat Aku Ank... skeletorit ovat perussotilaita, jotka lakkaavat naurattamasta siinä vaiheessa, kun ne näkymättöminä ja suojakentän turvaamina nakkelevat hehtaariräjähteitä ja ammuskelevat maaliin hakeutuvalla, haarniskan sulattavalla entropia-aseella.
Jykevästä päästä on Molla-Maij... psimorph, hirveä psi-hirviö, ja etenkin avaruushirviöiden Abramsin vastike megaspawn. Minkä se näkee, se melkein käytännössä tappaa. Hirviöiden heikko lenkki on niiden grafiikka: vaikka ne ufopediassa näyttävät jänniltä, niiden siirto pikkuspriteiksi ei ole mennyt ihan putkeen.
Muuten grafiikka on hyvää. Tosin kaikki sotilaat näyttävät varusteruudussa samalta venäläiseltä rajavartijalta, mutta sinnehän se hahmo peittyy, manga-vaikutteisten haarniskojen alle. Musiikkikin on ihan kivaa, poislukien taistelun kammottava action-teknopop, jonka onneksi saa erikseen kytkettyä pois. Ääniefektit ovat ihan hyviä, vähän enemmän munaa niissä saisi olla. Ja heitetään vielä päälle pienen opettelun jälkeen notkean toimiva käyttöliittymä, niin kyllä kelpaa pistää hirviöitä halki, poikki ja pinoon.
Rahaa kuin roskaa
Pelasin muuten suurimman osan pelistä betaversiolla, jos joku ihmettelee joissain kuvissa näkyviä vanhoja hirviöitä. Onneksi tallenteet kelpasivat myyntiversioon, eikä niissä juuri muuta eroa ollut kuin myyntiversion huomattavasti hiotumpi ote. Betassa oli paha bugi Windows 95:n alta pelattuna: välillä tavaraa toimitettiin tilatun 10 asemasta vaikka 100 000, ja ainut tapa päästä siitä eroon oli myydä se, jolloin rahaa ropisi kuin huijarille ikään. Olen jo kerran törmännyt samaan bugiin myyntiversiossa, kannattaa siis varoiksi pelata Dosissa.
Pelillisiä puutteita X-Com 3:ssa on muutama, pahimpana sen hiukan vajaaksi jäävä tunnelma. Ykkösosassahan viitteet "oikeisiin" ufoihin ja esimerkiksi karjansilpomisiin maustoivat sen lopullisesti klassikkopeliksi. Apo-alienit eivät myöskään välitä siviileistä (hyvästi terror-missionit), ajoneuvoja ei saa taisteluun ja taistelu käydään aina täysvalossa. Ja jos oikein alkaisin valittaa, pikkupillityksellä tyyliseikoista ja pikkupuutteista täyttäisi sivun. Vastapainoksi sitten voisinkin pistää kaikkea hyvää, toimivaa ja näppärää parin sivun edestä.
Hassunnäköisistä hirviöistä huolimatta ei voi kuin myöntää, että Apocalypse on muhevan nautittava peli, joka kiinnostaa, on haastava, ei lopu kesken eikä edes pahasti toista itseään. Vaikka Mythos onkin Rebelstar Raidersista asti lähinnä parannellut samaa peliä, ainakin he ovat tehneet sen todella hyvin.
92
