Kun pelaaminen ahdistaa

Pelaaminen on usein kivaa mutta joskus se voi aiheuttaa myös toisenlaisia tuntemuksia. Toisinaan se voi jopa herättää suorituspaineita. Tässä postauksessa kerron, millaisia omakohtaisia kokemuksia minulla on pelien aiheuttamasta ahdistuksesta ja miten olen pyrkinyt ikävästä tunteesta eroon.



Pelaaminen on mahtava ja antoisa harrastus, jossa on mahdollisuuksia kehittää omia taitojaan huippuunsa tai ihan vain keskittyä nauttimaan tekemisestä ja/tai tarinoista. Valitettavasti kaikilla asioilla tapaa olla varjopuolensa eikä pelaaminenkaan aina ole vain kiva juttu.

Joskus pelaaminen voi myös aiheuttaa ahdistusta ja suorituspaineita. Tässä ei välttämättä ole kyse varsinaisesta peliriippuvuudesta vaan siitä, että suhtautuminen pelaamiseen muuttuu hauskanpidosta johonkin vakavampaan. Yhtäkkiä kepeästä harrastuksesta tulee työn kaltaista toimintaa.

Tietysti pelaaminen voi olla myös työtä, sillä onhan meillä nykyisin myös ammattipelaajia, mutta tässä postauksessa en käsittele heitä. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta ammattimaisesta pelaamisesta eikä sen vaikutuksesta pelaamisen nautintoon. Sen sijaan puhun ihan vain harrastajapelaajan suorituspaineista.


Suorituskeskeinen maailma


Elämme nykyisin varsin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Kouluun liittyy suorituspaineita yhä nuoremmilla ja monet työt myös ovat varsin paineistettuja ("tulos tai ulos"). Sama asenne leviää hiljalleen harrastuspuolelle ja monissa liikunnallisissa harrastuksissa suorittamisen ongelma on näkynyt jo pitkään. Kuulen usein tuttavapiirin vanhemmilta harmittelua siitä, ettei tarjolla ole lapsille liikuntaharrastuksia, joissa saisi käydä nauttimassa liikkumisen ilosta vaan hommaan liittyy aina kilpailu, suorittaminen ja isot kehittymispaineet. Samaa puhutaan kuvataideharrastuksista ja musiikista ja niin edelleen.

Onko siis ihme, jos myös pelaaminen voi muuttua suorituskeskeiseksi ahertamiseksi? En tarkoita tällä, että kukaan aktiivisesti ohjaisi pelaamista suorituskeskeisempään suuntaan, mutta mitä enemmän elämää ajattelee suorituksena, sitä enemmän tuollainen ajattelu heijastuu kaikille sen osa-alueille. Kun tottuu suorittamaan töissä, koulussa ja vaikka perhe-elämässä, on aika helppo alkaa suorittaa harrastuksissakin. Itse ainakin huomaan välillä sortuvani ajattelemaan kaikkea tekemistä suorituksena, vaikka pitäisi keskittyä omaan hyvinvointiin. Jostain syystä töihin ja opintoihin liittyvä asenne on alkanut imeytyä vapaa-ajan puolelle. Minulla on myös vahva epäilys, etten ole välttämättä ainoa.


Omat kokemus: ahdistuskuoppaan voi pudota huomaamatta 


Tarkoitus ei ole vain osoitella yhteiskuntaa ja syyttää sitä omista suorituspaineistani. Osan niistä olen epäilemättä kehittänyt ihan omia aikojani, sillä minulla on aina ollut taipumusta pyrkiä kohti täydellisyyttä (koskaan siinä luonnollisesti onnistumatta).

Oman osansa tekevät myös pelit itse. Nehän suorastaan tarjoilevat suorituksia, koska tekeminen palkitaan. Peleistä saa virtuaalisia merkintöjä onnistuneista suorituksista. Myönnän ihan rehellisesti, että niitä on kiva saada. Lisäksi erilaisen sivumateriaalin tekeminen peleissä on usein myös palkitsevaa, joten sitä tekee mielellään... kunnes tekemistä on niin paljon, ettei se enää olekaan kivaa.


Tapaus Final Fantasy XIV


Koska pelaaminen on usein mukavaa, muutos hauskasta harrastuksesta suorituksiin ei tapahdu hetkessä. Omalla kohdallani se on hiipinyt elämään varkain, kunnes sitten olen vihdoin havahtunut tilanteeseen.
Ensimmäisen kerran näin kävi pelatessani Final Fantasy XIV:tä. Pelin tarina on hieno ja maailma todella hyvä. Molemmissa on samanlainen vahva imu kuin sarjan yksin pelattavissa osissa. En voinut olla ihastumatta löytööni, vaikka alkuun olin suhtautunut online-pelaamiseen negatiivisesti. Hurmosta jatkui hyvä tovi.

Muiden kanssa pelattava massiivinen onlinepeli kuitenkin vaatii aktiivista osallistumista ja tehtävien tekemistä mieluiten joka päivä. Tätä mielikuvaa kasvattaa kuukausimaksu, joka ikään kuin menee hukkaan, jos ei käytä kaikkea mahdollista vapaa-aikaa pelin pelaamiseen. (Ja kyllä, ymmärrän itsekin vinksahtaneen ajatusmallini.)

Siispä työpäivän jälkeen piti avata pleikkari ja ryhtyä hommiin. Tekeminen ei pelissä missään vaiheessa loppunut kesken vaan sitä tuli aina lisää. Iso osa oli mielenkiintoista, joten sinällään valitettavaa ei ollut. Kaikkea oli vain liikaa, edessä levittäytyi loputon suo.

Lopputulema oli, että itkin puolisolle sitä, etten jaksa enkä millään ehdi pelata muutakin, kun pitää tehdä FFXIV:ssä sitä ja tätä. Pelin pelaaminen oli kaikkea muuta kuin kivaa, koska koin, että asioita "täytyy tehdä". 

Laitettiin kuukausimaksu poikki ja keskityttiin pelaamaan muita pelejä, vaikka ikävä pelin maailmaan jäi elämään. Sen takia varmasti myöhemmin palasin pelin ääreen ja löysin lopulta itseni taas samasta suorittamisen kuopasta, minkä lisäksi koin vielä rasittavani pelistä löydettyjä kavereita sillä, etten pelannut yhtä paljon kuin he. Oli siis pistettävä peli paussille uudestaan.

Tällä hetkellä suunnittelen paluuta Final Fantasy XIV:n pariin kokemuksistani huolimatta. Kesällä peliin saapuu laajennus, jonka myötä pelattaviksi hahmoiksi tulee Final Fantasy XII:sta tuttu vierarotu. Haluaisin todellakin pelata vieralla, mutta toisaalta hirvittää. Ennen kuin ryhdyn taas pelaamaan, minun olisi opittava suhtautumaan peliin kepeämmin.

Tapaus Hogwarts Mystery


En erityisemmin välitä mobiilipeleistä, mutta siitä huolimatta innostuin kokeilemaan Harry Potter -aiheista Hogwarts Mysterya, kun se noin vuosi sitten ilmestyi. Pelaan peliä edelleen ja olen pelannut sitä niin innokkaasti, että nyt joudun odottelemaan pääjuonen jatkumista.

Peli on mielenkiintoinen. Sen tarina pitää minut otteessaan ja tykkään hahmoista todella paljon. Tekemistä siinä myös tuntuu riittävän loputtomiin, sillä sivutehtäviä ilmestyy tasaisin väliajoin ja pääjuontakin aina silloin tällöin. Varsinainen päätarina ei tuota minulle ongelmia vaan pikemminkin yritän aina säästellä sitä. Sivusisältö on riesa.

Alkuun ylimääräiset tehtävät olivat kiva lisä. Nyt huomaan, että ahdistusmittari paukahtaa toisinaan punaiselle, kun sivutehtävän suorittamiseen on aikaa vain muutama päivä ja siinä on paljon tekemistä. Erittäin paljon, jos ei suostu maksamaan pelin mikromaksuja, joilla saisi lisää tehtäviin käytettävää energiaa. Yleensä sivutehtävien palkinnot ovat vielä erittäin houkuttelevia pelin sisäisiä esineitä, joten ansa on todellinen, ainakin minulle.

En ole vielä tehnyt Hogwarts Mysteryn suhteen samanlaista kylmäkatkaisua kuin Final Fantasy XIV:n. Sen sijaan yritän takoa päähäni, etten tarvitse kaikkia mahdollisia pelin sisäisiä esineitä ja söpöjä lemmikkejä. Sivutehtäviä ei ole pakko suorittaa, jos ne vievät liikaa aikaa ja resursseja muulta arjelta. Pelin tulee olla kiva lisä, ei yksi velvollisuus lisää, vaikka se minulle ilmoittelee itsestään useammin kuin aktiivisimmat kaverini. Ehkä pitäisi vain kytkeä ilmoitukset pois päältä, niin kiusaukset pienisivät.

Tykkään kuitenkin pelistä, joten yritän pitää suorituspaineeni kurissa. Helppoa se ei aina ole, mutta ehkäpä voitan tämän taistelun.


Pelibloggaajan omat paineet



Valitettavasti ahdistuskokemukseni eivät rajoitu vain kahteen peliin. Olen kokenut ahdistusta kesken jääneistä peleistä, koska kyllähän minun pitäisi pelibloggaajana pelata kaikki aloittamani loppuun. 

Myös pelien jatkuva tulva herättää ajoittain ahdistusta. Pelejä ilmestyy enemmän kuin ehdin pelata siitä huolimatta, että keskityn lähinnä japanilaisiin roolipeleihin. Innostun aina uusista tulokkaista, mutta myös osa vanhoista odottaa yhä aloittamista. Raivostuttavaa!

Lisäksi koen paineita siitä, etten tee peleissä kaikkea. Olen pelibloggaaja, joten eikö minun silloin pitäisi kahlata pelit läpi täydellisesti. Miten muuten voin puhua niistä?

Nyt kun nämä ajatukset kirjoittaa auki, niiden typeryys suorastaan loistaa silmilleni. Olen itse luonut itselleni nämä paineet. Kukaan ei edes ole tullut sanomaan minulle, että kaikki pelit pitäisi pelata loppuun, suorittaa niissä jokaikinen sivutehtävä tai pelata joka päivä kaikki liikenevä vapaa-aika. Taipumus tällaiseen ajatteluun on korvieni välissä, mutta luulen, että osansa tekee maailman suorituskeskeisyys. Oikeutus elämiseen lunastetaan nykyisin suorituksilla. Oikeutus pelaamiseen lunastetaan suorituksilla.

En halua enää tehdä niin. Pelaaminen on kivaa ja haluan pelata sen takia, en siksi, että voisin leveillä suorituksillani (jotka eivät oikeasti ole kummoisia). Teen tätä itseni vuoksi, en muiden. Haluan nauttia pelaamisesta. Niin varmaan sinäkin.


Irti ahdistuksesta ja suorituspaineista

Pelaamisen ei pitäisi olla mikään suoritus. En nyt sano, etteikö peleissä saa suorittaa asioita, jos siitä nauttii. Kuitenkin jos homma alkaa puuduttaa, tuntua työltä ja siitä tulee ikävä fiilis, kannattaa omia hälytyskelloja kuunnella. Ehkäpä on aika pitää pelistä taukoa. 

Osa peleistä (erityisesti mobiilipeleistä) on rakennettu niin, että ne pyrkivät koukuttamaan pelaajan mahdollisimman tehokkaasti. Ansaa on vaikea välttää, vaikka sen olemassaolon tiedostaisi. Siksi omia tuntemuksiaan kannattaa kuulostella eikä ainakaan ole järkevää pakottaa itseään pelaamaan vain siksi, että "täytyy". Ei täydy, ei ole mikään pakko, jos ei huvita.


Alla on muistilista minulle itselleni, mutta kenties siitä on hyötyä muillekin.

  • Jos pelaaminen ahdistaa, pidä reilusti taukoa ja tee jotain muuta. Aina ei ole pakko pelata
  • Jos tietty peli aiheuttaa suorituspaineita, mieti mistä paineet tulevat. Voitko keventää pelaamista jotenkin vai olisiko parempi ottaa aikalisä pelin kanssa?
  • Muista, ettei kaikkia pelejä ole pakko pelata loppuun
  • Myöskään kaikkea sisältöä pelistä ei ole pakko tehdä
  • Pelaamisessa ei ole pakko kehittyä
  • Pelaamisesta ei välttämättä tarvitse oppia jotain hienoa
  • Pelaamisen on tarkoitus olla kivaa ja nautinnollista




Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/afigaming_/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Pelimaailman talouslogiikan evoluutio on tuonut mukanaan sen, että yhä useampi peli – erityisesti mobiilipelit – on tietoisesti suunniteltu tuhlaamaan pelaajan aikaa mahdollisimman paljon ja maksimoimaan koukutusefekti. Kun nämä ovat alalla niin yleisiä, designfilosofia taitaa pyrkiä vuotamaan myös sellaisiin peleihin, jossa taloudellista insentiiviä tehdä näin ei ole. Tuntuu, että olisit törmännyt vähän tähän.

    Itse olen jaksanut ”tehdä kaiken” viimeksi varmaan silloin, kun vanhemmat kontrolloivat rahahanojani ja uuden pelin sai vain silloin ja tällöin. FFVII tuli kaluttua strategiaopas kädessä läpi, ja koen vieläkin stressiä kun muistelen BP-grindaamista Gold Saucerin areenalla. Sittemmin olen alkanut arvostaa aikaani vähän enemmän ja alkanut suhtautua negatiivisesti aikasyöppöihin epäolennaisuuksiin peleissä (kuten blitzball ja salamien väistely), samoin raskaisiin post-game-saavutuksiin. Joku käyttää ehkä aikaansa mielellään Seitsemän veljeksen jokaisen sanan analysointiin, minä luen ennemmin samassa ajassa viisi eri kirjaa... Samasta syystä nautin konstailemattomien NES-pelien pelaamisesta: vain sinä, peli, eikä mitään ylimääräisiä ”pelaa peli läpi takaperin silmät kiinni hyppäämättä kertaakaan” -tyyppisiä kikkasaavutuksia, vaan peli joka ymmärtää loppua kun se loppuu. Semmoisen pariin palaa mielellään useammankin kerran.

    Olen vähän leikitellyt itsekin ajatuksella perustaa joku blogi, jotta pelaamiseen menevä aika tuntuisi jotenkin ”hyödyllisemmin” käytetyltä. Olen ajatellut, että riittäisi kun sitä tekisi kun se itsestä tuntuu hyvältä, mutta saapa nähdä, saanko oikeasti aikaiseksi ja toisiko se mukanaan suorituspaineita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osansa varmaan ongelmaan tekee juuri se, miten pelit nykyisellään suunnitellaan. Osan tekee oma asenne ja osan ulkopuoliset paineet.

      Tykkään uppoutua oikein kunnolla omiin suosikkipeleihin, mutta toki siitäkin voi välillä tulla paineita. Tavallaan harmittaa, että FFXII:ssa on edelleen Omega Mark XII ja Yiazmat voittamatta, mutta toisaalta ne tuskin ovat sen pelin parasta antia. Mieluummin ehkä kuitenkin pelaan varsinaisen tarinan taas joskus uusiksi kuin grindaan noita kahta varten.

      Itse on koen, että blogi tuo jossain määrin paineita pelaamiseen. Tähänkin voi varmasti asenteella vaikuttaa ja pyrinkin jatkossa valitsemaan postausaiheet siten, etteivät ne ole riippuvaisia siitä, miten nopeasti etenen jossain pelissä. Ehkä se osaltaan vähentää suorittamisen tarvetta.

      Poista