Level up!

Tällä kertaa päiväkirjassa pohditaan taas hahmoja. Tähän postaukseen valikoituivat Steiner ja Eiko, joista kummastakaan en ensimmäisellä pelikerrallani pitänyt. Postauksessa kerron heidän taustoistaan ja käyn läpi, miten oma suhtautumiseni heihin on muuttunut. 

Postaus sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.

Alexandrian armeijan Pluton ritareiden kapteeni Steiner on vakavamielinen ja tiukkapipoinen ritari, joka päätyy pelaajan tiimiin yrittäessään estää pelin alussa tapahtuvan prinsessa Garnetin sieppauksen. Hän on totaalisen uskollinen ja lojaali Alexandriaa, kuningatar Brahnea ja prinsessa Garnetia kohtaan, kunnes huomaa, että hänen lojaliteettinsa ovat ristiriidassa keskenään eikä hän voi palvella kaikkia yhtä aikaa.

Steiner kiihtyy nollasta sataan hetkessä ja ei voi sietää pelin päähahmoa Zidanea silmissään, koska Zidane edustaa hänelle kaikkea sitä, mikä maailmassa on väärin. Zidane tekee mitä huvittaa eikä piittaa velvollisuuksista, hän on rikollinen, epäluotettava, koheltaja, vastuuntunnoton ja vaarallinen. Siis Steinerin näkökulmasta. Zidanea hahmona tuntevat tietävät, etteivät Steinerin epäilykset pidäkään täysin paikkaansa, minkä Steinerkin saa aikanaan huomata.

Kuten myös muille Final Fantasy IX:n päähahmoilla, Steinerillakin on oma tarinan kaarensa. Hän aloittaa tosiaan tiukkapipoisena ja ehdottomana ritarina, jonka uskollisuus on vankkaa kuin kallio. Hän on valmis taistelemaan arvojensa ja ylempiensä puolesta oli maksettava hinta sitten millainen tahansa. Hän on urhea ja rohkea, järkähtämätön suorastaan. Samalla hän kuitenkin tarkastelee maailmaa hyvin ahtaasta näkökulmasta eikä esimerkiksi tajua, että kenraali Beatrix on vilkuillut hänen suuntaansa jo pidemmän aikaa. Steinerin maailmassa ei vain ole tilaa sellaisille asioille kuin henkilökohtaiselle elämälle, saati sitten rakkaussuhteelle.

Lojaalisuusristiriidat ajavat Steinerin kuitenkin tekemään valintoja, jollaisiin hän ei ole tottunut. On ollut helppoa jättää tärkeät päätökset itseään ylemmille, mutta suojellakseen prinsessa Garnetia hänen on kannettava vastuunsa ja valittava, kenelle haluaa olla lojaali. Päätettävä, kuka ansaitsee hänet puolelleen. Tämä onkin ensimmäinen nykäys Steinerin kasvutarinassa.

Pelin tarinan edetessä Steineria tuupitaan tuon raastavan päätöksen jälkeen hieman lempeämmin eteenpäin. Eikon rakkauskirje, jonka Steiner päätyy lukemaan, herättää hänet kenties ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa miettimään omaa tunne-elämäänsä. Kirje saa hänet näkemään kenraali Beatrixin uusin silmin.

Ajan myötä Steiner myös huomaa, ettei Zidane olekaan sellainen räävitön riiviö kuin hän ensin kuvitteli. Kun Steinerin oma maailmankuva alkaa avartua, hän huomaa harmaan sävyt mustan ja valkoisen välissä. Ja kun Steinerin uskollisuus kääntää kelkkansa, se tapahtuu täydellisesti. Hän on valmis antamaan tukensa Zidanelle hyväksyttyään tämän sopivaksi puolisoksi prinsessa Garnetin rinnalle. Itse asiassa Steiner tekee tämän kannatuspäätöksen jo ennen kuin Garnet tajuaa koko asiaa ajatella.

Kun ensimmäistä kertaa pelasin Final Fantasy IX:ää, inhosin Steineria syvästi pelin alkupuolella. Hän oli koko ajan tunkemassa kapuloita rattaisiin, ei tajunnut yksinkertaistakaan tosiasiaa ja yritti määräillä muita. Toisaalta hän käyttäytyi kuin määräysvallallaan lapsien ylitse jyräävä vanhempi, toisaalta hän pomppi ylösalas kuin pikkukakara. Rai-vos-tut-ta-vaa.

Olin itse tuolloin teini-ikäinen ja todennäköisesti elin ainakin osittain omaa kapinavaihettani. Olin itsenäistymässä vanhemmistani, joiden kanssa tuli kahnaus yhdestä ja toisestakin asiasta, usein aika typeristä, mutta kun ne mokomat eivät tajunneet selkeintäkään tosiasiaa. Kyllähän minä nyt tiesin paremmin, miten maailma makaa. Olihan minulla jo vuosien kokemus!

Uskonkin, että tuolloin Steiner edusti pelissä minulle niitä raivostuttavia vanhempia, jotka yrittivät rajoittaa minun täysin järkeviä tekemisiäni. Hänessä oli helppo nähdä samoja piirteitä ja häntä oli helppo inhota samoista syistä. Siksi olin myös nihkeä antamaan hänelle anteeksi, kun hän pelin loppupuoliskolla alkoi nähdä maailmaa avarammin ja myöntää Zidanen olevan sittenkin hyvä tyyppi. En oikeastaan halunnut Steinerin muuttuvan, koska sitten en voinut enää inhota häntä niin paljon. Loogista, oi niin loogista.

Nykyisin suhteeni Steineriin on jo hieman toisenlainen. En edelleenkään välitä hänen keuhkoamisestaan, mutta ymmärrän, mistä hänen käytöksensä kumpuaa. Hän ei ole määräilevä päällepäsmäri siksi, että haluaisi ärsyttää vaan siksi, että hän on oikeasti huolissaan Garnetin turvallisuudesta. Hänelle on myös tärkeää hoitaa velvollisuutensa kunnialla, joten hän on valmis olemaan muiden silmissä ärsyttävä, jos tilanne sitä vaatii. Steiner ei siis missään nimessä tarkoita pahaa.

Koenkin Steinerin kasvun nykyisin mielenkiintoisena ja realistisena. Hän säilyttää perusominaisuutensa läpi koko pelin, mutta silti hän oppii katsomaan maailmaa erilaisin silmin. Hän myös alkaa nähdä, että elämässä on muutakin kuin työ ja velvollisuus ja syleilee aivan pelin lopussa tuota mahdollisuutta. Hän ei anna Beatrixin kävellä pois elämästään vaan tarttuu vihdoin ohjiin myös tällä saralla.

Steiner ei edelleenkään herätä minussa ihastusta, muttei enää kamalaa vihastustakaan. Oikeastaan kunnioitan häntä hyvin paljon. Hänen tiensä läpi pelin tapahtumien ei ole helppo, mutta hän kulkee kaiken läpi pää pystyssä ja tekee niin kuin oikeaksi kokee. Hänen on rohkea ja luotettava, ritari johon jokainen voi turvata.

Eiko Carol on päähahmoista nuorin. Hän on 6-vuotias pikkutyttö,  joka asuu yksin mooglejen kanssa Madain Sarissa, kuolleen summoner-heimon kylässä. Kymmenen vuotta aiemmin heimo joutui hyökkäyksen kohteeksi, jolloin prinsessa Garnet pakeni äitinsä avustuksella kylästä. Eiko ei puolestaan ollut vielä syntynytkään vaan hänen syntymänsä tapahtui aikaan, jolloin kylä jo taisteli selviytymisestään. Hänen vanhempansa kuolivat nuorina ja hän jäi elämään isoisänsä kanssa. Kun isoisäkin menehtyi, Eikolle jäivät vain mooglet, joista rakkain on hänen kanssaan samaan aikaan syntynyt Mog. Isoisä vannotti, ettei Eiko saa poistua kylästä ennen kuudettatoista syntymäpäiväänsä.

Eiko on kuitenkin livahtanut jo useita kertoja läheiseen Conte Petieen varastamaan ruokaa. Erään tällaisen ryöstöreissun päätteeksi hän putoaa kielekkeeltä ja jää oksantynkään roikkumaan, mistä Zidane ja kumppanit sitten hänet löytävät. Erinäisten sattumien myötä Eiko päätyy osaksi joukkiota eikä halua jäädä enää Madain Sariin asumaan. Hän kamppailee päätöksen vuoksi mutta kokee lopulta tärkeämmäksi seurata uusia ystäviään (ja erityisesti Zidanea) kuin pitää lupauksensa isoisälleen.

Eiko on yksinäinen pikkutyttö, joka ihastuu valtavasti Zidaneen. Samalla hän kuitenkin ystävystyy muiden hahmojen kanssa. Hän luo Viviin lämpimän suhteen ja sulattaa lopulta jopa korstomaisen Amarantin sydämen, vaikka Amarant sitä tuskin suostuu myöntämään ääneen. Eiko on tärkeä hahmo myös Garnetille, sillä hän on ainoa elossa oleva linkki summonerien heimoon. Silti merkityksellisempää taitavat olla Eikon opetukset suoraan puhumisesta kuin hänen tietonsa eidoloneista. Ajoittain Eiko tuntuukin nuoresta iästään huolimatta Garnetin mentorilta tai kenties hän se Garnetin sisäinen lapsi, joka tietää, mitä haluaa eikä epäröi ilmaista ajatuksiaan, kun taas 16-vuotias Garnet käpertyy tunne-elämänsä suhteen vahvasti sisäänpäin.

Tähän postaukseen valikoituivat Final Fantasy IX:stä sellaiset hahmot, joita kumpaakin inhosin syvästi teini-ikäisenä. Eikoa kohtaan tunsin siis myös raivoa tuohon aikaan. Syyt tähän olivat kuitenkin erilaiset kuin Steinerin kohdalla.

Tuolloin minulle oli kovin tärkeää pitää kiinni hyvistä parituksista (okei, on se edelleenkin, mutten ole enää fanaattinen asian suhteen). Zidane ja Garnet olivat minusta pari heti pelin alusta lähtien eikä kellään ollut mitään asiaa tunkea siihen väliin. Mitäs Eiko sitten tekee? Hän menee ihastumaan Zidaneen, kirjoittaa tälle rakkauskirjeen (joka ei tosin koskaan pääse perille asti) ja julistaa, kuinka haluaa nuorukaisen omakseen. Tyhmä Eiko! 

Kiihkeän teini-ikäisen inhoni keskellä en tullut ajatelleeksi esimerkiksi sitä, että Zidane on 16-vuotias ja Eiko vain kuusi. Mikään parisuhteen tapainenkaan ei siis olisi ollut realistinen heidän välillään, eikä Eiko siten ole todellinen uhka Zidanen ja Garnetin pariutumiselle. Nuo kaksi luovat ihan itse omat uhkansa, kun eivät osaa keskustella keskenään. Siihen ei Eikoa tarvita. Ja oikeastihan Eiko lopulta alkaa tyrkkiä Zidane ja Garnetia toisiaan kohti, kun ymmärtää, miten paljon he toisistaan välittävät. Kiinnostiko se minua teininä? Ei. Vihasin Eikoa heti alkuun, joten en sitten halunnut pitää hänestä myöhemminkään. Saatoin olla ehkä vähän rasittavan musta-valkoinen noihin aikoihin, heh.

Kuten Steinerin kohdalla, myös Eikon tapauksessa olen kääntänyt kelkkani, kun ikävuosia ja ymmärrystä on tullut enemmän. Itse asiassa Eiko lukeutuu suosikkihahmoihini tänä päivänä. Hän on ihanan aito, räväkkä ja peloton, vaikka samalla on hämillään oleva, yksin jäänyt pikkulapsi. Minusta onkin liikuttavan ihanaa, kun hän pelin lopussa löytää itselleen uuden perheen Lindblumin hallitsijaparin, Cidin ja Hildan, luota. Hän myös nimittää heitä isäksi ja äidiksi, mikä kertonee Eikon todella kokevan, että hänellä on nyt uusi perhe. Ilahduttavaa tämä on todennäköisesti myös Cidille ja Hildalle, sillä heillähän ei ole omia biologisia lapsia.

Millaisina Steiner ja Eiko sinulle näyttäytyvät?

Seuraa myös somessa!