Larry Hollandin nerokkaat, Star Wars -universumiin sijoittuvat avaruustaistelupelit X-Wing ja TIE Fighter ovat jo klassikoita. Loogisesti voisi olettaa siis X-Wing vs. TIE Fighterin olevan veret seisauttava, äärimmäinen avaruustaistelupeli.
Sanotaanko näin, että jos X-Wing CD-ROM Edition ja TIE Fighter CD-ROM Edition eivät löydy pelihyllystä, viivana kauppaan. Kumpikin löytyy pilkkahintaan Virginin White Label -budjettisarjasta. Niistä löytyy kiinnostava, juonellinen kampanja. Uutukaisen yksinpeli on vain sivuseikka ja armonpala, pääpaino on ottaa mittaa kuka on tietoverkon äärimmäinen ässä.
Näyttävän näköistä
Hollandin Star Wars -pelit sijoittuvat simulaattorin ja räiskintäpelin puoleenväliin, ja tarjoavat sekä siipimiehiä että monipuolisia tehtäviä. Lennettävät alukset ovat hävittäjäluokkaa ja varustettu ainakin lasereilla, mahdollisesti systeemit lamauttavilla ionikanuunoilla ja erilaisilla ohjuksilla. Aluksilla on rajallinen energiamäärä, joka täytyy jakaa aseiden, moottorin ja suojakenttien kesken.
X-Wing vs. TIE Fighterissa lennettävissä ovat kapinallisten Y-, X-, A- ja Z-Wing-alukset, Imperiumin pilotti voi ohjastaa TIE Fighteriä, TIE Interceptoria, TIE Advancedia, TIE Bomberia ja Starwing Gunboatia, Y-Wingin keisarillista vastiketta.
Lawrence Holland on jalostanut erinomaista pelimoottoriaan jälleen pykälän. Vanhat tutut polygonihärvelit ovat saaneet päälleen Lucasfilmin arkistoista hankitut bittikarttakääreet, ja vaikkei jälki olekaan kirkkainta kärkeä, se näyttää kuitenkin erinomaisen hyvältä. Mikä parasta, se myös pyörii sukkelaan ja Direct3D-tukikin on päivityksenä luvattu. Ääniefektit ovat loistavia, ja kaiken kruunaa rompulta raikuva, John Williamsin elokuvamusiikki.
Lentomalli tuntuu olevan uusi, ja alusten nopeus vaikuttaa niiden kääntymiseen. 33 prosenttia tuntuisi olevan kulmanopeus. Suojien teho tuntuisi olevan tiputettu noin puoleen, joten jo yksi ohjus saattaa kosauttaa vehkeen päreiksi. Uutuutena tarjotaan elektronista chaffia ja miniohjuspohjaisia flareja.
Ergonomiaa on parannettu. Nyt suojat pidetään automaattisesti tasapainossa, tehtävästatuksen, aluksen vahingon ja vastaavat saa suoraan HUDIin, ja ilman ohjaamografiikkaakin kaiken tärkeän saa ruudulle.
Lentotekoäly on selkeästi parempaa, ja jo medium-tasolla ainakin minä sain jatkuvasti kuonooni. Mikäs sen hauskempaa.
Yksin yössä
Yksinpelinä X-Wing vs. TIE Fighteriä mätkitään valitsemalla tehtäviä valikosta, ja siinä se. Tehtävät toki ovat yhtä mielenkiintoisia kuin edeltäjissä (osa kuulemma on suoraan kopioitu TIE Fighteristä, minun muistini ei moista riitä vahvistamaan). Tehtäviä on muutama kymmen ja ne voi pelata kummalla puolella haluaa.
Ongelma on siinä, että ilman kampanjaa ei ole oikeastaan mitään syytä pelata näitä tehtäviä. Motivaatiokin kärsii, sillä jos tehtävä ei mene läpi, sitten vain valitaan seuraava. Niin kuin koodeilla pelaisi.
Jos X-Wing ja TIE Fighter julkaistaan uusiksi tällä uudella enginellä, olen kaupassa nopeammin kuin Advanced Missile, enkä taatusti ole yksin.
Jedin moninpeluu
Varsinainen porkkana on tietysti moninpeli, ja mukana tulee jopa moninpeliromppu toiselle pelaajalle. Moninpeli on kuitenkin LucasArtsille selvästi vielä uutta, ja X-Wingin moninpelissä on ongelmia: riippuen keneltä kysyy, se toimii joko hienosti ja nykimättä tai huonosti ja nykien. Oudointa on se, ettei ongelmille löydy mitään yhteistä nimittäjää: muskelikone ISDN-yhteydellä voi nykiä, kun taas P120/16 Mt modeemilla tarjoaa melkein yksinpelin nopeuden.
Modeemipelin testauksessa jouduimme tyytymään 19 200 bps:ään, jolloin juuri mikään tehtävä ei ollut pelikelpoinen vaan nyki kuin Jabba The Hutt kuumalla asfaltilla. Perinteinen koiratappelu kahdella koneella oli vielä nippanappa pelattavissa. Herra Nollakaapeli P90:n ja P120:n välillä kertoi lähinnä, että pikkupenoista loppuu teho kesken. Kommentit modeemipelin toimivuudesta tuntuvat kuitenkin painottuvan toimivuuden puolelle, asteroidit ja isot alukset saattavat iskeä päivityksen maahan.
IPX-lähiverkossa peli tuntuisi sujuvan vailla ongelmia ja nopeasti, eli jos sellaisen käyttämiseen on mahdollisuus, kannattaa X-Wing napata plakkariin. Varsinkin, jos pelaajia saa kokoon kahdeksan, he jopa tajuavat jotain niin Star Warsista kuin pelistäkin, ja jääkaapissa on koppa Forcea, kokemus lienee optimaalinen. Samalla se tarjonnee selityksen pelin brittilehdistössä saamiin käsittämättömän korkeisiin pisteisiin.
Internetiumin vastaisku
Kodeissa harvoin on sen enempää lähiverkkoja kuin tarpeeksi pilottejakaan, joten TCP/IP-pelaaminen Internetissä on se käytännön porkkana. Ja siinä alkaa X-Wing vs. TIE Fighter kompuroida. Jos kymmenen metrin päässä toisistaan olevilla P166:illa, jotka ovat kaapelilla TCP/IP-verkossa kiinni, peli toimii selkeästi IPX-verkkoa huonommin, jossain on korjattavaa.
Optimaalisesti Internet-pelissä pitäisi peliin pystyä vapaasti liittymään ja poistumaan tyyliin Quake, Descent ja Diablo, X-Wing käyttää taas "pojat kokoon ja pelaamaan" -mallia, eli ongelmia tulee, jos joku pelaajista törmää vaikeuksiin. Hostina eli isäntänä toimivan koneen pitää olla mahdollisimman tehokas, vähintään P166/32 Mt. Loput kolme pelaajaa ottavat yhteyden hostin IP-osoitteeseen, ja sitten rukoillaan.
Testasimme TCP/IP-peliä Suomen sisällä hyvillä yhteyksillä, turkulaisin ja helsinkiläisin pelaajin. Ei ansaitse kehumista: jos yhteydet toimivat, peli jämähti, tai päinvastoin. Pääsimme toki aina välillä pelaamaankin.
Toinen mahdollisuus on pelata Kalin (versio 1.1p) avulla, mutta vakiomahdollisuus pelata koko maailmaa vastaan kulkee Microsoftin pyörittämän Internet Gaming Zonen kautta. Se ei ole peliserveri, vaan pikemminkin treffipalvelu, joka yhdistää pelihaluisia. Palveluun pääsy onnistuu vain ja ainoastaan Internet Exploreilla ja vaati lisäksi nelimegaisen client-ohjelman päivityksineen. Onneksi ei ollut kiire, mutta mikseivät nämä softat olleet valmiina CD:llä? Sitten pääsinkin jo naxauttamaan CD:ltä löytyvää shortcuttia.
Nettipeli toimii laidasta laitaan. Se voi olla nykivää helvettiä (usein) tai täysin pelattavaa (harvemmin). Minun koneeni kuuluu lisäksi niihin, jotka menevät resetoinnin vaativaan solmuun, jos yhteydessä tulee jotain ongelmia. Jos Internet-palveluntarjoajan soittosarjoille on jonoa, käyttää Lukekin Voimasanoja.
Suuri ongelma ovat myös pelaajat, jotka eivät ymmärrä mitä tarkoittaa, kun yhteys on punaisella. He vain sitkeästi istuvat odottamassa, koska tyhmä softa ei anna potkaista heitä pois. Nettipeli nimittäin käytännössä vaatii, että jokaisen pelaajan yhteys on vihreä (siis todella hyvä).
Teknisenä tiivistelmänä siis modeemipeli on ok, IPX hyvä mutta TCP/IP on liian epästabiili ja hidas. Itse pelaamisesta erilaisen odottelun osuus on reippaasti isompi kuin itse pelaamisen. Teknisiin ongelmiin Larry Holland on lupaillut jonkinlaista päivitystä mahdollisimman pian.
Vaan onko se hauskaa?
Tekniikka on tekniikkaa, miten moninpeli toimii käytännön tasolla? Olen vähän sitä mieltä, ettei X-Wing vs. TIE Fighter juurikaan kaipaa monipeliä, ainakaan tällaisena. On nimittäin jokseenkin herttisen yhdentekevää onko tietokonepilottien seassa ihmisiä, pelin luonne ei muutu mitenkään. Jokin Warbirds-tyyppinen kymmeniä pelaajia mahdollistava ratkaisu olisi tietysti täysin eri asia.
Toisekseen tyypillisen Star Wars -lentäjän mielestä paras peli on Basic Furball, ja kaikki lentävät TIE Advancedilla, varustettuna Advanced Missileillä ja Chaffilla. Ja se on piiiitkäveteistä kieppumista. Ja kun ohjusten teho on mitä on, lopputulos muistuttaa sinkopitoista deathmatchailua. Tournamentit ovat sentään ihan kiva keksintö, kun koetellaan yleisiä pilotintaitoja.
IPX-Wing vs. TCP Fighter jätti sekavan olon. Suppea yksinpeli ja huonosti toimiva Internet-peli kallistavat vaakaa toiseen, muuten toimiva moninpeli ja jumalainen pelimoottori toiseen suuntaan, joskin kokonaisuus jää kuitenkin hyvän puolelle. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo, toivottavasti ainakin kunnon kampanjalisälevyjä.
80
