Zool – Ninja ties mistä ulottuvuudesta

Söpösankareiden nopeuskilpailun uusin tulokas on Gremlinin Zool, ninja n:nnestä ulottuvuudesta. Peli pyrkii peittelemättä poistamaan amigisteilta erään siilin puutostilan.

Zool on äärimmäisen nopea ja värikäs peli. Yhtä vauhdikasta pelikokemusta ei ole ollut tarjolla Amigalle koskaan aikaisemmin ja on vaikea uskoa, että joku pystyisi jatkossa vielä tästä parantamaan. Itse asiassa pelin nopeutuminen voisi vaikeuttaa pelattavuutta.

Teknisesti pelin ohjelmoijat ovat onnistuneet loistavasti. Koko kuvaruuden sujuva vieritys on ilo silmälle, lisäksi kentät ovat tiheästi kansoitettuja ja välillä lentävien namujen ja hedelmien määrä on suorastaan hurmiollisen runsasta. Silti hidastumisia tapahtuu uskomattoman vähän. Myös taustat ovat mielikuvituksellisia ja yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota.

Ennen peliä voi säätää vaikeustason, nopeuden ja jatkoyrityksien määrän 0_5. Myös inertian voi poistaa, jolloin ninja pysähtyy maksimivauhdistakin kuin seinään.

Ensimmäinen pelikerta on nautittavan sekava ja tapahtumarikas. Ninja hyppii ja pomppii, viholliset poksahtavat namusateeksi, maisemat vaihtuvat hurjaa vauhtia. Perusvarustukseen kuuluu pyssy ja hypätessä tulitusnäppäimen pohjaanpainaminen tekee Zoolista vinhasti pyörivän tappokoneen. Päämääränä on kerätä mahdollisiman nopeasti mahdollisimman paljon bonusesineitä ja löytää ovi seuraavaan vaiheeseen.

Peliin ei ole viitsitty ympätä mitään syvää juonta. Zool on yksinkertaisesti haaksirikkoutunut avaruusaluksellaan Namumaahan ja kodin löytääkseen hänen on selvitettävä tiensä läpi kuuden maailman, joista jokainen on jaettu vielä kolmeen laajaan kenttään. Namumaan jälkeen seuraavat muun muassa Musiikki-, Hedelmä-, Työkalu- ja Lelumaa ja lisäksi peliin on piilotettu neljä salaista vaihetta.

Pelattavuus on hyvä. Zool liikkuu juuri niin kuin pelaaja haluaa, reaktiot ovat nopeita. Viholliset voidaan eliminoida usealla eri tavalla ampumisen lisäksi aina liukutaklauksesta päälle pomppimiseen. Ninja osaa tarttua myös seinään, muttei kuitenkaan kiivetä. Tämä tekee pystysuorien seinämien nousun aavistuksen verran hankalaksi, varsinkin jos viereiseen seinään tai alhaalla häämöttävään lattiaan on juntattu tappavia piikkejä.

Kentät ovat laajoja ja pitkiä. Sonicmaisesti jokaiseen vaiheeseen on kuitenkin ripoteltu joukko aloituskohtia, jotka Zool aktivoi mojovalla iskulla. Kuoleman koitettua peli jatkuu kyseisestä kohdasta. Vaikka pelin luonteesta johtuen osumia saakin suhteellisen usein, melkoisen moni vihollinen vapauttaa onneksi siipisydämen, joita keräämällä sankarimme kestää tietty useampia osumia.

Kentät ovat joko vauhdikkaita suoraviivaisesti vasemmalta oikealle eteneviä tai sokkeloisempia seuraavaan vaiheeseen vievän oven etsimiseen keskittyviä. Useat eri reitinvalinnat ovat toki mahdollisia, mikä tekee kenttien uudelleen pelailun jokseenkin mielekkääksi. Etsivä löytää tietenkin salaisia bonushuoneita, onhan kyseessä tasohyppely.

Pelin pari ensimmäistä loppuhirviötä ovat mielikuvituksettomia. Vaikka ne ovat graafisesti hauskoja ja kyseiseen kenttään sopivia, niiden tuhoaminen vaatii varsin tylsää "hypi kuvaruudun vasemmassa reunassa ja ammu hysteerisesti" -taktiikkaa. Loppuhirviöiden ei tulisi olla riesa vaan niiden tulisi ainakin periaatteessa lisätä pelin nautittavuutta. Myöhemmin peli onneksi paranee tässäkin suhteessa .

Zool siis on hyvin läheisesti sukua Sonicille niin pelattavuudeltaan kuin jopa kenttien luonteeltaan. Onko kyse kopioinnista vai kunnianosoituksesta, sen voi jokainen itse päättää. Alkuperäisiäkin piirteitä myös on, sillä ilman niitä Sega varmasti olisi jo haastanut Gremlinin oikeuteen. Lopputulos on joka tapauksessa nautittavaa tasohyppelyä, joka tekee Amigalle oikeutta.

Vuoden toimintapeliä valittaessa Zool on vahva ehdokas, ja Amiga on samalla saanut uuden vinkeän sankarin. Zool II:n odotus on alkanut.

90