Ivalicen valtaistuinpeli: Final Fantasy XII

Suurin piirtein kymmenen vuotta sitten ilmestyi maineikkaaseen Final Fantasy-sarjaan uusi osa historiallisen pitkän kehitysajan jälkeen. Final Fantasy XII jakoi fanien mielipiteet vaihtamalla satunnaistaistelut ja perinteisen rivitanssin dynaamiseen avoimen maailman kahakkaan ja staattiset tekstikomennot sulavan automaattisesti valintoja suorittaviin gambiitteihin. Myös seikkailun tarina otti etäisyyttä aikaisempien osien lopussa maailman pelastaviin piikkitukkaisiin emoteineihin ja tarjoili yllättävän maanläheistä menoa orvon katupojan vinkkelistä suurvaltojen taistellessa Ivalicen herruudesta. Osa faneista oli tässä vaiheessa valmis hautaamaan koko sarjan, kun taas monille ratkaisu oli tuulahdus raikasta ilmaa ja mahdollisti mielekästä pelaamista jopa sadoiksi tunneiksi.

 

Itselläni oli pelin ilmestymisen aikaan jalka molemmissa leireissä. Ihastuin taistelujärjestelmään ja avoimempiin ympäristöihin ikihyviksi, mutta tarina jätti aikaisempiin osiin verrattuna kylmäksi. Tunsin Ivalicen olevan fantasiamaailmaksi liian tavallinen, vaikka ruudulla vilahtelikin jatkuvasti monenlaista yliluonnollista. Lopulta ratkaisutaistelutkin käytiin ainoastaan pienellä alueella ja muutaman kuningaskunnan pelastamiseksi, kun olin tottunut mittelemään koko maailman, tai jopa universumin kohtalosta. Nyt vähän vanhemmalla iällä myönnän kuitenkin enemmän kuin mielelläni olevani väärässä. Final Fantasy XII:hän on Square Enixin ihka oma Game of Thrones!

 

Siinä missä Tulen ja Jään Laulussa Westerosin mahtavia sukuja ovat Starkit, Baratheonit, Lannisterit ja Targaryenit, vaikuttavat Ivalicessa Archadian imperiumin hallitsijasuku Solidor, Rozarrian keisarikunnan Margrace ja pienemmät Dalmascan ja Nabrandian kuningashuoneet. Satoja vuosia sitten, kuin Aegon Valloittaja Westerosin historiassa yhdisti kaikki kuningaskunnat yhden kruunun alle, myös Ivalicea hallitsi kerran yksi ainoa hahmo, dynastiakuningas Raithwall. Molemmissa maailmoissa ajan kuluessa valtakunta kuitenkin riitautui ja jakautui keskenään aiheuttaen häikäilemättöntä valtaistuinpeliä.

 

Kuninkaan Satamassa Rautavaltaistuimen herruus vaihtuu yllättävän tiuhaan erilaisten juonittelujen ja salamurhien seurauksena. Niin myös Archadian keisarin kolmas poika, Vayne Solidor, raivaa muut veljensä ja lopulta myös isänsä pois tieltä päästäkseen vallan kahvaan. Kun Westerosin kuninkaalla on oma valkoviittainen kaartinsa, hyörii Vaynen ympärillä suuri joukko haarniskapukuisia Tuomareita. Heistä voimakkain, Judge Gabranth, saa nuorelta keisarilta eräässä pelin kohtauksessa lempinimen "Hurtta."

 

Eniten Game of Thronesia Final Fantasy XII:ssä muistuttaa kuitenkin vallasta syösty nuori prinsessa, joka yrittää palata valtaistuimelleen keräten pikkuiljaa voimaa ja liittolaisia maailman ääristä. Dalmascan prinsessa Ashelle näitä ovat ydinaseisiin verrattavat taikakivet ja liitto kaiken takana narusta vetelevien jumalolentojen kanssa. Daeneryksellä taas on lohikäärmeet ja eunukkiarmeija. Molempien vierellä kulkee maansa menettänyt uskollinen ritari, Jorah Mormont tai Basch fon Ronsenburg.

 

Final Fantasy XII on tuskin ottanut vaikutteita Tulen ja Jään Laulusta, mutta se sisältää eittämättä tarpeeksi samoja aineksia, että Game of Thronesinsa katsonut saa tarinasta enemmän irti. Pelin Star Wars referenssit ovatkin sitten huomattavasti silmäänpistävämpiä, mutta niistä voisi kirjoittaa kokonaan oman bloginsa. Näihin kuviin ja tunnelmiin aloitan Let's Play kanavallani pelailun Final Fantasy XII:stä. Tulkaa mukaan, tämä eepos saattaa hyvinkin viedä koko loppuvuoden!

Comments

  • Afeni 1 year ago

    Vihdoin sain aikaiseksi lukea tämän blogipostauksesi. Jotenkin nykyisin ei meinaa löytyä sopivaa hetkeä pelkästään siihen, että uppoutuisi vain lueskelemaan kaikkea mielenkiintoista netistä. Noh, nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin vilkaista tämän postauksen, jonka otsikkoa olen silmäillyt jo useamman kerran.

    Games of Thrones on nähty, mutten ole itse asiassa pelannut FFXII:ta sen jälkeen, joten nuo yhtäläisyydet ovat jääneet huomaamatta. Osuit kuitenkin hyvin oikeaan niiden kanssa, kummassakin teoksessa on hyvin samankaltaisia elementtejä. Ja kuten GoT, myös FFXII lienee suunnattu hieman vanhemmalle yleisölle kuin jrpg:t keskimäärin. Tarinaa pitää osata lukea myös rivien välistä, jotta se avautuisi kunnolla. Ymmärrettävästi se ei ole kaikkien makuun. :)

    Onnea muuten Let's play -urakkaan. Saatkin varmasti hetken aikaa työstää sitä.

Post Comment