X-Men Legends II: Rise of Apocalypse (Xbox) – Tuhon tuomio

Vauhdikas toiminta, värikkäät trikoot ja lennokkaat juonet ovat supersankarisarjisten peruselementtejä. X-Men Legends -rooliseikkailut turvautuvat viisaasti samaan reseptiin.

Snikt! Wolverine napsauttaa adamantium-kynnet esiin ja valtava panssaripää Juggernaut löntystelee perään jakaakseen murskaavia iskuja kaikille halukkaille. Varjoissa kyttäävät magnetismin mestari Magneto ja sääjumalatar Storm. Vanha herra Lensherr sinkoaa taistelun tiimellykseen räjähtäviä tynnyreitä ja sekalaista metalliroinaa. Neiti Ororo Munroe tukee riehuvan parivaljakon käsirysyä repivän räsäyksen säestämillä salamoilla.

Mutta mitä ihmettä? Professori Xavierin kirkasotsaiset maailmanparantajat ja Magneton Pahojen mutanttien veljeskunta taistelevat selkä selkää vasten. Arveluttavan liiton syy selviää pian. Jo muinaisia faaraoita piinannut En Sabah Nur alias Tuho (Apocalypse), vahvemman oikeuksista saarnaava voimakas mutantti, on jälleen pahanteossa. Tuima Tuho ja hänen neljä ratsumiestään kaatuvat ainoastaan mutanttikaartin yhteistyöllä.

Viihdyttävä tarina korostaa räväkkää toimintaa ja tulisia taisteluita. Sujuvaa ja hauskaa moninpeliä tukevan rooliseikkailun kahakat ovat tosiaikaisia, joten seuraavan iskun miettimiseen ei jää aikaa. Pääasia että isketään.

Tuhoa vastaan käydään neljän mutantin ryhmällä, joko neljän hengen kimppakivana tai tekoälyn tukemana. Koneen ohjaamat sällit seuraavat johtajaa ja mättävät lähintä vihollista. Jos kurmotan yhtä heppua, kaverit ryntäävät apuun. Kimppakivassa homma rullaa mainosti. Tekotyhmät kamut ovat ihmistä passiivisempia, joten vaikeustaso nousee pelaajamäärän kasvaessa: vastaan lappaa enemmän ja ilkeämpiä vihollisia.

Nyrkit pystyyn

Tuhon muntanttikätyrit hyökkäävät pahimmillaan vajaan kymmenen ryhmissä ja vastustajat vaihtelevat ihmisistä mutanttipetojen kautta valtaviin titaaneihin. Luotivanojen, energiapurkausten ja kovan mesoamisen siivittämät nujakat ovat tyylikkäitä ja mukavan kaoottisia. Nopeatempoiset ja pirteän hakkaa päälle -fiiliksen kyllästämät taistelut eivät ole pelkkää rämpytystä. Erikoishyökkäysten ajoitus, sopivien kohteiden valinta ja taktisesti sujuva liikkuminen ovat voittavan ryhmän merkkejä.

Vinkeissä pomomatseissa tarvitaan tällien lisäksi älliä. Mikhail Rasputin pisti tiimini ahtaalle, sillä äijä nyhjää energiasuojan takana ja areenalla viuhtoo häiritseviä säteitä ja vaarallisia konesotureita. Onneksi Rasputin ja muut pomot höpöttävät jatkuvasti, kuten aitojen superroistojen kuuluu. Ylimielisen huutelun seassa kuulee vihjeitä nujakan voittoon. Listin vinkkien perusteella metallimöykyiksi kuollessaan muuttuneet androidit oikeissa paikoissa ja johan alkoi sujua.

Ympäristöt ovat tarkasti rajattuja ja viidakko tuntuu vain luolastolta, jonka päällä lojuu muutama tonni salaattia. Läpitunkematon pusikko lävähtää naamalle jo muutaman metrin päässä polun tai niityn reunasta. Reitit jakautuvat usein, joten mutanttien lentotaidot unohtavat esteet eivät minua vaivanneet. Puoliautomaattisesti ratkeavat ongelmapaikat hellivät homehtunutta kaaliani. Pulmat merkataan räikeillä nuolilla ja X-symboleilla, joiden kohdalla sopivilla mutanttikyvyillä väsätään siltoja, siirretään painavia esteitä ja tuhotaan sekalaisia kohteita.

Tasokasta takomista

Jos ryhmän koostumus ei sovi johonkin tilanteeseen, tallennuspaikoilla ja tukikohdassa odottaa liuta levänneitä mutantteja. Porukka jakautuu kahteen kategoriaan, lähitaistelijoihin ja kaukokurmottajiin. Kaikki osaavat lyödä, mutta toiset ovat siinä parempia kuin toiset. Ilahduttavasti sankarien hahmokehitys on supervoimien tyyppiä lukuun ottamatta vapaata.

Perinteisten rooliseikkailujen tapaan joka taposta irtoaa kokemuspisteitä. Tason nousun jälkeen jaetaan kyky- ja ominaisuuspisteitä. Kykyvalikoima antaa vihjeitä kaverin luonteesta. Teräksisen Kolossin runttausspesiaalit eivät taatusti ole hienovaraisen taustatuen merkkejä. Hahmon taipumuksista riippumatta kykyjä on kymmeniä, joten taitojen avaamista ja kehitystä saa miettiä tosissaan.

Sankarit tekevät ilahduttavasti sitä, mitä pitkän sarjiskokemuksen pohjalta odotinkin. Storm lentää ja räiskii salamoilla, Gambiitti heittelee räjähtäviä kortteja ja Jean Grey käyttää telekinesiaa. Kyvyt toimivat loogisesti: jää ja myrskytuuli sammuttavat tulen, voimanpesät nostavat kookkaita lohkareita ja sitä rataa. Vuosikymmenien takaa tutuilla ja tutusti käyttäytyvillä hahmoilla säheltäminen tirautti nostalgiatipan silmäkulmaani.

Tasot nousevat usein, mutta parannukset ovat harmillisen pieniä. Mikäli kyky- ja varusterumba ahdistavat, mikromanageroinnin saa kokonaan automaattiseksi. Tällöin mutantit kehittyvät Marvel-mytologian määräämiä linjoja pitkin.

Ryhmä jaksaa kantaa vain tietyn määrän roinaa, joten varusteiden jakaminen ei ole pelkkää juhlaa. Ylimääräiset kamat pitää joko hylätä, myydä tai säilöä tukikohdan arkkuun. Raskassoutuinen esinevalikko on ärsyttävästi 4-5 painalluksen päässä. Mielenkiintoinen kama jäi usein lattialle, jos en jaksanut plärätä kömpelöitä valikoita ja järjestellä nopeasti täyttyvää inventaariota.

X-Men Legends II: Rise of Apocalypse on pohjimmiltaan suoraviivaista paukutusta, mutta hyvin addiktoivaa paukutusta. Tappelua, lisää kokemustasoja, taas tappelua, vaihdetaan paikkaa ja sama uudestaan pyörii tappavan tehokkaasti. Toiston tunnetta minimoidaan tuoreilla vihollisilla, mittavalla kykypaletilla ja laajalla sankariarsenaalilla. X-miesten legendojen jatko-osa on Marvel-fanin ja toimintaroolipelien ystävän toiveuni.

90