Sanotaan, ettei lypsävää lehmää kannata lahdata. Mikäs siinä, MicroProsen X-COM-sarja on edelleen voimissaan. Mutta kannattaako siitä strategialehmästä yrittää risteyttää toimintasikanautaa onkin sitten kimurantimpi juttu.
X-COM-sarja lienee kaikille tuttu. Me suojelemme Maata ulkoavaruuden hörhöiltä ja sitä rataa ehtaan 50-luvun mulkosilmäleffojen malliin. Mutta nytpä onkin pöydällä jo huomattavasti tätä kodiksi kutsumaamme kivenmurikkaa suuremmat panokset.
Maata riivanneiden monsterien kukistuttua ihmiskunta on saanut olla rauhassa kymmeniä vuosia ja harpannut tähtiin. Avaruuden asutus on kuitenkin alkutekijöissään, ja siirtokunnat rajoittuvat suuryhtiöiden kaivos- ja tehdasasemiin galaksin laitamilla. Telluslaisten toilailut omalla pölypallollaan sopivana abduktiomateriaalina jotenkin vielä sietää, mutta kuinka kukaan itseään kunnioittava alieni voisi hyväksyä moisten röyhkeiden kädellisten invaasion takapihalleen? Soppa alkaa olla siis valmis, ja kun vanhat kaverimme sectoidit ystävineen aloittavat järjestelmälliset hyökkäykset asemia vastaan, palkkaavat megayhtiöt koipussista kaivetun X-COMin hellaa vahtimaan.
Pelaajan tehtäväksi jääkin X-COM-asemien perustaminen turvaamaan galaksin rauhaa ja järjestystä. Vanhaan tuttuun tyyliin tiedossa on resurssien hallintaa, uuden teknologian kehittelyä ja suuri pirullinen alienijuoni ihmiskunnan lopulliseksi päänmenoksi. Mutta tällä kertaa yhdistettynä avaruudelliseen toimintaräiskintään.
Täysin tutkalla
Interceptorin strategiapuoli on X-COM-sarjan ystäville selvää pässinlihaa ja toteutettu mallikkaan sujuvalla käyttöliittymällä. Päänäyttönä strategiatilassa toimii lähitähtien kartta, josta valvotaan reaaliajassa alueen tilannetta. Jokaisella X-COM-asemalla on kourallinen hävittäjiä, jotka voi lähettää partioimaan ufojen varalta tai hälyttää torjuntatehtäviin, mikäli lentävät lautaset eksyvät jonkin X-COMin tai yhtiöiden aseman tutkasäteelle.
Tutkasäteet, joiden kantama esitetään kartalla perinteisin rinkuloin, ovat koko strategian perusta. Niiden avulla pelaaja valvoo, etteivät muukalaiset tule turhan lähelle yhtiöiden asemia ja lähettää tarvittaessa partion torjumaan liian nenäkkäitä vierailijoita.
Yhtiöiden asemien suojeluun on monta hyvää syytä: ne rahoittavat koko touhun ja pitävät huolen X-COM-asemien tavaratoimituksista. Jos jokin yhtiö katsoo olonsa liian turvattomaksi, se saattaa pistää pillit pussiin ja kadota kartalta kokonaan, tai ainakin jäädyttää "suojelumaksunsa" X-COMille.
Mikä ei ole lainkaan hyvä juttu, koska uusien hävittäjien, aseiden, ja pilottien ostaminen vie rutosti rahaa. Puhumattakaan kokonaisten uusien asemien perustamisesta, mikä on ennen pitkää välttämätöntä X-COMin sotilasmahdin pitkän kouran pidentämiseksi siihen malliin, että alieniuhka saadaan kertaheitolla kuriin. Sitä mukaa kun pelaaja perustaa uusia asemia, perustavat myös yhtiöt lisää omiaan, mikä tietää lisää rahaa plakkariin ja lisää käteviä paikkoja, mistä saada täydennystä arsenaaliin.
X-COM-asemat ovat puhtaasti sotilastukikohtia. Niillä ei rakenneta mitään, ja ne ovat täysin riippuvaisia yhtiöiden tavaratoimituksista, jotka hoidetaan tuskallisen hitaina rahtikuljetuksina. Kun ohjuslastissa kartalla puksuttava rahtialus vielä saattaa joutua yllättävän alienihyökkäyksen kohteeksi, on vissi, että pelaajalla riittää karttanäytöllä koko ajan tekemistä.
Siis ukot toistan...
Vaan mitäpä olisi X-COM-peli ilman uuden teknologian tutkimista ja asemien sekä hävittäjien jatkuvaa parantelua uusien ihmehilavitkuttimien valmistuttua? Sitä mukaa kun alienialusten hylkytavarasta saa raavittua uusia tutkimuskohteita, tulee teknologiavalikkoon tarjolle aiheita, mitä lähettää Maan kynäniskoille ihmeteltäväksi. Tieto kulkee hyperavaruuslinkin kautta hitaasti kuin internetissä ikään, joskin pelaaja voi vauhdittaa touhua sitä mukaa kun parempia tietoliikennelinkkejä tulee saataville. Jokainen asema voi "imuroida" vain yhtä tutkimuskohdetta kerrallaan, joten siinäkin on hyvä syy perustaa uusia asemia heti kun kukkaro kestää.
Kun tiedemiehet ovat selvittäneet tutkittavan vekottimen mysteerit, sitä voi alkaa valmistuttaa rahaa vastaan yhtiöiden tehdasasemilla. Ylivoimaisesti suurin osa näistä tutkimuskohteista liittyy suoraan hävittäjien suorituskyvyn, suojien, tai aseistuksen paranteluun. Mutta on joukossa muun muassa kaapattuja alienien viestejä, joita purkamalla taustalla etenevä juoni etenee, kun vähitellen selviää noiden avaruuden pirujen suuri suunnitelma.
Ikävä kyllä tuo juoni selviää aivan liian vähitellen. Interceptorin strategiapuoli on varsin sievä soppa, jossa olisi ainesta vaikka mihin, mutta se on venytetty aivan liian pitkäksi ja itseään toistavaksi. Vaikka peli onkin hyvin addiktiivinen perinteiseen "Hesari kolahti jo postiluukusta" -tapaan, sillä on ikävä tapa aiheuttaa lähinnä tylsistymistä ja turhautumista.
Hyvin monipuolinen ja viimeistelty strategiapelin runko on heitetty harakoille, kun ei olla riittävästi huomioitu sitä, että mainiokin pelirunko tarvitsisi jonkin tarkoituksen olemassaololleen. Mausteena tässä pakonomaisessa tahkoamisessa on tällä kertaa parinsadan identtisen lentelytehtävän kepittely peräjälkeen toimintapuolella, ja se väsyttää nopeasti.
Lentää kuin leppäkeihäs
Räiskintäpuolessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Aluksien varustelu on periaatteessa mielenkiintoista touhua, koska uudenlaisia pyssyköitä ja muita teknisiä pikku yksityiskohtia riittää ja niitä tulee tutkimustyön myötä jatkuvasti lisää. Myös siipimiehet on profiloitu jopa kahdeksalla eri ominaisuudella, joiden pitäisi vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä ja suorituskykyynsä. Kaikista avaruusräiskinnöistä ja simuista tuttuun tapaan tarjolla on kattava kirjo siipimieskäskyjä avittamaan pelaajaa taktisten kuvioiden kehittelyssä.
Mutta pahus sentään, niillä ei ole mitään käytännön merkitystä. Toimintatehtävät rajoittuvat muutamaan hassuun eri tyyppiin, joista ylivoimaisesti yleisin on tietysti: "Tuolla on pari ufoa, mennään ja tapetaan ne". Alienien tukikohtienkin tuhoaminen on melko puisevaa puuhaa, mikä ei edellisestä eroa muuten kuin siinä, että satsin lautasia tuhottuaan pitää myös paukutella se tukikohta. Ei mitään erikoistehtäviä mausteeksi, missä tosiaan pitäisi noudattaa jotain tiettyjä ohjeita tai joissa tosiaan tapahtuisi jotain. Paha moka.
Itse lentäminen noudattaa hyvin pitkälle Wing Commandereista tuttua linjaa, joten sen esittely tuskin on tarpeen. Sillä on kuitenkin eräs tietty ärsyttävä ominaispiirre: Interceptorin rasseilla puikottelu on sangen mielipuolista puuhaa. Joku on ilmeisesti unohtanut pikakelauksen päälle, sillä alukset poukkoilevat järjettömään tahtiin ja maaliin osuminen vaikuttaa lähinnä siltä kuin yrittäisi kaltata kärpästä lennosta hehtaaripyssyllä. Tulehtunut ranneniveleni kertoo, että tähän peliin ei ilotikku riitä vaan tarvitaan shamppanjavispilä.
Muu onkin sitä standardikamaa. On tehottomampia pyssyjä, on tehokkaampia pyssyjä. On pieniä ohjuksia ja on torpedoja asemien tuhoamiseen. Isompia aluksia ei muuten rahtialuksia lukuunottamatta ole. Hävittäjän voimanhallinta perustuu tuikituttuun aseet-suojat-moottori-periaatteeseen. Länsirintamalta ei mitään uutta.
Kässäri puuttuu
Interceptorissa on mainio strateginen pelirunko, eikä toimintapuolessakaan ole pohjimmiltaan isompaa vikaa. Kannattaa tosin demolla kokeilla, kestääkö X-POMP-lentomallin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että peliin unohdettiin kirjoittaa jonkinlainen tarina, joka pitäisi pelaajan mielenkiinnon yllä, jotta näistä voisi nauttia. Tällaisenaan se on lähinnä raivostuttavaa pakkotahkoamista samanlainen tehtävä toisensa jälkeen siinä epätoivossa, että kohta tapahtuisi jotain mielenkiintoista.
Moninpelimahdollisuus tavallisesti lisää pelin elinikää, mutta koska se Interceptorissa rajoittuu vain toimintapuolen tappotehtävien tahkoamiseen, en oikein usko, että se sillä saralla pärjää, kun paljon parempiakin nettirämistelyjä on tarjolla. Koko strategian pelaamisessa kaveria vastaan olisi ollut jo jotain itua.
Suurimmat kiitokset menevätkin pelissä esiintyville hirtehisille siipimiehille, joiden mainiot machokommentit ovat ainoa, mikä pitää hereillä neljältä aamuyöllä tuhotessa kolmannensadan samanmoisen mutonilaivueen. Tämä sinänsä kiitettävästi suunniteltu peli olisi kaivannut vain käsikirjoittajaa.
80
