X Squad (PS2) – Ryhmä rämä

Räiskintäpelien kaksi vanhinta klisettä on, että maailma pelastetaan yksin ja aseita saa vain maasta poimimalla. Piristävästi EA:n X Squad onnistuu välttämään molemmat perusvirheet.

X Squadin jippona ovat pelaajan komentamat tiimikaverit, joille voi antaa kolme erilaista komentoa. Ryhmäläisiä voi käskeä jäämään paikalleen, seuraamaan perässä tai etenemään seuraavaan käytävänmutkaan tiedustelemaan. Komentoa voi vielä tarkentaa sanomalla, onko tavoitteena vain hiipiä huomaamatta vai ampua heti kaikkea liikkuvaa. Moista ei ole kovin monessa räiskintäpelissä nähty.

Idea toimii kivasti, sillä on huomattavasti mukavampaa mennä vihollisia vellovaan huoneeseen kun tiimiläiset ovat ensin harventaneet vastustajia. Ajatusta olisi voinut vain vähän jalostaa. En huomannut yhtään tilannetta, jossa ryhmää tarvitsisi oikeasti johonkin, vaan pelin voi läpäistä komentoja jakamattakin.

Ryhmä toimii yllättävän fiksusti. Huoneeseen tullessa jokainen kääntyy eri suuntaan tarkkailemaan. Pelaajan ampuessa kaikki kääntyvät katsomaan, mikä joukkoa nyt uhkaa ja avaavat tulen, jos näkyvissä on mitään oravaa isompaa. Jos hurauttaa yläkertaan hissillä, miekkoset osaavat tilata omin päin hissin alas ja seurata perässä. Ainoastaan tiimikavereiden osumatarkkuudessa olisi selvästi parantamisen varaa, sillä ryhmäläiset ampuvat vielä vihollisiakin huonommin.

Olan takaa

X Squad on Syphon Filter -tyylinen sankarin hartioiden takaa kuvattu räiskintäpeli, jossa neljän hengen eliittiryhmä tunkeutuu sotilastukikohtaan tutkimaan mitä paikassa oikein tapahtuu. Maanalainen sotilaskompleksi vilisee terroristeja, mutta muuten mikään ei ole niin kuin tiedustelu väitti.

Varsin olematon juoni etenee pätkittäin animaatioissa, joiden ääninäyttelijät ovat kohtalaisia. Rasittavaa on sen sijaan teknokappale, joka jumputtaa jokaisessa kentässä. Musiikin saa onneksi pois, sillä ryhmäläisten varoistushuudot ja tulitaistelun jytinä riittävät tunnelman pohjaksi yksinäänkin.

Ohjaustapa on 3D-räiskinnöistä tuttu, sillä vasemmalla tatilla ohjataan hahmoa eteen ja taaksepäin sekä liikutaan sivuttain. Oikealla taas käännetään yhtä aikaa katsetta, asetta ja vartaloa. Ympyrää voi sitten juosta työntämällä vasenta tattia ylöspäin ja kääntämällä oikeasta koko ajan rintamasuuntaa. Vaikka tällaisia pelejä ohjaisin mieluummin näppäimistöllä ja hiirellä, parin kentän kämmentämisen jälkeen padiohjauskin sujui jo ongelmitta.

Kokonaisuutta parantaa automaattitähtäys, joka kääntää piipun viholliseen, kunhan jyvä käy riittävän lähellä. Automaattisihdillä aseisiin on saatu mukavasti eroja, sillä tähtäysapu reagoi eri etäisyyksillä aseen mukaan. Haulikolla automaatti käynnistyy vasta lähietäisyyksillä, jolloin ase ei sovi kaukana kyttäävien vihollisten napsimiseen. Kiikarikiväärissä taas ei ole tähtäinapua lainkaan, joten sillä osuminen vaatii aikaa ja etäisyyttä viholliseen.

Ehkäpä juuri automaattitähtäyksen takia tyydyin pelaamaan melkein koko ajan yleisvehkeillä kuten konepistooleilla ja rynnäkkökiväärillä, joilla osuu sekä lähelle että kauas. Koko peli on ahtailla käytävillä juoksentelua, joten vihollisen tarkka-ampujankin voi pudottaa konepistoolisarjalla.

Tarjoustalo

Ryhmän voi varustaa erilaisilla aseilla, joita ostetaan edellisen kentän läpäisystä ansaituilla rahoilla. Asearsenaalista löytyy kaikkea ionikaanuunasta sinkoihin. Koska vuosi on 2037, erilaisten scifi-aseiden määrä kasvaa kohti loppua. Liekinheittimellä ei voi grillata ketään ellei aseeseen ole myös löpöä, joten ammushuoltoakaan ei saa unohtaa.

Haavoittumiselta varjelee suojakenttä, jonka pysäyttämät luodit eivät edes heilauta sankaria. Kentän energia tosin kuluu jokaisesta osumasta, joten aivan haavoittumattomaksi se ei hahmoa tee. Suojakentän sammuttua sankari kärsii fyysistä vauriota, mutta ei onneksi kuole ensimmäisestä osumasta. Haulikon laukaus rintaan voi tosin heittää hetkeksi selälleen, ja luotien riepottelussa mies ei usein pääse enää kömpimään pystyyn.

Suojakenttään voi ostaa lisäpattereita tai ensiapulaukkuun tarvikkeita. Mikä mukavinta, lisätarvikkeitä löytyy myös taistelukentältä ilmaiseksi ja ryhmäläiset voivat vapaasti vaihdella varusteitaan. Pikkutyperyytenä vihollisen aseet eivät jää kaapattavaksi, vaan vastustajien varusteet haihtuvat ilmaan ruumiiden mukana.

X Squadin grafiikka ei ole mitenkään ihmeellistä. Räjähdykset ovat nättejä ja pari valaistusefektiä ilahduttaa, kun liekinheittimien uhrit hoipertelevat sohtuina käytävillä. Osa seinätekstuureista näyttää jopa rumilta ja varsinkin vesi muistuttaa kummallista puuromaista massaa. Neste peittää tasaisina levyinä viemäreitä eikä kahlaavan hahmon jalkoja pahemmin erota. Kunnon läpinäkyvyyttä tai alkeellisintakaan heijastusefektiä ei ole käytössä. Koska grafiikka ei ole kummoista, peli pyörii tasaisesti eikä mitään hidasteluja tai takkuiluja huomaa.

Jostain syystä räiskintäpelien kentät suunnitellaan aina samanlaisiksi putkiksi, jotka vain juostaan päästä päähän. X Squadissakin jokaisen sivupolun päässä on painonappi, joka avaa reitin katkaisevan oven. Huvittavasti lyhyt animaatio vielä näyttää hitaimmille mikä ovi aukeaa, vaikka koko kentässä ei muita lukittuja ovia olisikaan. Kenttäsuunnittelun kunniaksi on tosin sanottava, että samojen käytävänpätkien ravaamista ei ole nimeksikään vaan suuntana ovat koko ajan uudet paikat.

X Squad on varsin yhdentekevä räiskintä. Siitä puuttuu rytmi ja into, sillä peli noudattaa alusta loppuun samaa kaavaa. Sokkelo juostaan läpi, taistellaan loppupahista vastaan, ostetaan tavaroita ja siirrytään seuraavaan kenttään.~ X Squadin ravaa muutamassa arki-illassa läpi, joten PSonen Syphon Filter on kiinnostavampi kokonaisuus.

75