Level up! lomailee

Alkuvuodesta vihjaisin, että piakkoin voi olla edessä pienimuotoinen loma blogille. Nyt tuo hetki on käsillä, vaikka periaatteessa halusin sen välttää. Ennen lomalle jäämistä haluan kuitenkin valottaa syitä päätöksen taustalla.

Kuva Pixabaysta

Viimeisen vuoden ajan olen ollut superkiireinen, koska aloitin uuden työn ja myös uudet opinnot. Samassa rytäkässä työstin loppuun yhden romaanin, olin mukana kahdessa fanzine-projektissa, yhden tietokirjan koostamisessa ja yhden novelliantologian valmiiksi saattamisessa. Silti blogi pyöri koko ajan yhden postauksen viikkovauhdilla, vaikka välillä minua suoraan sanottuna väsytti aivan valtavan paljon enkä olisi jaksanut naputella riviäkään lisää.

Tarkoitus ei ole heittäytyä martyyriksi ja valittaa elämän epäreiluudesta, koska itse valitsin kaikki urakkani. Kukaan ei pakottanut niihin osallistumaan vaan toteutin jokaisen asian, koska halusin. Minulla on vain paha tapa haalia itselleni liikaa kivaa tekemistä.

Joulukuussa elämä sai vielä uuden käänteen: puoliso sai uuden työn toiselta paikkakunnalta. Jouduimme melko pikaisesti laittamaan asuntomme myyntiin ja etsimään uuden. Opinnot eivät toki tähän pysähtyneet, mutta tiedossa oli ilmoitus omaan määräaikaiseen työhöni, etten voisi enää tämän pätkän jälkeen jatkaa hommissa. Töiden, opiskelun, kirjoitusprojektien ja blogin oheen pölähtivät muuttojärjestelyt ja laatikoiden pakkaamiset.

Tämä kaikki on johtanut siihen, ettei minulla ole minkäänlaista puskuria blogipostausten suhteen, vaikka aiemmin olin melkein kuukauden julkaisuaikataulua edellä. Nyt muuttohetki on jo käsillä ja nettiyhteydetkin taitavat hetkeksi mennä poikki (nykypäivänä tosin tällaiset katkokset jäävät onneksi lyhyiksi).

Oman jaksamiseni takia tein päätöksen, että blogi saa olla lomalla helmikuun 2019. Tuon kuukauden käytän muuttoprojektin loppuun viemiseen ja voimien keräämiseen, jotta voin jälleen maaliskuussa tuottaa mahdollisimman hyvää sisältöä. On harmillista pitää taukoa kirjoittamisesta, mutta uskon, että pystyn parempaa, kun olen saanut elämän taas järjestykseen ja kirjoittamiseen on oikeasti aikaa.

Palaan siis linjoille blogin osalta maaliskuussa. Uusia postauksia odotellessa voit kahlata läpi vanhempia (löytyvät oikeasta sivupalkista) tai jättää toiveita sisällön suhteen kommenttiboksiin. Edesottamuksiani pystyt blogin loman aikana seuraamaan somessa, painikkeet löydät tämän postauksen lopusta.

Pelien täytteistä helmikuuta!


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja