Japanilaisten roolipelien fanin pelivuosi 2020

Vuosi vaihtuu ihan kohta ja nyt on se hetki, kun suunnataan katseet tulevaan. Tehdään lupauksia ja suunnitellaan, mitä kaikkea kivaa seuraava vuosi pitää sisällään. On siis hyvä aika pohtia, mitä sitä ensi vuonna pelaisi. Mitä uutta meille on tarjolla?



Uusi pelivuosi on jälleen edessä ja tarjontaa riittää aivan varmasti jokaiseen makuun. Myös japanilaisia roolipelejä on tulossa jälleen rutkasti, joten pelaajat joutunevat valitsemaan, mihin kaikkeen itse aikovat tarttua.

Listasin 5 mielestäni kiinnostavinta tulossa olevaa japanilaista roolipeliä ja yhden bonuspelin eri genrestä. Tuleva pelivuosi näyttää innostavalta. Vai mitä?


Final Fantasy VII Remake


Alusta: PlayStation 4
Julkaisupäivä: 3.3.2020

Mainitsinkin tämän pelin jo aiemmin Pelivuosi 2019 -postauksena tämän vuoden uutena odotuksena. En oikeastaan ennen tätä kohta päättyvää vuotta osannut suoranaisesti odottaa Final Fantasy VII Remakea. Se oli jotain, mikä siinsi tulevaisuudessa, mutta oma suhtautumiseni peliin oli kenties hitusen nihkeä.

Sitten alkoi tulla trailereita ja hype vain nousi kattoon, vaikka yleensä olen aika allerginen ennakkohypettämiselle. Edelleen yritän sanoa itselleni, ettei kannata toivoa liikoja. Peli saattaa olla pettymys... tai sitten ei. Visuaalisesti se ainakin näyttää upealta, kuten nyt tietysti odottaa saattaa, kun on kyse Square Enixin lippulaivasarjasta.

Tämä peli kuuluu ehdottomasti ensi vuoden kokemuksiin. Final Fantasy VII oli jättimenestys ilmestyessään ensimmäistä kertaa, ja monet fanit yhä vertaavat sarjan jokaista uutta peliä siihen. Uuden version on tarkoitus syventää hahmoja ja antaa myös sivuhahmoille enemmän tilaa tarinassa. Todennäköisesti siihen tarinaankin tulee uusia käänteitä, mutta uskollisuus alkuperäisteokselle pyritään säilyttämään. Oli pelin suhteen skeptinen tai ei, se on syytä joka tapauksessa tsekata.

Maaliskuun alku tänne, kiitos.


Tales of Arise


Alusta: PlayStation 4, Xbox One, Windows
Julkaisupäivä: 2020

Olen lämmennyt Tales-sarjalle varsin hitaasti mutta ehkä nyt on jo aika tunnustaa, että minusta on kasvanut jonkinlainen fani. Siispä sydämeni sykähti hieman lujempaa, kun sarjan uusi osa, Tales of Arise, ilmoitettiin.

Pelistä ei ole vielä kerrottu kovin paljon, mutta kuten Final Fantasy VII Remake, myös Tales of Arise näyttää hyvältä. Se ei ole samalla tavalla valokuvan tarkka graafiselta ilmeeltään vaan jatkaa Tales-sarjan animetyyliä, mutta on silti päivittynyt tähän päivään. Myös pelin maisemat ovat trailereissa näyttäneet huikaisevilta.

Pelin tuottaja on tosin sanonut, että pelissä on länsimaalaisia vaikutteita, mikä ehkä vähän nosti niskavilloja pystyyn. Tietenkään tuosta ei kannata vielä vetää liian suuria johtopäätöksiä, sillä tuottaja puhui esimerkiksi päähahmon haarniskasta. Monet japanilaisten roolipelien fanit kuitenkin nauttivat kyseisistä peleistä juuri siksi, että japanilaiset piirteet nousevat niissä esille. Liian länsimaalaiselle linjalle ei siis välttämättä kannata mennä, ettei vieraannuta kohdeyleisöä.

Jään jännityksellä odottamaan tarkempia tietoja pelistä ja kunnollista julkaisupäivää. Toivon mukaan saamme tämän pelin myös länteen ensi vuoden puolella.


Xenoblade Chronicles Definitive Edition


Alusta: Nintendo Switch
Julkaisupäivä: 2020

Ensi vuonna markkinoille saapuva Xenoblade Chronicles Definitive Edition on jo kolmas versio samasta pelistä. Ensimmäinen versio saapui Nintendo Wii:lle ja toinen New 3DS:lle.

Tämä versio sisältää parannellut visuaalit, joten peli on entistäkin kauniimpaa katseltavaa. Shulkin suuri seikkailu kahden titaanin selkiin rakentuneessa maailmassa on kuitenkin pysynyt ennallaan, joten Final Fantasy VII:n tapaisesta remakesta ei ole kyse. Todennäköisesti tämä ratkaisu onkin fanien mieleen.

Myös itse odotan, että pääsen vihdoin pelaamaan tämän pelin. Olin siitä kiinnostunut jo silloin, kun se ilmestyi, mutta pelaaminen jäi monesta syystä. Nyt uusi versio tarjoaa uuden mahdollisuuden kaikille niille, jotka eivät edellisillä kerroilla päässeet hyppäämään mukaan. Toisaalta moni vanha fani varmasti palaa tarinan pariin myös mielellään. Monet ovat jopa odottaneet peliä Switchille, joten julkaisupäivän tarkentuminen ei voi tulla liian nopeasti.


Ys IX: Monstrum Nox


Alusta: PlayStation 4 (Nintendo Switch? Windows?)
Julkaisupäivä: ?

Ys IX on julkaistu jo tänä vuonna Japanissa, mutta länsijulkaisusta ei ole vielä varmaa tietoa. Sarjan edellinen osa kuitenkin saapui PlayStationille syksyllä 2017, joten voisi kuvitella, että saamme myös tämän seuraavan käsiimme ennemmin tai myöhemmin.

Jokaisessa Ys-pelissä (Originsia lukuunottamatta) seikkaillaan punapäisellä Adolilla, joka matkaa ympäri maailmaa ystävänsä Dogin kanssa. Kaikki pelit ovat kuitenkin omia itsenäisiä tarinoitaan eikä niitä sen vuoksi tarvitse pelata missään tietyssä järjestyksessä.

Tähän mennessä Ys IX on ilmestynyt Japanissa PlayStationille. Edellisestä pelistä saatiin kuitenkin myös Switch- ja Windows-versiot, joten sillä perusteella voisi uudestakin sellaiset olla luvassa. Ehkä vuoden vaihtumisen myötä aiheesta tihkuu lisätietoa.

Toistaiseksi olen siis odottavalla kannalla. Toivotaan, että saamme Ys IX:n vuoden 2020 pelauslistalle.


Bravely Default II


Alusta: Nintendo Switch
Julkaisupäivä: 2020

Bravely Defaul II (jota ei pidä sekoittaa Bravely Second: End Layer -peliin) ilmoitettiin vasta nyt joulukuussa. Pelistä saatiin teaser trailer, joka vilautti kauniita maisemia ja täysin uusia hahmoja, joita sarjan kahdessa aiemmassa pelissä ei ole nähty. 

Juonesta ei toistaiseksi kerrottu mitään eikä esimerkiksi taistelusysteemiä näytetty. Pelaajalle kuitenkin esiteltiin neljä hahmoa, jotka lienevät pelin sankareita. Myös alkuperäisessä oli neljä pelattavaa hahmoa. Tällä kertaa joukossa näytti olevan kolme nuorempaa ja yksi hieman vanhempi hahmo, kun ensimmäisessä pelissä oli neljä melko nuorta sankaria.

Arvelisin kristallien näyttelevän tarinassa tärkeää roolia myös tällä kertaa, sillä sellainen on kuvattu pelin taidekuvaan. Mietin heti myös, onko vaaleahiuksinen tyttö jälleen kristallitemppelin neito, mutta se jäänee nähtäväksi. Janoan lisätietoa jo nyt, ja toivon, että pian saataisiin länsijulkaisulle tarkka päivämäärä.


Bonuksena jotain muuta kuin JRPG: Resident Evil 3


Alusta: PlayStation 4, Xbox One, Windows
Julkaisupäivä: 3.4.2020

Resident Evil -sarja palasi tänä vuonna ryminällä juurilleen, kun Resident Evil 2:n uusioversio ilmestyi. Peli oli tyrmäävän hyvä ja aiheutti vähintään samanlaiset sydämen tykytykset kuin alkuperäinen.

On siis melkein mahdotonta olla innostumatta nyt, kun Resident Evil 3:n uusiolle on saatu päivämäärä. Huhtikuussa epäkuolleet kylvävät jälleen kauhua, jota itse aion tarkastella turvallisesti sohvatyynyn takaa jonkun toisen pelaamana.

Jill Valentine pääsee jälleen taistelemaan hengestään Racoon Cityyn, enkä varmasti ole yksin, jos sanon odottavani Nemesiksen olevan vielä kauheampi kuin edellisen pelin Mister X:n. Kylmät väreet kulkevat jo pitkin ihoa pelkästä pelin ajattelemisesta. 




Tässä oli Level up!:n kattaus peleistä, joita ensi vuodelta kannattaa odottaa. Luonnollisesti tämä on pelkkä pintaraapaisu koko tarjonnasta, joka meille tyrkytetään. Jokaiseen makuun on aivan varmasti tulossa jotain.

Mitä pelejä sinä odotat vuodelta 2020?


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/afigaming_/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja