Level up!

Final Fantasy VII Remaken läpi pelaaminen jatkuu ja pidän matkasta päiväkirjaa. Postaussarja jatkuu toistaiseksi, kunnes saan pelin läpäistyä. Jos et pelkää spoilereita, hyppää mukaan fiilistelyyn.

Mikäli haluat lukea tarinani pelin parissa alusta asti, käy kurkistamassa myös sarjan ensimmäistä postausta. Tämä pelipäiväkirja ei sisällä syväanalyyseja pelistä vaan fanitusta, tunnelmointia ja satunnaisia hajatelmia.

Postaus sisältää pieniä spoilereita Train Graveyardin puoliväliin (?) saakka, joten luet tätä omalla vastuullasi.

No niin, nyt sitä herättiin kirkossa Aerithin ääneen kuin Zack konsanaan. Paitsi, että en tietäisi sitä, jos pelaisin nyt ensimmäistä kertaa mitään peliä Final Fantasy VII:n maailmasta. Tykkäsin kyllä siitä, miten Cloud keskusteli unessa itsensä kanssa.

Kirkko on tosi upean näköinen. Vau! En edes ole kovin kirkkoihminen, mutta kyllä se vaan näyttää silti vaikuttavalta. Tämä peli tarjoaa nyt samoja vaikuttumiselämyksiä kuin alkuperäinen aikoinaan. En tiedä, kuinka paljon tässä on nostalgiaa ja kuinka paljon uutuuden viehätystä, mutta voi hyvänen aika. Voisin vain tuijotella kaikkea!

Ja Reno! Sanonko, mitä ajattelen siitä k-päästä? Ei hemmetti, mikä taistelu! Midgarin nopein jätkä selkeästi. No, ei. Kyllä mä oikeasti tykkään myös Renosta, mutta en haluaisi taistella sitä vastaan enää kertaakaan. Samperi sentään.

Tykkäsin kirkkopaosta enemmän kuin ennen, mutta jäi harmittamaan materia, jota ei päässyt hakemaan. Täytyy luikahtaa sinne myöhemmin takaisin, josko sen sitten saisi. Valitettavasti toistaiseksi ei ole tullut sellaista hetkeä, että olisi päässyt vaeltamaan takaisinpäin. Juoni pitää nyt tiukasti kiinni ohjaksista.

Mutta hemmetti, että Vitossektori on kaunis paikka! Rakastan tätä vehreyttä, joka on ilmeisesti Aerithin aikaansaannosta. Jotenkin täällä voi hengittää paremmin kuin missään muualla, missä ollaan tähän mennessä vierailtu. Vaikka vähän kuumottaa, kun Reno ja Rude on perässä, en silti voi olla ihastelematta ympäristöä. Pakko pysähdellä katselemaan.

Ja Aerithista vielä. Niin inhosin koko hahmoa silloin teininä, kun ensimmäistä kertaa pelasin peliä. Olin jotenkin tosi raivona siitä, että hän tuli Tifan ja Cloudin väliin. Myöhemmin aloin kyllä sietää häntä paremmin, kunnes sitten päässä naksahti ja heitin Cloudin välistä pois. Tyttöjä toisilleen!

Mutta niin. Tästä uudesta Aerithista pidän. Ainakin ihan pikkuisen tai jopa melko paljon. Aika näyttää, millaisen suhteen kehitän häneen. Toistaiseksi olen siellä positiivisen puolella. Aerith vaikuttaa jotenkin jännältä yhdistelmältä itsevarmuutta ja epävarmuutta. Siis vetää sellaista itsevarmaa mutta viatonta flirttiä heittävää roolia, mutta pohjalla taitaa olla paljon pelkoa, epävarmuutta ja ehkä jopa kaipausta. Haluan syvemmälle tämän hahmon pään sisään.

Ohhoh, Aerithin koti ja ylipäätään kaikki Vitossektorilla. Oli aika sivutehtäväpainotteinen päivä tänään, mutta tykkäsin, koska sai pyöriä kivoissa ympäristöissä. Samalla Aerithin ja Cloudin suhde syveni (haluanko sitä?) ja samalla sain itse tietää molemmista lisää. 

Hurjan mielenkiintoista! Tykkään kovasti siitä, miten paljon enemmän tässä versiossa kerrotaan hahmoista. Ei mitään dissausta alkuperäiselle, koska siinä on ehdottomasti oma tenhonsa. Nautin vaan niin paljon tästä nyt.

Sivutehtävistä ei ole sinällään kauheasti sanottavaa. Ne on peruskivaa settiä, jonka pääasiallinen tarkoitus on toimia täytteenä. Tosin arvostan niissä erityisesti tuota hahmojen välistä kommunikointia, jota tulee samalla. Ihan jo sen takia niitä tekee mielellään. Isompi palkkio mulle kuin se varsinainen palkkio.

Tosin ihan erikseen on nostettava slummien enkeli -sivutehtävä. Oikeasti toivon, että se jatkuu ja tästä neidosta kerrotaan lisää. Kuka on tämä naispuolinen Robin Hood? Tuli heti mieleen Yuffie, mutta taidan toivoa liikoja.Todennäköisesti slummien enkeli on se orpokodin pitäjä, joka lähti toteuttamaan jotain unelmaa...

Rude oli kyllä tosi cool. Tuli heti himo jatkaa tarinaa, jonka aloitin Kaiken jälkeen -fanzinessa. Täytyy miettiä, josko siihen kirjoittaisi jotain lisää. Tosin en tiedä, kuinka järkevää on, mutta väliäkö tuolla.

Rude-taistelu oli kyllä vähän helpompi kuin Reno-taistelu. Ehkä se auttoi, kun tällä kertaa sai Aerithin mukaan, ja jotenkin tuntui, ettei Rude paiskonut Aerithia menemään samalla tavalla kuin Cloudia. Mutta se taistelu oli melkein liian nopeasti ohitse. Olisin halunnut lisää Rudea ja mielenkiintoisia keskusteluja. Rudesta sai jotenkin paljon enemmän irti kuin Renosta, joka yritti olla cool. Rude oli oikeasti cool.

Tässä versiossa tulee myös entistä vahvemmin ilmi, ettei Elmyra tykkää Cloudista. Sen voi melkein haistaa. Toki se oli selvää myös alkuperäisessä, mutta taas on kiva, miten vahvasti ilmeet ja eleet välittää samoja seikkoja.

Ja sitten matka jatkuu kohti Seiskasektoria. Odotan jännityksellä mm. kaikkea!

Huuh, vaelsin Kutossektorin romahtaneen osan läpi ja vietin loppupäivän Wall Marketissa. Tämä oli kyllä ehdottomasti loistavaa, vaikka olen kautta linjan tykännyt pelistä. Käytännössä melkein kaikki on kirjoitettu uusiksi ja silti jotenkin samanlaista kuin ennen. Sanoisin, että uudistus on jälleen onnistunut ihan superisti.

Ensinäkin alue tuntui tosi laajalta ja porukkaa oli hirveästi. Vanhat tutut löytyivät tutuista asetelmista, mutta oli niin paljon uutta. Oli jotenkin vaan tosi hienoa pyöriä ja ihmetellä siellä ennen kuin lähti edistämään juonta ollenkaan.

Ja ne juonijutut! Voi elämä! Siis oli ihan huippua kaikki sivutehtävätkin ja mekon hankkimisoperaatiot sekä Aerithille että Cloudille. 

Honey Bee Inn oli omaa luokkaansa, joskaan ei täysin samanlainen kuin alkuperäisessä pelissä. Haluan nähdä sen osuuden vielä uusiksi, kun puoliso pelaa, koska sitä ei päässyt kunnolla ihan vain tuijottamaan, kun itse piteli ohjainta.

Lisätty taisteluareena oli myös mahtava juttu, ja oikeastaan koko juoni, mitä paikkaan oli kirjoitettu. Olen vain tyrmistynyt, miten toimiva kokonaisuus tästä oli saatu. Areenalla tosin oli taistelu Hell Housea vastaan ja se oli kaikkea muuta kuin mahtavaa. Se oli suorastaan eeppisen kamalaa, mutta niin kai sen kuuluu ollakin.

Don Corneo oli vielä karseampi kuin ennen. Olin ihan varma, että ukko valitsee Tifan tai Aerithin, mutta hänpäs päätyikin Cloudiin, vaikken usko, että selvisin mekkotehtävistä ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Jäin miettimään, osuuko tässä aina valinta Cloudiin.

Ja oli tosi kiva pelata hetki pelkästään Tifalla ja Aerithilla. Olisin voinut jatkaa niin pidemmänkin aikaa... mutta ei, se osuus jäi varsin lyhyeksi, kuten saattoi arvata. Käytiin kovistelemassa Don Corneota ja sen jälkeen viemäriin. Ei yllätyksiä tässä, mutten toisaalta odottanutkaan.

Huomenna sitten töiden jälkeen viemäriseikkailua. Saa nähdä, pääsenkö sitä kokonaan, kun iltaisin ei ole samalla tavalla peliaikaa kuin näin vapaapäivinä. Vähän harmittaa, että alkaa taas arki.

Tänään sitten oli vuorossa viemärissä seikkailua. En ole koskaan erityisemmin pitänyt tästä osuudesta pelissä, mutta tällä kertaa olikin yllättävän hauskaa! 

Paikka ei tietysti ollut upein mahdollinen ympäristö eikä siinä mielessä herättänyt mitään positiivisia fiiliksiä. Hahmojen väliset tapahtumat sen sijaan oli jotain aivan muuta.

Tifalla ja Aerithilla on aivan älyttömän hyvä kemia. Voisin seurata heidän vuorovaikutustaan ihan loputtomasti ja olisin ehdottomasti halunnut heille vielä lisää yhteisiä kohtauksia. Harmittaa, kun en onnistunut kaikkia tilanteita taltioimaan kuvakaappauksiin. Pitää varmaan seuraavalla kerralla räpsiä lisää.

Tosin viemärin lopussa oli taas ei-niin-ihana minipeli. Nämä vipuhommelit ajaa kyllä hulluuden partaalle, ei yhtään oma juttu, ei. 

Tosin plussaa siitä, että Tifa ja Aerith hoiti homman kahdestaan. Olisivat vaan voineet jutella jotain mielenkiintoista siinä samalla. Olisi ollut hyvä tyttöjen bondaushetki, kun Cloud ei ollut paikalla. Ehkä korjaan tämän fanifiktion kautta!

Sen sijaan Train Graveyard oli vielä paljon kamalampi koettelemus kuin alkuperäisessä, enkä edes päässyt sitä loppuun asti. Kauhupelit ei vain sovi mulle, ja tässä oli kauhua ihan tarpeeksi. Onneksi en ollut yksin kotona, koska sitten ei varmaan olisi tullut hommasta yhtään mitään. Ahdistaa ajatus, että huomenna pitää vielä jatkaa matkaa siellä. Tavallaan en halua, että peli loppuu liian nopeasti, mutta tämä osuus saisi kyllä loppua. 

Seuraa myös somessa!