Sitkeä huhu on vihdoin lihaa: Xbox 360 kutistui ja mustaksi muuttui.
Jo ensiversiostaan alkaen Xbox on ollut tehokas, mutta romuluinen konsoli. Musta Elite-versio oli vaihtoehto koneen valkoiseen leipäkonemuoviin kyllästyneelle, mutta mitoiltaan Elite oli se sama. Sony on perinteisesti julkaissut konsoleistaan ensimmäistä versiota pienemmän Slim-mallin, Microsoftilta moista ei oltu ennen tämän vuoden E3-messuja vielä nähty.
Ulkomitoiltaan kutistuneen Xbox 360 -mallin nimi rikkoo Sonyn luomia perinteitä jättämällä selittelevät lisäykset pois. Konsoli on pelkkä Xbox 360 ja korvaa nykyiset markkinoilla olevat mallit, kun niiden varastot loppuvat. Myöhemmin on luvassa uusi Arcade-hintaluokkaan sijoittuva versio, mutta siitä ei vielä ole olemassa enempää tietoa.
Uusi malli saapui kauppoihin Jenkeissä kesäkuussa, täällä pohjan perukoillakin nopeimmat ovat jo kantaneet uuden boksinsa kaupasta kotiin. Suositushinta on 269 euroa, mutta siihen sisältyy aikaisempia Xbox 360 -paketteja paljon enemmän ominaisuuksia.
Edelleen ulkoinen virtalähde
Musta boksi on mitoiltaan hiukan edeltäjäänsä pienempi. Vaakatasossa maatessa vanhan Xbox 360:n mitat ovat 309 x 83 x 258 millimetriä (LxKxS), uuden vastaavasti 270 x 75 x 264. PS3-slimin tavoin syvyyttä on tullut hiukan lisää, mutta muuten laite on esi-isänsä rinnalla mukavan pienikokoinen ja sellaisena helpommin kuljetettava ja asennettava.
Virtalähde on valitettavasti edelleen ulkoinen, mutta tiiliskiven koko ja paino on pudonnut noin kolmanneksen. Pienempäänkin olisi varmaan vielä ollut varaa, sillä kone käyttää merkittävästi aikaisempaa vähemmän virtaa. Ensimmäiseen wanhaan Xbox 360 -malliin verrattuna kulutus on pudonnut reilusti alle puoleen eikä virtalähde esimerkiksi lämpiä käytössä enää lainkaan.
Muotoilultaan boksi on edeltäjäänsä kulmikkaampi ja valkoisen matan sijasta pinta on kiiltävän musta. Tämä näyttää tyylikkäältä, siihen ensimmäiseen rasvaiseen sormenjälkeen asti. Ja tahmaisia painalluksia riittää, sillä sekä DVD-aseman nappula että koneen virtapainike ovat PS3-henkisesti hipaisumallia. Hauskana yksityiskohtana kone päästää iloisesti Wii-henkisen äänitehosteen, kun jompaa kumpaa nappia koskee.
Liitäntöjä on järkeistetty ja paranneltu reilusti. Etupaneelissa on kannen alla piilossa tutut kaksi USB-porttia, mutta muistikortit jäävät lopullisesti historiaan, vihdoinkin! Takana on kolme USB-porttia lisää, eli paikkoja on yhteensä kaksi aikaisempaa enemmän. Lisäksi takana on Kinectille tarkoitettu erikois-USB, johon liitetty Kinect ei (ennakkotietojen mukaan) tarvitse erillistä virtasyöttöä. Vanhojen boksimallien kanssa Kinect käyttää omaa virtalähdettä.
Useimmille käyttäjille miellyttävin uudistus lienee äänen optisen kytkennän erottaminen AV-piuhasta omaksi liitännäkseen. Nyt HDMI:tä ja optista ääntä samaan aikaan käyttävien ei tarvitse enää askarrella AV-kaapelin kanssa mahduttaakseen molemmat samaan aikaan kiinni konsoliinsa. HDMI-kaapeli täytyy ostaa erikseen, pakettiin kuuluu edelleen vain vanha komposiittipiuha.
Isompi kiintolevy ja langaton netti
Sisältä koko komeus on vedetty uusiksi. Vähempivirtaista laitetta viilentää aikaisemman kahden propellin sijasta vain yksi tuuletin. Käyntiääni on hiljentynyt mukavasti, eikä sitä huomaa normaaleilla peliäänillä täytetyssä huoneessa. Suurin syy hiljentymiseen lienee kiintolevyn siirtyminen koneen sisälle, koska edellisessä Falcon-sukupolven koneessani kovin ääni oli levyn surina. Myös DVD-aseman melu on hiukan aikaisempaa pienempi, mutta pyörivä kiekko pitää edelleen aikamoista puhinaa.
Kiintolevy on PC-mittapuulla pikkuriikkinen, mutta konsolivertailussa mukavan iso 250 gigatavun malli. Pystyasennossa katsotun koneen pohjan alle piilotettu levy on tuttuun tapaan vaihdettavaa mallia, tosin vain toisten uusien boksien kanssa. Vanhan Xbox 360 -levyn sisällön voi siirtää uuteen erikseen ostettavalla siirtopiuhalla.
Langattoman netin käyttäjille uusi boksi tuo helpotuksen, sillä konsolissa on valmiiksi yhdysrakenteinen 802.11 b/g/n -verkkokortti. Enää piuhoista irti haluavan ei tarvitse maksaa maltaita Xbox 360:n sikahintaisesta wifi-lisävarusteesta. Oli jo aikakin.
Ominaisuuslista vakuuttaa ja sormenjäljistä huolimatta uusi kiiltävä Xbox 360 on kone, jollainen boksin olisi pitänyt olla heti alusta lähtien. Konsolin ei tarvitse enää hävetä hyllyssä mustanpuhuvan PS3:n rinnalla edes käyntiäänensä takia.
www.xbox.com
Crackdown 2 lisää hiekkalaatikolle leikkikavereita, vaikka halusin vain uusia, hienosti hajoavia leluja.
Alkuperäinen Crackdown keskittyi ylivietyyn toimintaan, jossa autot ja miehet lentelivät talojen yli. Parhaimmillaan idea toimi kaverin kanssa kimpassa, kun pääsi kunnolla sorkkimaan hiekkalaatikkomaailman lainalaisuuksia.
Crackdown 2 kierrättää ykkösosan ideat liki sellaisinaan. Jopa päänäyttämö eli neljällä saarella sijaitseva Pacific City on sama. Tosin kymmenessä (peli)vuodessa Shai-Genin mutanttivirus ehti levitä kaikkialle kaupunkiin. Pilvenpiirtäjät ja muut tutut maamerkit ovat paikoillaan, mutta ne ovat murrettuja ja rähjäisiä. Ykkösosan pirteän värikäs ilme on vaihtunut apokalyptiseen synkistelyyn, joten elävän metropolin tilalla on urbaani taisteluareena.
Valtaosa Pacific Cityn asukkaista on muuttunut mutanteiksi, jotka valtaavat yöaikaan kadut. Päivällä supervahvaa Agenttia kiusaavat raskaasti aseistautuneet Cell-terroristit, jotka vastustavat Agentin edustamaa sortokoneistoa. Agentin tehtävänä taas on puhdistaa kaupunki ongelmakansalaisista, jotta uudelleenrakennus voidaan aloittaa.
Satapäiseksi kasvavat ihmisjoukot pidetään kurissa scifisotisopaan sonnustautuneen Agentin supervoimilla, sillä kyttä potkaisee vaikka panssariauton katolleen, jos konepistooleista haulikkojen kautta itsehakeutuviin ohjuksiin vaihteleva asearsenaali ei riitä. Agentin voimat tuovat mieleen wanhan Teräsmiehen: valtavia hyppyjä, roimasti ruista ranteessa ja hurja iskunkestävyys. Notkea Agentti tavoittaa helposti muutamalla loikalla kerrostalon katon.
Toimintatiimi
Tarina, rakenne ja tehtävät ovat suoraviivaisia, sillä tavoitteen täytyy sopia sekä yksinäiselle sudelle että kimppapelaaville tiimeille. Yleensä agentit aktivoivat ympäri kaupunkia sijoitettuja valonkerääjiä, joiden energia keskitetään mutanttien luoliin pudotettaviin fotonipommeihin. Hupi ja sen määrä on pitkälti itsestä kiinni, sillä pelkkä juoni viuhahtaa läpi alle kymmenessä tunnissa.
Onneksi Crackdown 2:n kantava rakenne ei ole tarina vaan maailmalla leikkiminen. Kirkkaana hohtavien kykybonuspallojen ja maailmaa syventävien audiotiedostojen keräilystä irtoaa tuntitolkulla erittäin addiktoivaa tasoloikkahupia. Kun tähän ynnätään erilaiset auto- ja liitopukustuntit, vapaamuotoista tekemistä piisaa pitkäksi aikaa. Keräily ja temppuilu pakottavat hyödyntämään kaupungin vertikaalista rakennetta, sillä parhaat paikat ovat aina korkealla.
Tiimitoiminta oli ensimmäisessä Crackdownissa lystiä, joten jatko-osa tuplaa mukaan mahtuvien agenttien määrän kahdesta neljään. Tuplautuuko hupi samalla? Kyllä ja ei. Tuntemattomien seurassa Pacific Cityssä pomppiminen rapautuu helposti häröilyksi, mutta tutussa porukassa tehtäviin tulee lisää imua ja vaikeustasoa voi huoletta lisätä. Tiimityöhön kannustetaan pitkin kaupunkia ripotelluilla kokemuspistebonuksilla, jotka aktivoituvat vasta seurassa.
Rakettihippa
Agenttien välinen moninpeli on Crackdown 2:n merkittävin uutuus. Kuudentoista soturin nettipelissä metsästetään pistepallon kantajaa rakettihipassa tai lahdataan muita joko tiimeinä tai yksin. Kahakat ovat messevien aseiden ansiosta rehellistä ja räväkkää räimettä. Mitä isompi kanuuna, sitä paremmat menestymismahdollisuudet.
Lennokkaat matsit eroavat Halon hakkuusta ja kumppaneista Agenttien ylilyötyjen voimien ja voimakkaan automaattitähtäyksen mitalla. Automaattitähtäys ei pilaa toimintaa, sillä kestävät agentit liikkuvat poukkoillen ja ennakko täytyy ottaa käsivaralta. Omaleimainen toiminta on parhaimmillaan todella vauhdikasta, sillä superagentit hyppivät pilvenpiirtäjien katoilta kylväen kranaatteja, raketteja, lyijyä ja kuolemaa.
Lukuisista hyvistä puolistaan huolimatta Crackdown 2 ei vie sarjaa eteenpäin. Synkistelyyn sortunut tunkkainen ulkoasu tuuppaa sen inFamousin (Pelit 6/09, 90 p) kanssa samalle aaltopituudelle, tosin Colella on Agenttia coolimmat supervoimat. Neljän agentin tiimikohkaus ja kahden joukkueen sinkohipat olisi täydellisessä maailmassa julkaistu päivityksenä tai vähintään huokeana lisälevynä. Crackdown 2 ei toki ole mitenkään rikki, joten jos tyylikkäämpi ykkösosa ei vielä riittänyt, antaa palaa vaan.
